Lukko ei osaa voittaa

LIIGA / Raportti
Lukon ja TPS:n taistelu länsirannikon herruudesta päättyi ratkaisemattomana. Kotijoukkue hallitsi ottelua, mutta TPS käytti vähät paikkansa tehokkaasti hyväkseen ja vei pisteen mukanaan Turkuun.

Avausmaali Vehasen virheestä

Rauman Lukko esitteli ottelussa yleisölleen uuden pelaajan. Neljän ottelun try-out-sopimuksella joukkueeseen liittynyt slovakki Marian Cisar oli houkutellut halliin muutaman ylimääräisen uteliaan silmäparin.

Ensimmäisen erän ensimmäinen puolikas oli viime viikoilta niin tuttua Lukko-tarinaa. Kotijoukkue hallitsee peliä ja luo vaarallisia tilanteita, mutta ei pysty maalintekoon. Sitten tapahtuu paha virhe, ja vieraili siirtyy ottelussa johtoon, ja Lukon peli sekoaa.

Markus Jämsällä ja Hermanni Vidmanilla oli kummallakin alussa pari hyvää maalintekotilannetta, mutta miehet eivät onnistuneet maalinteossa.

Erää oli pelattu reilut 11 minuuttia, kun Lukko-vahti Petri Vehanen tarjoili entiselle seurakaverilleen Tuomas Grönmanille ennenaikaisen joululahjan. Grönman laukoi punaviivan jälkeen kiekon kohti tyystin väärin sijoittunutta Vehasta, joka venytyksestään huolimatta joutui poimimaan kiekon verkosta.

Kolme minuuttia myöhemmin tuli kuitenkin kuittaus. Jaakko Harikkala pääsi ampumaan kohti TPS:n maalissa pelannutta Jason Elliottia. Laukaus ei ollut mitenkään erityisen kova, mutta Elliott torjui eteensä ja kaatui kyljelleen jäähän. Jason Ulmer ei saanut kovin hyvää osumaa irtokiekkoon, mutta sai aikaan Elliottin yli kaartaneen roikkukiekon, ja Lukko tasoitti.

Lukko käyttää koko materiaaliaan

Lukolla oli 14 pukenutta hyökkääjää ottelussa, ja Ismo Lehkonen koko peluutti miehistöään toisessa erässä. Ketjut elivät jatkuvasti, mutta huolimatta laajasta materiaalista Lukko ei saanut aikaan sellaista vauhtia, jolla fyysinen TPS-puolustus olisi murrettu.

Koko erä oli varsinaista vääntämistä, todellisia maalintekopaikkoja ei juuri ollut. Molemmat maalivahdit esiintyivät varsin epävarmasti, ja pudottelivat helppoja laukauksia eteensä.

TPS oli etenkin ottelun ensimmäisessä erässä tyystin Joni Liuksen johtaman ykköskentän varassa. Vain se sai luotua järjestelmällisiä hyökkäyksiä Lukon puolustusalueelle. Ottelun vanhetessa myös Ville Vahalahden johtama kakkonen pääsi paremmin kiinni pelirytmiin.

Alivoimamaali tasoittaa pelin

Lukon painostus tuotti vihdoin tulosta kolmannen erän alussa. Teemu Normio sai kiekon keskialueelle vapaaseen paikkaan, mutta jalat olivat pitkästä vaihdosta jo niin hapoilla, että mies ei yrittänytkään tunkeutua TPS-pakkien välistä maalintekoon vaan tyytyi laukomaan siniviivan takaa kovaa kohti Elliottia. Tämä tuli vastaan ja peitti laukauksen, mutta jälleen kerran torjunnan jälkeen jäi irtokiekko pelattavaksi. Janne Siivonen tuli takaa vauhdilla, otti kiekon haltuunsa, kiersi Elliottin ja sijoitti varmasti tyhjään maaliin.

Kolmanteen erään Petri Vehanen paransi peliään ja esitti pari hyvää torjuntaa. Toisessa päässä Jason Elliott jatkoi samalla linjalla kuin koko ottelun - kaikki laukaukset tulivat ulos.

Ottelua oli jäljellä viitisen minuuttia, kun TPS:n Sergei Yerkovich taklasi Lukon Marian Cisarin pää edellä laitaan ja sai kahden minuutin rangaistuksen. Ismo Lehkonen asetti jäälle ykkösylivoimaketjunsa, ja yleisö odotti piinan katkaisevaa 3-1-maalia. Toisin kuitenkin kävi. Ville Vahalahti sai tuoda kiekon rauhassa aina Lukon päätyyn saakka ja tarjoilla avopaikan maalin eteen hiipineelle Mika Alatalolle. Alatalo kiitti ja laukoi alivoimamaalin ohi poikittaisliikkeessä olleen Vehasen.

Lukolla oli vielä tilaisuus voittaa. Pasi Saarelan poikittaissyöttö Sami Torkille oli avain kahteen sarjapisteeseen, mutta tyhjän maalin edessä ollut Torkki ei osunut kiekkoon.

Jatkoaika Lukon hallintaa

Jatkoaika sujui Lukon merkeissä, ja kotijoukkue oli lähellä maalintekoakin. Ensin Quinn Hancock pääsi laukomaan b-pisteen kaarelta, ja Elliott tapansa mukaan sylki kiekon eteensä. Tällä kertaa Elliott vielä menetti tasapainonsa ja ajautui pois maalinsa edestä. Kiekko ajautui siniviivalle Erik Hämäläiselle, mutta hän ei onnistunut laukomaan kiekkoa ohi TPS-pelaajien muodostaman muurin.

Pasi Saarela pelasi jälleen lähes koko jatkoajan. Pitkän vaihdon päätteeksi kaikki muut lähtivät vaihtoaitioon, mutta Saarela jäi yksin pitämään kiekkoa TPS-päädyssä. Väsynyt Saarela päätyi maalin taakse kiekon kanssa, katsoi rauhassa ja antoi nappisyötön maalin eteen ajautuneet Toni Koiviston lapaan. Koivisto ampui läheltä ylös, mutta kiekko jäi Elliottin kainaloon.

Mietteitä taiston tauottua

-Kun ajatellaan viime viikon otteluita, 2-2 Bluesia vastaan ja Ilves...Olihan tuossa paljon positiivisia juttuja. Se maalinteon vaikeus vaan paistaa läpi. Syy on varmasti pitkälti meikäläisessä, kesällä tehdyissä valinnoissa pelaajien suhteen. Ne tehtiin siinä mielessä, että noista meidän omista pojista kasvaa maalintekijöitä, pettyneen oloinen Ismo Lehkonen sanaili. Uuden slovakkihankinnan Marian Cisarin ottelua Lehkonen ei suostunu sen enempää arvioimaan.

Cisar väläytteli ajoittain hyvän pelimiehen elkeitä, mutta ei noussut sen enempää ratkaisijan rooliin. Ylivoimapelissä mies löysi kyllä paikan jolta maali tehdään, jos sinne saa kiekon. Cisar parkkeerasi rauhassa Elliottin maalin takatolpalle odottamaan, että ketjukaverit toimittavat hänelle kiekon. Lähellä olikin, mutta tällä kerralla Sergei Yerkovitchin luistin esti Cisarin ensimmäisen SM-liigamaalin synnyn.

Moni katsoja tuli varmasti katsomaan juuri Cisaria, josta odotetaan maalinteko-ongelmien ratkaisijaa.

Lukko ei pystynyt tarpeeksi hyvin hyödyntämään sitä, että Jason Elliott torjui käytännössä kaikki laukaukset eteensä. Molemmat maalit tehtiin irtokiekoista, ja Elliott kyllä pysäytti tarkasti suorat ensimmäiset laukaukset.

TPS-luotsi Kari Jalonen oli huomattavasti Lehkosta tyytyväisemmän oloinen otteluun. Hän kiitteli etenkin joukkueen työmoraalia, ja myönsi TPS:n saaneen tasoitusmaalin onnekkaasti.

-Täytyy sanoa että en nähnyt koko maalia. Siellä oli kuitenkin meidän kokeneimmat kaverit jäällä. Järjestelin jo seuraavaa ylivoimaketjua, kun yhtäkkiä sieltä tuli mustia miehiä kädet pystyssä vastaan, Lehkonen kuvaili tasoitusosuman syntyä.

Kari Jalonen valotti TPS:n loukkaantumistilannettakin.

-Mikko Koivu kävi aamulla kokeilemassa luistinta jalkaan, mutta luistelusta ei tule vielä mitään. Menee todennäköisesti vielä pitkä aika. Mikko Rauteella on solisluu pompannut pois paikoiltaan, ja mies on vielä ainakin neljä viikkoa sivussa. Marco Tuokon selässä on hiusmurtuma, ja hän on vielä pitkään poissa. Lisäksi viime yönä Marko Kauppinen putosi keuhkoputkentulehduksen takia rivistä, Jalonen kertoi.

-Lauantaina on meille vuoden tärkein ottelu. Toivottavasti silloin koko kaupunki löytäisi hallille viettämään pikkujoulua. Että saataisiin kunnon spiritti päälle ja se kuudes kenttäpelaaja jäälle, Lehkonen toivoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle