Pelicans selätti JYPin kolmannen erän rynnistyksellään

LIIGA / Raportti
Lahdessa iskivät yhteen kaksi harjoituskauden menestyjäjoukkuetta, Pelicans ja JYP. Ottelu tarjosi yleisölle makoisaa perjantai-illan viihdettä, muutamia tason notkahduksia lukuun ottamatta.

Kamppailun ensimmäiset 20 minuuttia olivat lähinnä kotijoukkueen hallintaa. Pelicans pyöritti peliään komeasti jyväskyläläisten kenttäpäädyssä ja mallikas kiekonliikuttelu johtikin muutamaan hyvään maalintekopaikkaan.

Pussinokat eivät kuitenkaan saaneet lukuisista mahdollisuuksistaan huolimatta kiekkoa reppuun, ja vierailijat vastasivatkin ottelun ensimmäisestä osumasta. Antti Jaatinen ronkki JYPin ylivoiman aikana pelivälineen maaliviivan yli sekavan maalinedushässäkän päätteeksi.

JYP käytti maalipaikkansa tehokkaasti

Toisessa erässä ottelun intensiteetti ja tunnelma romahtivat lievästi. Etenkin Pelicans pelasi hiukan huolimattomasti erän alussa, ja JYP pääsi hetkeksi niskan päälle. Risto Dufvan suojattien suoraviivainen hyökkäyspeli johti nopeasti pariin täysosumaan. Ensin Juha-Pekka Hytönen tälläsi lyöntilaukauksensa ohi Pelicans-vahti Antti Rautiolan, ja hetkeä myöhemmin Yohann Auvitu vei vierailijat jo kolmen maalin karkumatkalle.

Pelicans kuitenkin sisuuntui erän loppua kohden. Mastokaupunkilaisten viimeistely terästyi, ja Joni Myllykoski oli helisemässä, kun Marko Pöyhönen ampui 3-1 kavennuksen maalikehikon alakulmaan. Seuraava maali tuli parisen minuuttia edellisen jälkeen, kun Jan Latvala päätti vahvan nousunsa rannelaukaukseen, joka ohitti Myllykosken helpohkosti.

Lahtelaishurmosta viimeisessä erässä

Koko kamppailun ratkaisunhetket käytiin kolmannen erän puolivälin paikkeilla. Lahtelaisjoukkueen pelaajat jahtasivat tasoitusmaalia hampaat irvessä ja tämä johti lopulta onnistumisiin. Pelicansin pirtein ketju Lasch – Loppi – Luttinen räväytti 3-3 –tasoitusosuman, ja kotijoukkue sai momentumin täysin puolelleen.

Kovalla sykkeellä ja tahtotasolla kamppailun loppuminuutit pelannut lahtelaisryhmä sai palkintonsa noin kuusi minuuttia ennen peliajan loppua, kun Joonas Jalvanti ampui kiekon maaliin tarkalla siniviivalaukauksellaan. JYPin kannalta ottelun loppuhetket menivät aivan reisille, kun ensin he tekivät vaihtovirheen, joka johti jäähyyn ja tämän perään Hytönen koukkasi itsensä rangaistujen aitioon.

Joukkueiden kokoonpanot:

Pelicans:

Arttu Luttinen – Matias Loppi – Ryan Lasch

Janne Tavi – Jarkko Immonen – Vili Sopanen

Max Wärn – Justin Hodgman – Pekka Jormakka

Marko Pöyhönen – Tero Koskiranta – Teemu Rinkinen

Markus Seikola – Joonas Järvinen

Jan Latvala – Aaron Brocklehurst

Jyri Marttinen – Joonas Jalvanti

Juha-Pekka Pietilä

Antti Rautiola

JYP:

Antti Pihlström – Juha-Pekka Hytönen – Ossi Louhivaara

Antti Jaatinen – Eric Perrin – Jani Tuppurainen

Filip Riska – Miika Lahti – Olli Sipiläinen

Yohann Auvitu – Turo Asplund – Olli Suoraniemi

Sami Vatanen – Kalle Koskinen

Arto Laatikainen – Olli Malmivaara

Harri Ilvonen – Antti Jaatinen

Joni Myllykoski

» Lähetä palautetta toimitukselle