Pelicansin huono, mutta voittoisa ilta

LIIGA / Raportti
Pelicans oli voitostaan huolimatta illan heikompi osapuoli.
Kuva © Riku Laukkanen - www.facebook.com/R1kuExposures
Pelicansin ja TPS:n kolmas taistelu päättyi perjantai-iltana kahteen aiempaan verrattuna päinvastaisesti, kun kotijoukkue sai pidettyä täyden pistepotin Lahdessa.

Ottelu ei ollut kummallakaan joukkueella lähelläkään kauden parasta osaamista. Maalipaikkojen puutetta eivät voi miehistöt perjantain takkuavasta pelistään syyttää, sillä kiekot kolahtivat kummassakin päädyssä päätyplekseihin ja maalivahtien torjuntoihin.

Joukkueiden yhteinen nimittäjä oli runkopelaajien poissaolo. Paikkaamiset vaikuttivat illan otteluun niin hyvässä kuin pahassakin.

− Tiesimme, että TPS:n kärki oli poissa kuvioista, ja nuoret pelaajat olisivat innokkaita osoittamaan paikkansa. Meilläkin oli niin sanottu keräilyjoukkue koossa. Tuolta se peli pahimmillaan silloin näyttää, kuten meillä tänään, totesi Pelicans-luotsi Tomi Lämsä illan ottelusta.

Ensimmäistä erää ei voinut kuvailla värikkääksi mittelöksi, vaan taisteluparin pelipaitojenkin värit sulautuivat harmaaseen pelin laatuun. Sekavalta ja vaatimattomalta näyttänyt ottelun alku sai parhaimmillaan kliimaksinsa kummallekin joukkueelle tarjoutuneista maalipaikoista, jotka eivät tosin muuttaneet tulostaulun 0−0-lukemaa.

Jutun juonesta alkoi saada hieman paremmin kiinni toisessa erässä, vaikka ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen väriteema jatkui samanlaisena. Pelicans sortui jäähyaitioon peräti kolmesti, mutta Liigan kolmanneksi huonoin ylivoimajoukkue TPS ei kyennyt kotijoukkuetta rokottamaan. Maalivahdeista Janne Juvonen joutui torjuntatöihin Palloseuran virkaveljeään puolet enemmän osittain erikoistilanteista johtuen, mutta myös erän edetessä kasvaneen turkulaispainostuksen johdosta.

Ottelun viimeinen kolmannes alkoi maalittomasta alkuasetelmasta. Vierasjoukkue jatkoi lahtelaisten hiostamista ja osoitti pelillään olevansa kotijoukkuetta vahvempi. Odotettu johtomaali syntyikin upealla Otto Niemisen ensimmäisellä Liiga-maalilla, joka upposi Juvosen kilpikäden puolelta.

Maalidebytanttien aika ei ollut ohi, kun kotijoukkueen lainahyökkääjä Miika Heikkilä pääsi iskemään Marko Pöyhösen tolppaosumasta kiekon ohi Aleksandr Georgijevin vartioiman häkin. Tasoitusosuma tuli pienimuotoisena yllätyksenä kummallekin joukkueelle, mutta Pelicans toipui hämmennyksestä hyvin nopeasti. Kotijoukkueen 2−1-voittomaali syntyi Jan Latvalan lavasta vain puoli minuuttia Heikkilän jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle