Kolppanen kantoi Ilvestä reppuselässä

LIIGA / Raportti
Ville Kolppanen oli Ilveksen voiton takuumies.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Sekä Pelicans että Ilves lähtivät perjantain otteluun perättäisiä tappioita niskassaan. Pelicans hallitsi ottelua suurimman osan ajasta, mutta Ilveksen vahva maalivahtipeli teki kotijoukkueen maalintekoaikeet tyhjäksi. Kun Ilves onnistui vähistä paikoistaan jäätävällä prosentilla, niin aikakirjoihin kirjattiin täpärä 1-2-voitto tamperelaisille. Voitto oli Ilveksen ensimmäinen Lahdessa sitten vuoden 2011 tammikuun.

Kotijoukkue Pelicans oli suuren osan ottelusta kuskin paikalla, mutta kärsi hampaattomasta viimeistelystään. Ottelua voisi kuvailla valssiksi, jota lahtelaiset veivät, mutta Ilves rimpuili vastaan, vaikkei keksinytkään keinoa, miten päästä otteesta kokonaan irti.

Pelicans ei siis vienyt tanssia varmoin ottein ja Ilves käytti haparoinnit hyödykseen ja iski Pelicansia arkaan paikkaan aina saatuaan kätensä vapaaksi.

Ottelun ratkaisun kannalta tärkeä tapaus nähtiin heti alussa, kun Pelicansin tekemä maali hylättiin. Ilveksen Jarkko Näppilän istuessa jäähyllä Tyler Redenbach pääsi ampumaan kiekon maalille ja Jesse Niinimäki ehti lyömään kiekon maaliin ennen kuin Ilves-vahti Ville Kolppanen ehti saamaan paluukiekon kunnolla haltuunsa.

Vieressä seissyt päätuomari Tom Laaksonen ehti kuitenkin katkaista pelin ja hylkäsi maalin välittömästi. Pelicans-luotsi Hannu Aravirta oli ottelun jälkeen vahvasti eri mieltä hylkäyspäätöksestä.

− Teimme maalin parin minuutin kohdalla, joka tuomaritarkkailijankin mukaan oli maali. Eihän siinä edes vihelletty peliä poikki. Se näkyy videolta, että kun kiekko menee maaliin, niin tuomarilla on pilli kymmenen sentin päässä suusta. Hän tuli minulle vielä sanomaan, että vihelsi vahingossa liian aikaisin, eli valehteli vielä kaiken lisäksi, kertasi Aravirta tuohtuneena.

Hallinta kääntyi Pelicansille ylivoimien myötä ja joukkue loi pari laadukasta maalipaikkaa, mutta useimmiten paikat syntyivät yksilöiden yksittäisistä oivalluksista. Näihin voidaan lukea muun muassa Radek Smolenakin hassaama läpiajo, sekä Juha Leimun nousu siniviivalta, joka huipentui näppärän kikan jälkeen napakkaan rannekutiin. Oivasti pelannut Kolppanen kuitenkin onnistui nollaamaan nämäkin paikat.

Ilves puolusti oman alueensa keskustaa näennäisen hyvin, sillä alue oli koko ajan miehitettynä. Ilves kuitenkin puolusti melko passiivisesti, mikä avasi kotijoukkueelle paikkoja, kun viisikosta saatiin yksi mies pelattua pois ja muut jäivät seisoville jaloille.

Hukatut paikat voi nähdä myös Pelicansin tehottomuutena, mutta Kolppasen esitykseltä ei voi ottaa mitään pois. Nuori veskari oli kiistatta suurin yksittäinen syy sille, ettei Pelicans päässyt kunnolla niskan päälle ja mennyt menojaan.

− Uskon, että tällä tavalla kun pelaamme, niin voittoja alkaa tulla hyvään tahtiin. Olen erittäin tyytyväinen joukkueen parantuneeseen peli-ilmeeseen, näki Aravirta.

− Tämä nyt ei ollut minun urallani ensimmäinen peli, jossa toinen joukkue hallitsee totaalisesti, mutta toinen joukkue voittaa pelin 1-2 ja maalivahdilla on kaikki tähtimerkit kohdallaan. Eipä ollut tämä peli tänään meille tarkoitettu, jatkoi Aravirta.

Ilveksen pelistä puuttui maltti ja tamperelaiset hyökkäsivät usein alivoimaisesti. Pelicans piti miehiä pelin alla ja tukahdutti Ilveksen hyökkäyspelin useimmiten jo punaviivan tuntumassa.

− Ensimmäisessä erässä neljä perättäistä tappiota näkyivät pelirohkeuden puutteena ja Kolppasta saamme kiittää siitä, että pysyimme pelissä mukana, totesi Ilveksen päävalmentaja Tuomas Tuokkola.

Hölmöilyä vuorovedoin

Pelicans painoi päälle toisen erän ensimmäiset kymmenen minuuttia, mutta Kolppasen maali pysyi noiduttuna. Erän parhaat paikat avautuivat hanakasti läpi ottelun laukoneelle Ilkka Pikkaraiselle, joka ei kuitenkaan saanut riittävän tarkkoja kuteja aikaiseksi.

Ilves pääsi peliin mukaan hieman vahingossa, kun Pelicans otti todella tyhmän jäähyn kesken oman hallintajaksonsa. Vaikka jäähy tuomittiinkin Smolenakille, niin varsinaisen rikkeen teki maalivahti Jere Myllyniemi, jonka holtiton huitaisu kaatoi Ilves-pelaajan.

Ylivoimalla Ilves ei vielä maalinteossa onnistunut, mutta paine pysyi Pelicans-päädyssä ja reilu minuutti jäähyn päättymisen jälkeen Antti Hölli jatkoi Tommi Kivistön viivavedon sisään.

Pitkään näytti siltä, että Pelicans olisi nukkunut onnensa ohi. Ilves kuitenkin hölmöili kahdella perättäisellä jäähyllä itsensä ongelmiin ja luovutti otteen Pelicansille. Kehnosti sujunut ylivoimapeli ei tulosta tuonut, mutta hetkeä myöhemmin Juha Leimu löi oman reboundinsa verkon perukoille.

Jos Pelicansin tasoitusmaali syntyi Leimun vahvuuksien ansiosta, niin Ilveksen voittomaalissa nähtiin väläys hänen heikkouksistaan. Leimu näet sortui ylipelaamaan paineistamalla kiekkoa pitänyttä Ilves-peluria liian aggressivisesti samalla jättäen maalin viimeistelleen Turo Asplundin takatolpalle merkkaamatta. Asplund pääsi lyömään kiekon käytännössä tyhjään maalin.

Ilves aiheutti itselleen vielä hikiset loppuhetket, kun joukkue onnistui ottamaan jäähyn väärästä vaihdosta vajaat kolme minuuttia ennen loppua. Pelicansin ylivoima oli kuitenkin tänään pahasti jäässä, joten Ilves selvisi. Kauaksi maali ei kuitenkaan jäänyt, sillä Smolenak kilautti kiekon pienestä kulmasta sivurautaan.

Vaikka alkuminuuteilla hylätty maali voidaankin laskea tuomarivirheeksi, niin illan oikeudenjakajille voi myös antaa hieman tunnustusta. Molemmat maalivahdit nimittäin heittäytyivät useammankin kerran helponnäköisesti katolleen jäähyä kalastellen, mutta tuomaripari Laaksonen-Tuomas Pöyhönen ei miinaan mennyt.

» Lähetä palautetta toimitukselle