Tapparalle voitto Raumalta Hrachovinan johdolla: "Hyvä peli, huono tulos"

LIIGA / Raportti
Hrachovina torjui ottelussa 29 kertaa ja oli joukkueensa selkäranka.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Tappara onnistui tekemään ottelusarjan ensimmäisen vierasmaalin ja sai sen myötä yliotteen pelistä. Lukko haki tasoitusta ottelun lopussa kaikin keinoin, mutta Dominik Hrachovina vierasjoukkueen maalilla kiitti saamastaan mahdollisuudesta.

Dominic Hrachovina luisteli Tapparan maalille, kun joukkue lähti taistelemaan voitosta Lukkoa vastaan. Lukko vei edellisen kohtaamisen Raumalla selvin lukemin ja Tappara lähti rikkomaan joukkueiden pudotuspelien vieraspelikirousta.

Yhtään maalia ei kumpikaan joukkue ollut vielä kotijoukkueen verkkoon onnistunut lyömään. Lukko sai joukkueeseen vahvistukseksi hyökkääjä Janne Lahden. Joukkueella olikin onnistunut lähtö otteluun ja siitä parhaana merkkinä illan avausosuma.

Ottelu alkoi tasaisesti ja molempien joukkueiden hyökkäysinto kelpasi varmasti katsojillekin. Tappara oli ensimmäisessä erässä muutaman potkun kotijoukkuetta terävämpi ja peli pyöri suurilta osin Lukon puolustusalueella.

Lukko sai ohjattua peliä kaukalon kulmiin ja iski vaarallisesti päästessään vastahyökkäykseen, jollaisesta kotijoukkue lopulta teki ottelun avausmaalin. Toni Koivisto iski kiekon verkkoon Hrachovinan ja tolpan välistä. Peter Tiivola ja Janne Niskala saalistivat osumaan syöttöpisteen mieheen.

Tappara näytti kuitenkin taistelutahtonsa lujuuden miltei heti perään. Ensin kiekko kimposi tolpasta ulos ja muutaman yrityksen jälkeen se heilutti kotijoukkueeen verkkoa. Veli-Matti Savinainen sai kunnian olla ottelusarjan ensimmäisen vierasosuman viimeistelijä.

Tappara sai mahdollisuuden johto-osumaan Lukon Ilkka Mikkolan ottaessa ottelun ensimmäisen rangaistuksen. Erikoistilanne toi mukanaan maalin sijasta vierasjoukkueen ylivoimapyörityksen ja näyttävän maalineduskahakan.

Tappara johtoon ja Dixon ulos

Tapparan toinen maali tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta kesken Lukon hyökkäyspyörityksen. Jere Karjalainen sai omalla siniviivalla irtokiekon haltuun ja polki kentän läpi maalintekoon.

Tappara menetti hetken kuluttua Stephen Dixonin pelirangaistuksen myötä, kun keskushyökkääjän maila osui taklaustilanteessa Roni Ahosen kasvoihin. Kasvoihin tullut osuma ei ollut tahallinen, mutta pelaaja on vastuussa mailastaan ja tuomareiden tuomion myötä Tappara joutui tilanteessa alivoimalle.

Lukko sai pyöritettyä ylivoimakuvioita lähes koko viiden minuutin ajan, mutta Hrachovina sai torjunnoillaan pidettyä joukkueensa johtoasemassa.

− Kyllähän sitä kiekkoa pitäisi uittaa sinne maaliin vähän useammin ja siitähän tässä oli kyse. Pudotuspeleissä ja syntymäpäivissä on se sama logiikka, että niin kauan kun niitä on jäljellä, niin on mukavaa, oli Lukon Risto Dufvan analyysi joukkueensa ylivoimapelistä.

− Ei ylivoimassa ole mitään pielessä, miehet ja palikat ovat kunnossa. Hyvä peli, huono tulos.

Tasaisesti jatkuneessa ottelussa peli pyöri suurimmaksi osaksi keskialueella. Varsinkin Lukon Ryan Zapolski sai olla maalillaan rauhassa joukkueensa pelaamien ylivoimaminuuttien vuoksi.

Ottelun edetessä Tappara keskittyi enemmän puolustamiseen. Joukkue odotti yhä avoimemmin hyökkäämään pakotetun Lukon virhettä ja paikkaa vastahyökkäykseen.

Kolmas erä kului vauhdikkaasti ja pelikatkoja nähtiin erässä harvinaisen vähän. Myöskään tilastomerkinnöillä ei mässäilty, koska Tapparan aikalisä oli ainoa merkintä ottelun loppuminuuteilla.

Lukon takaa-ajo ilman maalivahtia toi joukkueelle monta herkullista maalintekotilannetta, mutta Karjalaisen illan toinen osuma tyhjään maaliin katkaisi lopulta takaa-ajon.

Tappara otti arvokkaan vierasvoiton ja pääsee koittamaan sarjan katkaisua kotonaan lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle