Johtoasemasta kolmen maalin tappioon - TPS:lle vierasvoitto

LIIGA / Raportti
Ville Vahalahden Liiga-uran 600. tehopiste oli illan ainoita ilonaiheita Lukko-leirissä.
Kuva © Timo Savela
Lukon vaikeudet jatkuivat perjantai-iltana, kun TPS haki vakuuttavalla 2−5-vierasvoitolla täyden pistepotin Äijänsuolta.

2−1-johto toisessa erässä ja ottelu hallinnassa. Tilanne olisi ollut täydellinen alkukauden Lukolle, mutta nyt tilanne oli toisin. Puolustuspelaaminen ei toiminut halutulla tavalla, TPS tasoitti ottelun nopeasti ja rakensi kahden maalin johtoaseman ennen toisen erän loppua. Tästä Lukko ei enää noussut.

TPS-voiton takuumiehinä toimivat maalin ja syötön napauttanut Tadas Kumeliauskas ja 1+2-tehot kirjauttanut Jussi Makkonen.

Päävalmentaja Risto Dufvan Lukko-miehistö on voittanut viimeisestä 11 ottelusta vain kolme, ja tappioputki kasvoi samalla neljän kamppailun mittaiseksi. Dufva olikin kaukana tyytyväisestä suojattiensa esitykseen.

− Jos vastustaja pystyy noin helposti tekemään meille maaleja, suhteessa siihen kuinka vaikeeta se meille on, niin siitä nämä tappiot syntyvät, Dufva puhisi Nelonen Pron haastattelussa.

Dufvalla kuitenkin oli jo lääkkeet pelin parantamiseen, kun joukkueet kohtaavat huomenna uudestaan Turussa.

− Oma pää vuotaa ja se pitää tukkia, sekä ratkaisevilla hetkillä oltiin liian löysiä. Ei se sen vaikeempaa ole, mies tiivisti.

Turkulaiset aloittivat maalinteon

Lukko pyrki pelin alusta lähtien viemään kiekkoa jalalla TPS-päätyyn ja tätä kautta kotijoukkue sai luotua potentiaalisia tekopaikkoja.

Erän edetessä TPS pyrki paineistamaan Lukkoa aktiivisesti hyökkäyspäässä, jolloin se pääsi paremmin otteluun mukaan. Työ tuotti myös nopeasti tulosta, kun Kumeliauskaksen aloitusvoiton jälkeen Francis Paré heitti kiekon maalille ja kultakypärä Tomi Kallio iski irtokiekon ohi Ryan Zapolskin.

Maalin myötä Lukon pelaaminen muuttui yhä aktiivisemmaksi ja turkulaiset olivat heti vaikeuksissa. Muutaman tilanteen jälkeen kotiyleisö sai syytä juhlia, kun Janne Lahti tasoitti ottelun Toni Koiviston ja Rony Ahosen esityöstä.

Rinnalle ja nopeasti ohi

Toisen erän alkajaisiksi Lukko pääsi kokeilemaan johto-osuman tekemistä ylivoimalla Olli Malmivaaran istuessa kaksiminuuttista.

Kotijoukkue käytti tilanteen hyväksi, kun Ville Vahalahti naputti Liiga-uran 600. pisteensä siirtäen Lukon 2−1-johtoon.

Lukon johto ei ehtinyt vanheta kuin vajaat kaksi minuuttia ja ottelu oli jo tasan. Läpiajossa aikaisemmin epäonnistunut Ville-Vesa Vainiola voitti aloituksen ja Ilkka Pikkarainen sivalsi suoraan syötöstä kiekon maaliin.

TPS osasi käyttää tasoitusmaalista saadun lisävirran oikein ja pian turkulaiset johtivatkin ottelua. Makkonen avasi erinomaisella syötöllä Jerry Ahtolan läpiajoon, joka katkaisi 11 ottelun maalittoman putkensa komealla osumalla.

Erän loppupuolella valkopaitainen vierasjoukkue karkasi jo kahden maalin karkumatkalle liettualaissentteri Kumeliauskaksen osumalla.

Viimeiselle kolmannekselle Lukko tuli kovaa ja TPS oli välittömästi helisemässä. TPS:n eriomainen maalinedustan puolustuspelaaminen kuitenkin piti Lukon pois parhaimmalta maalintekosektorilta.

Erän puolivälissä TPS löi Lukon kirin lopullisesti poikki. Koko illan vahvasti pelannut Makkonen ajoi laidasta sisään ja laittoi päättäväisesti kiekon ohi Zapolskin naulaten loppunumeroiksi 2−5. Näin kolme pistettä matkasivat Turkuun. Sama pistemäärä erottaa joukkueet myös sarjataulukossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo