Sisukas SaiPa jäi pisteittä

LIIGA / Raportti
Sinikeltaisilla oli syytä juhlaan.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Lukon ja SaiPan välinen kiekkokamppailu tarjosi hyvää taistelua täydet 60 minuuttia. Vahvassa syysvireessä oleva Lukko ei antanut lappeenrantalaisten yllättää itseään, vaan vei ottelun nimiinsä erinomaisen erikoistilannepelaamisen turvin. Loppulukemat Raumalla kirjattiin 4−1 (1−1,2−0,1−0).

SaiPa saapui Raumalle pelattuaan edellisenä iltana Porissa. Lukko puolestaan keskittyi otteluun huolellisesti tiedostaen hyvin, miten vaarallisesta vastustajasta on kysymys. Marraskuun torstaipeliksi Raumalla nähtiinkin hyvä kiekko-ottelu, jossa jaettiin yllättävänkin paljon rangaistuksia.

Kotijoukkueelle vihellettiin seitsemän kahden minuutin rangaistusta, jotka joukkue selvitti kaikki ilman takaiskua. Tämä sai myös päävalmentaja Risto Dufvan hymyilemään.

− Alivoima oli tänään erinomaista. Suuri kiitos pitää antaa valmentaja Juha Vuorelle, joka on pistänyt sen alueen erinomaiseen kuntoon, jakoi Dufva tunnustusta apulaiselleen.

Vierasjoukkueen leirissä ajatukset olivat samanlaisia, joskin Lukon hyvä ylivoima sai sieltä suunnalta myös suitsutusta.

− Kova taistelupeli, mutta rahkeet eivät ihan riittäneet. Toiseen erään tulleet alivoimat pilasivat ottelun. Lukon ylivoima oli hyvää ja kotijoukkue oli terävä molempien maalien edustoilla, mietti illan koitosta SaiPan päävalmentaja Pekka Tirkkonen.

Ensimmäinen erä mentiin tasalukemissa, ja tapahtumiin nähden varsin ansaitusti. SaiPan pelituntuma oli Lukon vastaava parempi, mutta kotijoukkueen tiivis puolustuspelaaminen toimi hyvin heti alusta alkaen.

− Ensimmäisen erän alku oli ok, kuten koko eräkin, Tirkkonen muotoili.

− Aavistuksen verran hallittiin, vaikka vastustajalla oli peli alla edelliseltä illalta, näki Dufva aloituserän kulkua.

Ote pitää

Toisessa erässä ottelun suunta piirtyi tulostaululle kotijoukkueen onnistuessa kahdesti ylivoimalla.

Yksi vieraiden jäähyistä aiheutti huokauksia kotiyleisössä, kun puolustaja Jesse Virtanen joutui polvitaklauksen uhriksi. Tekoon syyllistynyt SaiPa-puolustaja Per Savilahti-Nagander lensi suihkuun ja Lukko sai tilanteesta viiden minuutin ylivoiman.

Virtanen poistui pukukoppiin ennen taukosummerin soittoa, mutta palasi kuitenkin peliin kolmannessa erässä.

− Oikea vihellys, vaikka Virtanen tulikin takaisin peliin. Polvitaklaukset eivät kuulu jääkiekkoon. Tapahtumasta on lähetetty video päävideotuomarille, joka sitten tekee ratkaisun mahdollisesta jälkisanktiosta, selvitti taklausta otteluvalvoja Reijo Ringbom.

Lukko sai ylivoimalla aikaiseksi tärkeän pukukoppimaalin, kun erää oli jäljellä vain 16 sekuntia.

Kolmas erä mentiin jäähyjen suhteen lähes päinvastoin, mitä edellisessä erässä oli nähty. Lukko istui jäähyaitiossa neljästi SaiPan nollaa vastaan. Lukon alivoimanelikot sekä maalivahti Ryan Zapolski tekivät kuitenkin SaiPan yritykset tyhjiksi kerta toisensa jälkeen.

Vierasjoukkueen taival meni astetta kivisemmäksi jo ennen ottelun alkua, kun hyökkääjä Patrick Davis jäi kokoonpanon ulkopuolelle.

− Vielä päiväharjoitusten jälkeen uskoimme Davisin pystyvän pelaamaan, mutta kun peli läheni jouduimme tekemään toisen ratkaisun. Päivä kerrallaan mennään kuntoutuksen suhteen, taustoitti Tirkkonen hyökkääjänsä tilannetta.

SaiPan maalilla nähtiin ennakko-odotuksista poiketen Andreas Bernard. Päävalmentajalla oli selityksensä valitaan.

− Bernardille on hyvä saada otteluita alle loukkaantumisten jälkeen. Me tarvitsemme jatkossa kaksi hyvää torjujaa.

Vaikka Lukko johti ottelua kolmannessa erässä kahdella maalilla, valmennus tiivisti ketjuja neljästä kolmeen.

− Jos me johdamme päätöserässä joko maalilla tai kahdella, tiivistämme lähes poikkeuksetta kolmeen ketjuun. Pelaajat kyllä jaksavat, ja hieman tiiviimpi pelitahti pitää heidät paremmin pelissä kiinni, selvensi Dufva toimintatapojaan.

Mestarivalmentaja muistutti myös niiden pelaajien roolista, jotka jäävät pienemmälle peliajalle.

− Ilmapiiri on iso asia, ja sen luomiseen tarvitaan jokaista pelaajaa.

Voitto nosti Lukon kotivoittojen sarjansa jo kuuteen. Peräkkäisinä otteluina voitto oli raumalaisille neljäs.

SaiPan bussi lähti heti loppuverryttelyn jälkeen kohti Lappeenrantaa, koska jo lauantaina kotikaukalossa vastaan luistelee Tappara. Lukko puolestaan kohtaa TPS:n Turussa samana päivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle