Tahdonvoimalla voittoon

LIIGA / Raportti
Jere Myllyniemi ei taaskaan jättänyt kotiyleisöä kylmäksi.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Lahden Pelicans jatkoi pisteputkeaan voittamalla kotonaan Jyväskylän JYPin. Lahtelaiset eivät ole vielä kertaakaan hävinneet kotonaan ja ovat tällä hetkellä sarjakärjessä komealla seitsemän pisteen johdolla.

Pelicans kärsi jo ensimmäisessä erässä takaiskun, kun Marko Pöyhönen jäi pois kokoonpanosta. JYP pääsi hyödyntämään viikon lepotauon Pelicansin joutuessa pelaamaan vain kolmella keskushyökkääjällä.

- Janne Ritamäen ja  Ilkka Pikkaraisen peluuttaminen oli erittäin hankalaa, vaikka miten yritti taiteilla, päävalmentaja Hannu Aravirta kertoi.

- Pekka Saarenheimon kenttä teki molemmat maalit ja "Peki" teki hurjat minuutit myös tuplailemalla ja pelaamalla alivoimaa.

Väsymys alkoi näkyä, ja kolmannessa erässä JYP pääsi moneen otteeseen lähelle tasoitusta, mutta Jere Myllyniemi esitteli jälleen taitojaan kotiyleisölle pitäen taululla lukemat 2-1. Myllyniemi on koko alkukauden ollut yksi Pelicansin menestyksen kulmakivistä, eikä lahtelaisvahdin huikealle vireelle näkynyt perjantainakaan loppua.

Kruunu jäi puuttumaan

Jyväskyläläisten onnistui luoda Pelicansin puolustukselle paljon painetta ja JYPin päävalmentaja Marko Virtanen sanoikin, että sillä saralla oli kaikki ainekset voittoon. JYP ei kuitenkaan onnistunut ylivoimalla eikä saanut tärkeissä tilanteissa kiekkoa reppuun.

- Pyrittiin prässäämään kovaa. Onnistuttiin tänään niissä asioissa hyvin, saatiin tuotettua jäähyjä ja maalipaikkoja jääkiekko-ottelun voittamiseen, mutta valitettavasti ylivoima ei toiminut. Siinä oli paikkoja, mutta noista yksinkertaisesti pitää laittaa sisään, jos meinaa voittaa.

Myös Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta jatkoi samoilla linjoilla.

- JYP oli laskenut ihan oikein, ettei meillä ole tankit täynnä. Kyllä vähän pelotti ennen peliä, että mihin pystytään.

Aravirta antoi kuitenkin tunnustusta joukkueensa sisukkuudelle vajaasta miehistöstä huolimatta.

- JYPillä oli puolet enemmän maalipaikkoja kuin meillä, kyllä tämä oli tällainen rimpuilu tänä iltana ja hieno rimpuilu joukkueelta. Nostan hattua, kun tietää, ettei tankit ole täysiä, mutta sydän ja tahto vie eteenpäin.

Päävalmentaja vaikutti tyytyväiseltä joukkueensa suoritukseen, mutta viikon kruunu jäi Aravirran mukaan vielä puuttumaan.

- Mikä olisi tämän illan kruunannut vielä, kun olisi viitosella alkanut tuo yleisömäärä niin voi voi, kun olisi ollut huikea ilta. Toivottavasti päästään niihinkin lukemiin vielä tässä syksyn aikana, Aravirta lopetti.

» Lähetä palautetta toimitukselle