Karmaiseva loukkaantuminen ja iloinen debyytti - JYPille kaksi pistettä

LIIGA / Raportti
Vili Sopasen ilta päättyi karmaisevalla tavalla.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Lahden torstai-illan kamppailusta ei draamaa puuttunut, kun JYP ja Pelicans kohtasivat neljättä kertaa. Lopulta JYP oli parempi 2-3-lukemin voittomaalikilpailun jälkeen.

Torstaina Lahdessa kohtasivat ailahtelevasti esiintyneet Pelicans ja JYP. Pelicans lähti hakemaan helpotusta tukalaan tilanteeseensa, sillä lahtelaiset olivat valahtaneet jo 13. sijalle.

JYP lähti vankistamaan asemiaan sarjan kärkipaikalla. Jyväskyläläisten voittoa puolsi se, että JYP oli voittanut kaikki joukkueiden aiemmat kohtaamiset tällä kaudella.

Ottelussa nähtiin odotettu liigadebyytti, sillä taiturimainen Anrei Hakulinen pelasi ensimmäisen liigaottelunsa. Hakulisen debyytti venähti kauden alla tulleen käsimurtuman vuoksi. Nuori hyökkääjä kuului isäntien ehdottomaan parhaimmistoon.

Ottelu sai jatkoajalla ikävän käänteen, kun Vili Sopanen loukkaantui ikävällä tavalla.

Lahtelaisten lyhyt ylimarssi

Pelicans tuli otteluun odotetun väkevästi. Lahtelaisten väkevä karvauspelaaminen teki JYPin olon varsin tukalaksi, sillä vierailijat eivät tahtoneet löytää keinoja päästä pois omalta puolustusalueelta kiekon kanssa. Lahtelaisten kovasta rynnistyksestä huolimatta vaaralliset maalipaikat olivat vähissä.

Karvauspelaaminen aiheutti vaaratilanteita myös Pelicansille. Isännät juhlivat jo ottelun avausmaalia, mutta ennen maalia Jordan Smotherman oli kaatanut Tuomas Tarkin maalin takana. Tästä seurannut alivoima oli Pelicansilta varsin hyvää ja myös tehokasta. Darryl Boyce pelasi itsensä ulos tilanteesta, ja Michal Repik pääsi iskemään kiekon maaliin sekunti jäähyn päättymisen jälkeen.

Tarkki nousi avainasemaan erän lopulla ottamalla tärkeitä koppeja muun muassa Joel Mustosen ja Repikin avopaikoista. Repikin paikkaan näyttävän syötön tarjoili juuri Hakulinen, joka muodosti vaarallisen tutkaparin Repikin kanssa.

Toiseen erään jäälle marssi huomattavasti piristynyt hurrikaaniryhmä. Erä ei ollut vanhentunut edes viittä minuuttia, kun JYP oli siirtynyt 1−2-johtoon Tuomas Pihlmanin ja Mikko Mäenpään ylivoimamaaleilla.

JYP ei toisessakaan erässä maalipaikoilla juhlinut, mutta isäntien heikon viimeistelyn vuoksi vierailijat säilyttivät johtoasemansa. Erän loppupuolella Repik pääsi nokikkain Tarkin kanssa, mutta JYPin maalivahti näytti mahtiaan komealla kilpitorjunnalla.

Pelicansin ikävät takaiskut

Päätöserään tuli täysin lamaantuneelta vaikuttanut JYP. Pelicansin luistelu oli jatkuvasti parempaa, minkä seurauksena JYP oli jatkuvasti ahdingossa. Pelicansin sai palkinnon hallinnastaan erän puolessavälissä, kun Sopanen tasoitti ottelun komealla laukauksella.

Varsinkin tasoituksen jälkeen vierailijoiden tankki näytti tyhjentyneen täysin. Tämä avasi muun muassa Tommi Paakkolanvaaran ketjulle lisää laadukkaita maalipaikkoja, mutta viimeistely oli heikkoa. Kun Jan Latvalan laukaus alle kymmenen sekuntia ennen päätössummeria jäi maalikehikkoon, haettiin ratkaisua ylitöiden kautta.

JYP haki jatkoajalla osumaa huomattavasti aktiivisemmin, mutta Jere Myllyniemi selvisi jatkoajasta kunnialla. Jatkoajasta ei draamaa puuttunut, sillä lahtelaiset kokivat ikävän takaiskun. Sopanen törmäsi keskialueella Juha Pietilän kanssa sillä seurauksella, että Sopanen jouduttiin viemään paareilla pois jäältä.

Voittomaalikilpailussa tuskailtiin jälleen tehottomuuden kanssa. Ratkaisija löytyi kuitenkin kolmannesta parista, kun Antti Jaatinen laukoi JYPille lisäpisteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle