Lukolle tyrmäysvoitto

LIIGA / Raportti
Rauman kiekkoillasta ei muodostunut jännittävää kamppailua liigapisteitä. Edellisenä päivänä itsensä väsyttänyt Tappara oli hätää kärsimässä kettupaitojen kanssa. Ja kun kotijoukkue onnistui kohtalaisesti myös maalinteossa, olivat loppulukemat selvät ja varsin oikeutetut.

Kotijoukkueella oli edessään kasvojen pesu kahden huonosti menneen pelin takia. Lisäharjoitukset olivat saaneet joukkueen oivaan pelivireeseen, eikä vierasjoukkue Tappara pystynyt haastamaan liukkaita lukkolaisia siinä vaiheessa peliä, kun sarjapisteiden kohtalo ratkaistiin.

Kotijoukkueen aggressiivinen karvaus oli myrkkyä vieraiden avauspelille. Lisäksi kotijoukkueen ylivoimaosaaminen oli paljon vieraita parempaa. Näiden kahden asian yhtälönä kettupaidat poistuivat kaukalosta selvän kotivoiton saavuttaneina.

– Lopputulos oli oikea. Meillä ei riittänyt usko eikä oikein rohkeuskaan tämän pelin pelaamiseen. Lisäksi energiataso oli ottelun alussa hieman vajaa eilisen kovan kamppailun takia, kertoi illan tapahtumat vieraiden päävalmentaja Risto Dufva.

– Alkuun satsattiin ja siitä puhuttiin paljon – se myös onnistui tänään erinomaisesti. Lisäksi keskittymisen pinna kesti läpi koko kamppailun, joka oli myös hieno juttu, ruoti illan koitosta kotijoukkueen päävalmentaja Juha Vuori.

– Meille on läpi kauden käynyt tilanteita, jossa helpot henkilökohtaiset virheet näkyvät pelissä. Niitä ei tänään ollut. Pyritään säilyttämään nämä elementit myös seuraavaan peliin.


Lauri Tukonen oli oivalla pelipäällä.

Kun ensimmäistä erää oli pelattu vain reilu minuutti, oli kotijoukkue hukannut jo kaksi hyvää maalipaikkaa.

Seuraavana oli vuorossa ylivoimapeli, mutta sen Tappara vielä kesti. Kun Lukko pääsi toistamiseen miesylivoimalle, syntyi myös ottelun avaus- ja voittomaali. Liukasliikkeinen Janne Keränen onnistui yllättämään Tappara-vahti Juha Metsolan vanhanaikaisella.

Vajaa minuutti ja taas heiluivat sinikeltaiset liput Lukon maalin merkiksi. Tämän osuman jälkeen Dufva vaihtoi maaliin Jani Niemisen, vaikka Metsolan piikkiin osumia päävalmentaja ei pistänytkään.

– Jotainhan siinä oli pakko tehdä ja tämä on se perinteinen tapa, kertoi Dufva.

Tappara pääsi kokeilemaan myös ylivoimalla avausmaalinsa tekoa, mutta ylärimaa lähemmäksi kiekko ei mennyt.

Neuvostoliiton tyyliin

Toiseen erään saapui löysästi aloittanut kotijoukkue, joka lisäksi otti kaksi tyhmää jäähyä. Kiekko pyöri vaarallisesti Lukko-vahti Mika Norosen edessä monet kerrat, mutta rauhallisesti torjunut veskari oli mies paikallaan vesittäen vieraiden hyvät tekopaikat yksi toisensa jälkeen.

Kotijoukkue sitä vastoin pisti pelin pakettiin saadessaan yrittää ylivoimaa. Ketju Keränen–Perttu LindgrenLauri Tukonen sahasi kahdesti vieraiden puolustusneliön hajalle tehden kaksi komeaa ylivoimamaalia.

Vierasjoukkueen maalipaikat tasaviisikoin olivat vähissä. Kotijoukkue niitä sai luotua, mutta huolimattomuus tekopaikoissa esti lisämaalit.

Energiavarat säästöön

Kolmanteen erään saapui taas iloisesti liikkunut kotijoukkue. Reilut kolme minuuttia pelikellossa ja kiekko oli käynyt Tapparan maalissa kahdesti. Molemmissa osumissa kuvaavaa oli vastustajan puolustuksen hitaus.

Hetkeä myöhemmin kotijoukkue pääsi kokeilemaan lisämaalintekoa kahden miehen ylivoimalla, mutta suurin maalinälkä oli jo tyydytetty.

Loppuerän kettupaidat keskittyvät pitämään keskialueen kiinni ja varmistamaan Noroselle kauden toista nollapeliä. Tavoite onnistuikin ilman että vieraille syntyi pahoja tekopaikkoja.

Kotijoukkueen pelaaminen säästöliekillä oli ymmärrettävää, koska nukutun yön jälkeen pelit jatkuvat Helsingissä.

– Paha kolaus tämä oli pudotuspelihaaveille. Mutta ennen ei luovuta, kun joku tulee sanomaan taistelun olevan ohi, mietti tulevaa Dufva.

– Pitää antaa iso kiitos Raumam Bojille, kun rakensivat hienon spektaakkelin tähän otteluun, jakoi Vuori tunnustusta myös katsomoon.

Kotijoukkue kohtaa lauantaina Jokerit Helsingissä. Tappara huilaa lauantain palaten kaukaloon tulevana tiistaina kohdatessaan HPK:n kotikaukalossaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle