Pelicansin ylivoima masensi espoolaisvieraat

LIIGA / Raportti
Sebastian Repo juhlii ensimmäistä osumaansa Liigassa.
Kuva © Erik Jokinen/erik.jokinen@jatkoaika.com
Liigakauden tappioilla aloittaneet Pelicans ja Blues tarjosivat lauantai-illassa tasaista vääntöä, joka kääntyi lopulta selkeästi kotijoukkueen eduksi paremman ylivoimapelaamisen vuoksi. Lahtelaisriemua synkensi Janne Juvosen loukkaantuminen kolmannen erän lopussa.

Perjantaina Hämeenlinnassa HPK:n jalkoihin jäänyt Pelicans tuli lauantain otteluun vauhdilla ja onnistui avaamaan kauden pistepussinsa toisen erän ylivoimamaaleillaan. Bluesin viisikkopelaaminen oli paikoitellen melkoista hakemista, mutta kohtaloksi muodostuivat lopulta turhat jäähyt. Tilastoihin saatiin myös kaksi uutta maalintekijää, kun kotijoukkueen Sebastian Repo ja Bluesin Timi Lahtinen avasivat maalitilinsä Liigassa.

Ensikertalaiset määräsivät avaustahdit

Ottelu alkoi Pelicansin kannalta mainiosti, kun muutaman minuutin pelin jälkeen lahtelaiset pääsivät ylivoimamaalilla kuskin paikalle. Siim Liivikin jäähy kostautui, kun Juha-Pekka Pietilä laukoi viivalta, ja kiekko päätyi Teddy da Costan kautta Sebastian Revolle. Repo otti kulmaan menneen kiekon ja liukui kenenkään estämättä b-pisteen keskelle. Tarkka rannelaukaus painui aivan maalin yläkulmaan jättäen Christian Engstrandin vaille mahdollisuuksia.

− Mahtavaa tehdä ensimmäinen Liiga-maali kotiyleisön edessä. Kiekko menee hyllyyn, siellä on sille valmis paikka. Aamulla treenasimme kamppailupelaamista. Ehkä kiekot pomppivat tänään paremmin meille, kommentoi lahtelaisten uusi maalintekijä ottelun ratkaisua.

Ensimmäinen erä kului selkeästi Pelicansin hallinnassa, mutta erän loppupuolella Blues pääsi peliin mukaan. Tasoitus syntyi harmittomannäköisestä tilanteesta, kun Lahtisen reunasta laukoma kiekko meni helponnäköisesti Juvosen taakse. Sekä Lahtinen että Repo tekivät ensimmäiset liigamaalinsa.

− Tultiin tänään paremmin peliin kuin eilen. Sovittiin, että taistellaan enemmän ja pelataan kovemmin kuin eilen, mutta hävittiin maalin edessä, totesi Lahtinen.

Lahtelaisten ylivoima takaa avauspisteet

Toisen erän ensimmäinen maali syntyi Pelicansin hyvän karvauspelin tuloksena. Hannes Björninen taklasi maalin takana bluespuolustajan irti kiekosta, ja Taavi Vartiainen pyöräytti kiekon paluumuuttaja Henri Heinolle. Heino pääsi Engstrandin edestä vapaasti laukomaan kiekon maaliin.

Maalin jälkeen peli eteni vieraiden komennossa, kunnes kesken Blues-painostuksen pääsi Pelicans kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta. Ainoastaan 17 sekunnin pyörityksen jälkeen Juha Leimu pääsi tälläämään suoraan kapteeni Antti Erkinjuntin syötöstä Pelicansin kahden maalin karkumatkalle. Erän lopussa kotijoukkueen ykkösylivoima iski jälleen, kun Marko Pöyhönen pääsi maalin edestä survomaan Pelicansin erätauolle kolmen maalin johdossa.

− Kun viime vuosi oli vaikea täällä, täytyy olla kärsivällinen. Olen suhteellisen tyytyväinen kokonaisuuteen. Ylivoima oli tarpeeksi yksinkertaista tänään ja myös alivoima toimi, summasi Petri Matikainen kotijoukkueen erikoistilannepelaamisen.

Päätöserän jännittävimmät hetket nähtiin, kun Janne Juvonen näytti loukanneen jalkansa. Lahtelaisyleisö ehti jo huokaista helpotuksesta, kun Juvonen jatkoi pelaamista. Muutaman vaihdon jälkeen Juvonen joutui kuitenkin poistumaan kaukalosta, ja Sami Rajaniemi teki ensiesiintymisensä pelikaaninutussa runkosarjassa.

Bluesin seuraava mahdollisuus pistetilin avaamiseen on tiistaina Lukkoa vastaan Espoossa. Lahtelaiset saavat yhden lepopäivän enemmän ja pelaavat keskiviikkona Sportia vastaan vieraskaukalossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo