Pitsiturnaus 2014: Sport välieriin

LIIGA / Raportti
Sport-leirissä riemu oli katossa välieräpaikan ratkettua.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Lukon ja Sportin välinen kamppailu tarjosi runsaalle yleisölle vaihtelevia tilanteita. pirteästi luistellut Sport vei lopulta voiton lukemin 2-1, ja varmisti samalla paikkansa välieriin.

Joukkueiden lähtökohdat otteluun olivat hieman erilaiset. Lukolla oli jo paikka välierissä, mutta Sportin piti taistella itselleen jotain muuta kuin tappion.

Iloisesti ja pirteästi taistellut Sport ei jäänyt kumartamaan kovaa vastustajaansa, vaan rohkealla karvauspelillä järjesti itselleen oivan maalipaikan. Tästä syntynyt osuma jäi lopulta ottelun voittomaaliksi, ja oli samalla avain Sportin välieräpaikkaan.

Tiukka tuomarilinja

Siistissä ottelussa tuomittiin yllättävän paljon kaksiminuuttisia. Syynä oli tuomarien tarkka linja, jossa varsinkin mailahäirintä pyrittiin kitkemään pois.

Lukko vastasi ottelun avausmaalista Jesper Piitulaisen iskettyä kiekon ohi Sport-vahti Hannu Toivosen. Ylivoimalla rakennettu tilanne ei jättänyt paljon mahdollisuuksia Toivoselle.

Sport vastasi omalla ylivoimallaan iskemällä komean kuvion päätteeksi kiekon ohi voimattoman Lukko-vahti Oskari Setäsen.

Toisen erän alkupuolella nähtiin siis ottelun voittomaali, jonka syntymisestä Lukon puolustus saa oman kunniamainintansa. Liiallinen kiekon hautominen oman maalin läheisyydessä kun kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla.

Lukon loppukiri jäi varsin valjuksi, joskin varma välieräpaikka auttoi asiaa.

Alkulohko-osuus on saatu päätökseen, ja edessä ovat välierät. Ensimmäisessä mittelössä kohtaavat Sport ja TPS. Toisessa välierässä iskevät yhteen Lukko ja Ilves.

» Lähetä palautetta toimitukselle