Pitsiturnaus 2015: Tehokas Pelicans kukisti TPS:n

LIIGA / Raportti
Anrei Hakulinen kunnostautui maalin ja tappelun muodossa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Pelicans kohtasi päivän toisessa ottelussaan TPS:n. Turkulaiset eivät esiintyneet huonosti, mutta Pelicansin tehokkuus oli liikaa. Loppulukemat lahtelaisten hyväksi 4−2.

Pelicansin ja TPS:n välisen ottelun alku oli tunnustelevaa, eikä Lukon ja Ässien kohtaamisen tyylistä intensiteettiä heti nähty. Pelicans sai avauserän edetessä paremmin pelistä otetta ja tulitus Oskari Setäsen vartioimalla maalilla oli runsasta.

Pelicans sai palkkiota vauhdikkaasta alustaan, kun Anrei Hakulinen napautti maalin edestä lahtelaiset 1−0-johtoon. 

TPS tuli avauserässä kuitenkin ensin tasoihin ja vielä ohi. Tasoitusmaalissa Jonne Virtasen laukaus kimposi Juha-Pekka Pietilän kautta maalin perukoille. 2−1-johtomaali oli puolestaan erittäin kaunista katseltavaa. Ville-Vesa Vainiola syötti maalin eteen ja Julius Vähätalo napautti suoraan syötöstä kiekon maalin yläkulmaan.

Ottelun toisessa erässä nähtiin päivän ensimmäiset mylläkät, kun TPS:n Markus Kojo otti yhteen ottelun avausmaalin tehneen Hakulisen kanssa. Iskujen vaihdon jälkeen molemmat komennettiin suihkuun viilentymään.

Maalista saatu energia kanavoitui tällä kertaa Pelicansin puolelle. Pelicans sai tappelun jälkeisestä aloituksesta kiekon haltuunsa ja puolustaja Miro Hovinen tykitti lukemiksi 2−2.

Pirteä ottelu tarjosi vielä toisenkin tappelun, kun Jonne Virtanen ja Pelicansin ulkomaalaisvahvistus Ben Blood nujakoivat. Tappelu on silti hieman liioiteltu sana, sillä iskuja ei ehditty liiemmin edes vaihtaa.

Pelicans siirtyi ylivoimalla johtoon pari minuuttia ennen loppua, kun Antti Erkinjuntin tarkka rannelaukaus upposi vastustamattomasti maaliin. 4−2-loppulukemat tyhjiin viimeisteli Juhani Tyrväinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle