Jospa aika kultaisi muistot

LIIGA / Raportti
Teemu Rautiainen avasi maalihanat.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Lappeenrannan Kisapuistossa jatkettiin lauantaina siitä, mihin edellisenä päivänä jäätiin. Harvalukuiselle yleisölle ei juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa, kun HPK kukisti iltapäiväottelussa Lahden Pelicansin 4—2.

Etelä-Saimaa –turnauksen toinen pelipäivä starttasi pronssiottelulla. Viime vuonna turnauksessa hopeaa ottanut HPK antoi ensimmäisen erän mittaisen kylmän suihkun toissavuonna voiton vieneelle Pelicansille ja haali jälleen mitalisijan Hämeenlinnaan.

HPK:n hanat avasi Teemu Rautiainen, joka puski itsensä läpiajoon ja nakkasi kiekon kevyesti ohi Janne Juvosen. Pian Rautiaisen jälkeen verkkoja heilutteli Robert Leino. Juvonen pomputti kiekon eteensä, jolloin yksin jätetty Leino sai vapaat kädet 2—0-lukemiin. Ottelun voitto-osuma kirjattiin Ville-Veikko Eerolalle, joka vuorostaan onnistui ylivoimalla. HPK:n tehoerän kruunasi Juha Koivisto, joka Rautiaisen tavoin iski maalin läpiajon päätteeksi.

Verkot viilenevät

Ottelun toisessa erässä peli puuroutui. HPK:n maalivirta tyrehtyi, eikä Pelicans onnistunut kääntämään ottelua itselleen. Kolmannessa erässä lahtelaiset heräsivät lopulta kutittelemaan hämeenlinnalaisten kantapäitä Juha Leimun ja Radek Smolenakin kavennuksilla.

Takaa-ajo sai kuitenkin verisen loppuhuipennuksen, kun Pelicansin iäkkäämpään kalustoon kuuluva Timo Pärssinen sai osuman kasvoihinsa ja jäi kontilleen jäälle. Peli ehti siirtyä lahtelaisten maalille ennen kuin ottelu vihellettiin poikki ja Pärssinen avustettiin pois kentältä.

Viimeistään jään puhdistamiseen kulunut aika hyydytti Pelicansin kesäkunnon alta orastaneen vireen ja ottelu päättyi lukemin 2—4.

» Lähetä palautetta toimitukselle