SaiPa rynnisti lohkonsa kärkeen

LIIGA, CHL / Raportti
Simo-Pekka Riikola tehoilee myös CHL:ssä.
Kuva © Miro Pesonen
Saimaan Pallo kohtasi CHL:n H-lohkon kärkikamppailussa sveitsiläisen Zugin. Voitolla vieraat olisivat varmistaneet lohkonsa voiton. Toisin kuitenkin kävi.

Ottelusta SaiPan ja Zugin välillä oli odotettavissa tasainen. Joukkueet olivat kohdanneet jo liigan avauskierroksella Sveitsissä elokuun lopulla, jolloin pisteet lähtivät SaiPan mukaan maalein 1-2. Tiistaisessa kohtaamisessa oli paljon pelissä.

Kisapuiston taika piti tällä erää myös mestareiden liigassa. Sputnikit päihittivät vierailijansa puhtaasti lukemin 3-0 ja nousivat oman lohkonsa kärkeen kahden pisteen erolla Zugiin.

SaiPa joutui lähtemään kamppailuun ilman selkävaivaista kapteeniaan Ville Kohoa. Kohon paikan ykkösketjussa otti Matti Järvinen, joka hoiti tonttinsa mallikkaasti. Vierailijoiden merkittävin menetys oli lappeenrantalaisillekin tutun puolustaja Daniel Sondellin poisjäänti.

Isännät ottivat pelin haltuun

Ottelun alku näytti jo vahvasti illan suuntauksen. Luisteluvoimainen kotijoukkue sai ensimmäisessä erässä vielä jonkinlaista vastusta sveitsiläisistä vauhdissa. Totuus alkoi kuitenkin valjeta vieraille mitä pidemmälle pelikello ehätti. Maalivahtien torjunnat kahden ensimmäisen erän jälkeen kertoivat paljon: Jussi Markkanen 9, Tobias Stephan 29.

Voittomaali nähtiin jo pelin seitsemännellä minuutilla, kun Jesse Mankinen sai lapansa väliin Simo-Pekka Riikolan maalille lähettämään laukaukseen. Riikola olikin illan tehomies viimeistellessään toisessa erässä ylivoimalla ratkaisevan 3-0-ylivoimaosuman Dave Spinan maailmanluokan tarjoilusta.

Liigatulokas Lasse Lappalainen vastasi keltamustien 2-0-osumasta aivan avauserän lopussa.

Kolmas erä oli SaiPan kolmen maalin johdosta huolimatta alusta saakka kosmeettinen. Kotijoukkue ei edes jäänyt puolustuskannalle vaan piti kiekkoa ja pyöritti peliä pitkät tovit hyökkäyspäädyssään. Lisämaalitkaan eivät olleet kaukana. Myöskään Jussi Markkasen nollapeli entistä seuraansa vastaan ei ollut varsinaisesti missään vaiheessa uhattuna.

Ottelussa nähtiin myös ulosajoihin johtanut välienselvittely. Zugin Tim Ramholt katsoi asiakseen puolustaa joukkuetoveriaan Robin Grossmannia, joka jäi päädyssä Tommi Jokisen taklattavaksi. Ramholt ja Jokinen saivat ottelurangaistukset ja Ramholt kaksiminuuttisen päälle.

Zug ei saanut rytmistä kiinni

Kovista yksilöistään huolimatta sveitsiläisjoukkueesta jäi varsin hailea kuva. Esimerkiksi kokenut NHL-hyökkääjä Pierre-Marc Bouchard jäi täysin varjoon. Reto Suri ja Josh Holden eivät juuri näkyneet hekään. Lisäksi amerikkalaishyökkääjä Robbie Earl putosi vahvuudesta kesken ottelun. Sveitsiläinen Lino Martchini oli vieraiden harvoja valopilkkuja.

Zugin valmennuksesta vastaava Harold Kreis näki omiensa puutteet ja SaiPan vahvuudet.

- Ottelu oli meille erittäin hankala. Emme saaneet puolustusalueella rauhaa, kun SaiPa pelasi nopeaa ja fyysistä peliä aiheuttaen meille tukalat oltavat. Emme löytäneet omaan peliimme rytmiä. Otimme toisessa erässä myös liikaa jäähyjä. SaiPa pelasi todella vahvan ottelun.

SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen iloitsi voitosta ja lohkon kärkipaikasta.

- Ei ollut missään nimessä helppo peli. Viime viikko oli meillä kova. Vaati kovaa henkistä latausta tähän peliin. Välttämättä ei oltu ihan samanlaisella raikkaudella liikkeellä kuin viime viikolla, mutta suurimmaksi osaksi pystyttiin pelaaman järkevästi.

- Ilman muuta ollaan iloisia, kun tavoitteena oli ottaa voitto ja sitä kautta kärkipaikka lohkossa. Nyt ollaan paremmassa tilanteessa ja kaikki on omissa käsissä.

SaiPa nousi H-lohkon kärkeen 11 pisteellä. EV Zug on toisena yhdeksällä pisteellä. Lopulliset lohkovaiheen sijoitukset ratkeavat lokakuun seitsemäntenä päivänä. SaiPa matkustaa Tshekkiin HC Vitkovicen vieraaksi ja Zug kohtaa Saksassa ERC Ingolstadtin.

» Lähetä palautetta toimitukselle