Pelicansin huima kiri toi lahtelaisille täyden pistepotin

LIIGA / Raportti
Teddy Da Costa ei meinannua uskoa voitto-osumaansa todeksi.
Kuva © Pasi Lepola - http://www.pasilepola.com
Pelicans nousi viihdyttävässä ottelussa viimeisessä erässä kahden maalin takaa voittoon huikean kirin päätteeksi. Ottelun voittomaali syntyi vain 25 sekuntia ennen ottelun päätöstä.

Isäntäjoukkue esiintyi läpi ottelun pirteästi laukoen erittäin ahkerasti, ja luoden muutamia hyviä maalipaikkoja. Joukkueen perisynti, hölmöt rangaistukset, olivat kuitenkin jälleen kostautua, kun Tapparan tehokas ylivoima iski kaksi ylivoimamaalia Pelicans-pelaajien istuessa jäähyaitiossa. Pelicans ei kuitenkaan lannistunut, vaan nousi lopulta viimeisellä minuutilla 4-3-voittoon.

Pelicans aloitti ottelun todella aktiivisesti luoden muutaman vaarallisen maalintekopaikan Tappara-maalille ensimmäisten minuuttien aikana. Erän puolivälin jälkeen kuitenkin Tappara siirtyi nopean vastahyökkäyksen päätteeksi johtoon Jere Karjalaisen osumalla.

Kotijoukkue kuitenkin jatkoi painostusta, ja erän toiseksi viimeisellä minuutilla Joonas Alanne pääsi tasoittamaan ottelun Taavi Vartiaisen hyökkäyspään hienon karvauksen jälkeen.

Pelicans sortui jälleen hölmöihin jäähyihin

Ottelun puolivälissä isännät sortuivat taas perisyntiinsä, ja se otti pari hölmöä jäähyä. Ensin Janne Ritamäki sai jäähyn laitataklauksesta niitattuaan Aleksander Bonsaksenia rajusti. Saman alivoiman aikana Pelicans joutui kolmelle viittä vastaan, kun Ben Blood iski Tappara-pelaajaa nyrkillä päähän.

Tämä myös kostautui lahtelaisille, kun Patrik Laine vei tarkalla laukauksella Tapparan johtoon kahden miehen ylivoimalla.

Kolmannen erän alussa Pelicans otti jälleen täysin turhan jäähyn, kun Miro Hovinen laukauksensa jälkeen ajoi Tappara-maalille ja iski poikittaisella mailalla Tappara-puolustajaa.

Tämäkin jäähy kostautui kotijoukkueelle, kun Kristian Kuusela ohjasi maalin edestä kiekon sisään, ja samalla Tapparan kahden maalin karkumatkalle ylivoiman viimeisellä sekuntilla.

Pelicans heräsi taisteluun

Pelicans nousi peliin mukaan hieman ennen erän puoliväliä, kun Hannes Björninen iski erän seitsemännellä minuutilla kauden avausmaalinsa.

− Totta kai hyvältä tuntuu. Tavoitteena on parantaa kokoajan niin henkilökohtaisella tasolla, kuin joukkueen tasolla, Björninen tuumi.

Tämän jälkeen ottelu eteni jonkun aikaa melko tasaisissa tunnelmissa, kunnes Vili Sopanen pääsi Tapparan järkyttävän kiekonmenetyksen jälkeen viisi minuuttia ennen loppua tuomaan Pussinokat tasoihin. Tasoitusmaalista Pelicans sai valtavan piristysruiskeen, ja painoi loppuerän ajan vimmatusti Tappara-päätyyn taukoamatta.

Painostus myös tuotti tulosta, kun Teddy Da Costa laukoi ylivoimalla vain 25 sekuntia ennen ottelun loppua Pelicansin 4-3-johtoon. Tämä myös jäi ottelun voittomaaliksi, ja näin ollen Pelicans nappasi täyden pistepotin kirinsä päätteeksi. Tapparalla oli lopussa vielä hyvä paikka laukoa peli tasoihin, mutta hyvän ottelun pelannut Björninen blokkasi uhrautuvasti laukauksen.

− Kyllä minä luotan Janneen (Juvonen), että se olisi kiekon kiinni ottanut, mutta kun näin, että siinä on Tapparalla paikka, niin heittäydyin eteen. Se on jokaisen selkäytimessä, että lahtelaiskiekossa autetaan toisiamme, Björninen viittasi lopun heittäytymiseen.

− Molemmat lämmittävät. Tietty kauden ensimmäinen maali tuli tärkeään paikkaan, Björninen vastasi kysyttäessä kumpi oli tärkeämpi, maali vai lopun heittäytyminen.

− Maaleja ei ole liikaa tullut, eli kyllä se maali ehkä kuitenkin. Iskuja otetaan voiton eteen, Björninen summasi ottelun päätyttyä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo