Pelicans voitti Ässät toistamiseen

LIIGA / Raportti
Janne Juvosen kauden ensimmäiseen nollapeliin riitti 21 torjuntaa.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Pelicans ja Ässät ottivat Lahden lauantai-illassa yhteen tuplapelin jälkimmäisen ottelun merkeissä. Kotijoukkue vei ottelun nimiinsä vahvan avauserän turvin mättäen ensimmäiseen erään kolme maalia. Maukas voitto tiesi myös lahtelaisten kotitappioputken katkeamista.

Pelicans siirtyi ensimmäisessä erässä jo 3-0-johtoon, kun Joonas Alanne polkaisi suoraan jäähyaitiosta karkuun ja nosti kiekon ohi viimeksi joulukuun puolivälissä peliminuutteja saaneen maalivahti Ari Ahosen.

Erän puolivälin jälkeen Dane Byers ohjasi Ryan Potulnyn matalan laukauksen ohi Ahosen. Kanadalaishyökkääjä sai huseerata maalin edustalla täysin yksin, sillä Ässät-puolustaja Tapio Sammalkangas otti kovan laukauksen kintuilleen eikä pystynyt välittömästi puolustustehtäviään jatkamaan.

Maalin teon aloitti eilisessäkin pelissä kahdesti osunut Antti Erkinjuntti. Pelicans-kapteeni siirsi pitkälle kimmahtaneesta irtokiekosta lätyn, hivenen epäonnistuneesta laukauksesta huolimatta, helposti maaliin.

Ässillä mahdollisuus nousta peliin mukaan

Ässät tuli toiseen erään huomattavasti terävämmin. Porilaisten ylivoiman jälkeen vierasjoukkue pyöräytti muutaman hyvän hyökkäyksen. Viiden peliminuutin jälkeen kauden ensimmäisen nollapelinsä napanneella Janne Juvosella oli koossa jo kahdeksan torjuntaa. Aivan parhaimpaansa ei tarvinnut 21-vuotiaan maalivahdin kuitenkaan venyä.

Väsymystä oli havaittavissa molempien joukkueiden otteissa läpi ottelun. Varsinkin ensimmäisessä erässä taklaukset oli säädetty minimiin ja pitkiä kiekkoja viljeltiin varsin huolettomasti. Lahtelaisten kannalta virtaa riitti kuitenkin kovaan karvaukseen, joka oli ottelun kannalta yksi tärkeimmistä voiton avaimista.

Kotijoukkueen karvaus toimi mainiosti ja aiheutti jatkuvasti ongelmia vierailijoille. Ässien avauspelaamisessa oli kovan paineen alla ajoitukset pielessä ja porilaisten hyökkäykset olivat jatkuvasti alivoimaisia.

Eilisestä ottelusta Ässät onnistui karsimaan jäähyjä pois, sillä Pelicans pääsi kokeilemaan eilen hurjassa vireessä ollutta ylivoimaansa ensimmäisen kerran vasta toisen erän loppupuolella.

Pelicans ei antanut Ässille mahdollisuuksia 

Kolmannessa erässä lahtelaiset jatkoivat vahvaa karvauspeliään, eikä huomattavasti passivoitunut.

Ville Uusitalo ei ainakaan parantanut mahdollisuuksiaan lisätä ikävästi vähentynyttä peliaikaansa ottamalla turhan jäähyn kesken porilaisten lopulta vaisuksi jääneen kirin. Heti perään Ässien ottelun näkyvimpiin pelaajiin kuulunut Aleksi Saarela huitoi itsensä Uusitalon seuraksi jäähyaitioon.

Lahtelaiset saivat luotua viidellä kolmea vastaan ottelun naulaamiseen tarvittavat paikat, mutta lopulta kelpo ottelun pelannut Ahonen antoi Ässille toivoa ottelun viimeiselle kympille.

Porilaisten selkärangan viimeistään katkaisi Pelicans-hyökkääjä Janne Ritamäki, joka nousi laidasta ja täräytti komealla laukauksella kotijoukkueen neljännen maalin.

Kamppailu oli joukkueiden viimeinen keskinäinen kohtaaminen runkosarjassa. Voitot jakaantuivat Pelicansin hyväksi 3-1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo