Tappara jäi Laschin jalkoihin

LIIGA / Raportti
Pelicans varmisti runkosarjan toisen tilan, kun se kaatoi Tapparan selvin luvuin. Lahtelaisittain saatiin myös lisää riemun aiheita, kun Ryan Lasch varmisti pistepörssin voiton.

Joukkueet lähtivät otteluun hyvin erilaisista lähtökohdista. Tappara oli menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin edellisellä kierroksella, kun taas Pelicans tiesi voitolla varmistavansa runkosarjan kakkospaikan.

- Ei ollut helppo tilanne tulla tänne, kun ei ollut enää panoksia, Risto Dufva totesi ottelun jälkeen.

Tästäkin huolimatta Tappara lähti haastamaan Pelicansia tosissaan ja oli ensimmäisessä erässä varsin pirteällä jalalla liikkeellä. Pussinokat olivat kuitenkin koko ajan potkun edellä ja ottivat toisessa erässä lopullisesti ottelun haltuunsa.

Pelicansille tärkeä avausosuma

Ensimmäisessä erässä nähtiin viihdyttävää jääkiekkoa, jossa tilanteita syntyi molempiin päihin. Vaarallisimmat näistä loi kuitenkin Pelicans, joka pääsi testaamaan Jani Niemistä useaan otteseen.

Parhaimmat tekopaikat siunaantuivat Arttu Luttiselle ja Ryan Laschille, jotka pääsivät yrittämään maalintekoa aivan Niemisen nenän edestä. Tamperelaisvahti ei kuitenkaan ollut yllätettävissä, vaan piti joukkueen pelissä mukana koko ensimmäisen erän ajan.

Myös Niko Hovinen oli vakuuttava Pelicans-maalilla ja torjui muun muassa Jussi Makkosen erinomaisen ohjauksen. Läpi ottelun hyvin lahtelaismaalissa torjunut Hovinen otti ottelussa monta tärkeää koppia, jotka olisivat voineet kääntää momentumin Tapparalle.

- Tärkeä voitto Hoviselle, joka oli hyvä jo Turussa, totesi Suikkanen ottelun jälkeen.

- Ei me kovin hyvää puolustuspeliä pelattu, vaikka tulos siltä näyttää.

Avauserää oli jäljellä reilu minuutti, kun Joonas Liimatainen lähti istumaan jäähyä koukkaamisesta. Niemisen nolla ensimmäisessä erässä piti, mutta toisen erän alussa Ryan Lasch viimeisteli ottelun avausosuman. Liimataisen rangaistus oli juuri päättynyt, kun Lasch pääsi iskemään irtokiekon Tappara maaliin.

Tappara pääsi maalin jälkeen hetkeksi peliin mukaan ja jo seuraavassa vaihdossa Olli Palola pääsi vastakkain Niko Hovisen kanssa. Suurikokoinen maalivahti nollasi kuitenkin Palolan yrityksen ja lahtelaisjohto säilyi.


Ryan Lasch oli illan ja kauden Pelicans-hahmo.

Erinomaisen ottelun pelannut Pelicansin neloskenttä, Teemu Rinkinen – Tommi Paakkolanvaara – Marko Pöyhönen, valloitti kuitenkin kuskin paikan takaisin kotijoukkueelle erinomaisen vaihdon ja Tappara-jäähyn myötä. Joonas Liimatainen lähti istumaan toistamiseen pikkukakkosta.

Liimatainen ei kuitenkaan joutunut kuluttamaan jäähypenkkiä kauaa, kun Arttu Luttinen löi kiekon Jani Niemisen selän taakse. Ryan Lasch sai syötön osumaan ja tarrasi täten yhä tukevammin kiinni pistepörssin voittoon.

Toisen erän loppuun mahtui vielä episodi, jossa kotijoukkueen Jyri Marttinen taklasi puhtaasti vierailijoiden Jukka Peltolaa. Tuomaristo ei välittömästi edes tiennyt, mistä jäähy tullaan viheltämään. Lopulta rangaistuksen viheltänyt päätuomari Antti Hämäläinen arpoi syyksi päähän kohdistuneen taklauksen. Tilanteessa Peltolalta taisi mennä vain ilmat pihalle, sillä hän otti osuman vastaan rinta edellä ja oli kentällä jo seuraavassa vaihdossa.

Lahtelaiset selvään voittoon

Viimeisessä erässä kotijoukkue lisäsi höyryä ja iski viimeiset naulat Tapparan arkkuun. Kolmas erä lähestyi puolta väliä, kun Teemu Rinkinen ja Tommi Paakkolanvaara rakensivat Markus Seikolalle paikan, josta tämä ei voinut erehtyä. Pelicans-puolustaja sai rauhassa iskeä kiekon tyhjään maaliin.

Erinomaisesti läpi ottelun pelannut Teemu Rinkinen iski itse seuraavan osuman. Alivoimahyökkäykseen lähtenyt Rinkinen kiersi heittäytyvän porkkanahousun ja nousi röyhkeästi maalille.

Edellistä osumaa jäähypenkillä tuuletellut Jyri Marttinen pääsi juhlimaan välittömästi jäähyn päätyttyä myös kaukaloon. Max Wärnin tarkka syöttö saavutti jäähyaitiosta juuri pääseen Marttisen, joka ei erehtynyt syntyneestä läpiajosta. Toinen syöttö kirjattiin Justin Hodgmanille, joka olisi ansainnut ottelussa enemmänkin. Muutaman vaisumman ottelun jälkeen myös Hodgman oli tutussa lennossa.

Loppu lukemat läpiajosta viimeisteli Ryan Lasch, joka vei varmuuden vuoksi myös Niemisen kiekon mukana maaliin. Illan tehot varmistivat Laschin pistepörssi voiton, kun jyväskyläläisten tähtipelaaja, Eric Perrin, jäi viimeisellä kierroksella kiikareille.

Viimeisessä erässä nähtiin hienoja maaleja, mutta muuten suuria tunteita ei erä tarjonnut.

”Mä hoidan tämän”

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa oli leppoisa tunnelma. Kai Suikkanen ja Risto Dufva marssivat lehdistötilaisuuteen hymy huulilla, ja kun lehdistötilaisuuden isäntää Ilkka Varmavuota ei näkynyt, oli Suikkasen sanoma selvä.

- Mä hoidan tämän. Tällaisessa pienessä urheiluseurassa kaikkien pitää tehdä kaikkea.

Lähetys olikin juuri alkamassa ja Suikkanen seisoi mikki kädessä valmiina juontamaan, kun Varmavuo asteli sisään. Suikkanen levitti kätensä ja harmitteli, kun hänen shownsa varastettiin.

Tapparalla alkoi kesäloma, kun taas Pelicans jatkaa hyvässä hengessä kohti pudotuspelejä. Sarjakakkosen vastustaja selviää kuitenkin vasta villikorttikierroksen ratkettua.

» Lähetä palautetta toimitukselle