MODO tehottoman Lukon kiusana

LIIGA / Raportti
Lukko kärsi jo kuudennen tappion tänä syksynä, kun vastaan asettui ruotsalaisseura MODO Lahden turnauksen toisessa ottelussa. Kaksi maalia ja syötön iskenyt Niklas Danielsson ja maalilla nollapelin pelannut Anton Forsberg olivat ruotsalaisjoukkueen sankareita, kun Lukko kaatui lopulta 0-3 -lukemin. Tasaisen ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, kun ruotsalaiset iskivät maalit paikoistaan Lukon pelin kaatuessa tehottomuuteen.

Lukko lähti otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan, ja se pelasikin kuten torstaina täydellä neljällä kentällisellä. Ainoat poissaolijat olivat loukkaantumista kärsivät Eero Elo ja Lauri Tukonen. Vierailija MODO tuli turnaukseen ilman suurimpia tähtipelaajia ja muun muassa tuorein hankinta Rob Schremp ei ollut vielä joukkueen matkassa.

Avauserä tasainen – MODO iskee toisessa

Ottelu lähti melko tasaisesti liikkeelle, ja molempien peli oli ensimmäiset vaihdot vielä aikamoista hakemista. Varsinkin avauspeli oli välillä todella tuskaista, mikä näkyi useina oman pään kiekonmenetyksinä. Avausmaali nähtiin reilun seitsemän minuutin jälkeen, kun Olli Palolan uhkarohkea oman maalin edestä lähtenyt avaus epäonnistui pahanpäiväisesti. Kiekko kimposi karvanneen Niklas Danielssonin mailasta suoraan ohi hölmistyneen Mika Norosen. Lukon neloskenttä pelasi muuten pirteästi ja oli hyökkäyspäässä hyvällä pelipäällä pakottaen ruotsalaiset rikkomaan.

Erän paras paikka Lukolle siunaantui Juhani Jasulle, joka pääsi yrittämään parhaalta maalitekosektorilta, mutta veto painui hieman ohi etuyläkulman. Ruotsalaisista vahvimmilla pelipäällä oli ykköskenttä, joka järjesteli myös ottelun avausmaalin. Varsinkin kokenut Dick Axelsson oli vahvalla pelipäällä ja miehen röyhkeä pelityyli aiheutti vaikeuksia Lukko-puolustukselle.

Toiseen erään ruotsalaiset saivat lentävän lähdön, kun ruotsalaisten uusi hankinta, itävaltalainen Thomas Pöck löysi upealla pystysyötöllä Danielssonin, joka karkasi Lukko-puolustukselta ja veivasi helposti kiekon ohi Norosen.

Tästä ei mennyt kauaakaan, kun MODO pääsi pelaamaan ylivoimaa. Peli pyöri jälleen vaarallisesti raumalaispäädyssä ja lopulta Danielsson pääsi laukomaan maskin takaa. Noronen torjui vielä vedon, mutta maalin eteen unohdettu Per-Åge Skröder pääsi iskemään kimmokkeen maaliin ja ruotsalaisjoukkueen jo kolmen maalin johtoon.

Maalin jälkeen myös Lukko heräsi kamppailuun ja otti ottelun hallinnan pikku hiljaa itselleen. Pirteästi hyökkäyspäässä liikkunut Lukko aiheutti MODO-puolustukselle vaikeuksia, mikä johti ruotsalaisjoukkueen jäähyihin. Monista huippupaikoista huolimatta Lukko jäi kuitenkin maaleitta. Teemu Aalto laukoi ylärimaan ja Teemu Nurmi tolppaan, ja kun muut vedot pysähtyivät Forsbergiin, mentiin erätauolle Lukon maalisarakkeen näyttäessä edelleen nollaa.

Kolmannessa erässä oli jo pelailun aineksia ilmassa ja ottelun tempo laski hieman. Erän puhuttavin tilanne nähtiinkin pystypainin merkeissä. Niklas Sundström taklasi puhtaalta näyttäneellä lonkkataklauksella Anssi Rantasta, joka lähti kostamaan ilman hanskoja. Tappelupariksi löytyi kolmantena osapuolena tilanteeseen tullut Ole-Kristian Tollefsen.

Tuomarit olivat tilanteessa kuitenkin välissä ja molemmat osapuolet löysivät ennen yhtään kunnon iskunvaihtoa itsensä suihkun puolelta. Ottelun lopulla Lukko pääsi pelaamaan vielä kuudella kolmea vastaan, mutta pelin luonteen mukaisesti kiekkoa ei saatu sitten millään tiiviin MODO-puolustuksen ohi.

Ykkösnyrkki piristymässä

Lukolta ottelussa pirteästi esiintyi erityisesti nuorisokaarti Jasun kentän johdolla, joka sai aikaan hyvää pyöritystä vastustajan päätyyn. Myös alkusyksystä kuutamolla olleet Perttu Lindgren ja Jussi Pesonen osoittavat välillä jo pieniä heräämisen merkkejä yhteispelin löytymisestä.

Vaikka matka hyvälle tasolla on vielä pitkä, lupaavat nähdyt kehitysaskeleet hyvää jatkoa silmällä pitäen. Myös maalilla pelannut Noronen oli totutun varma, eikä voinut maaleille juuri mitään esittäen kolmannessa erässä myös muutaman huipputorjunnan.

MODO puolusti maalin edustaa kiitettävästi, mikä teki Forsbergin pelistä hyvin helpon oloista. Joukkueen ykköskenttä pelasi vakuuttavasti ja aiheutti lukuisia vaarallisia tilanteita Lukon päädyssä. Myös tuore hankinta Pöck esitti puolustuksessa hyviä otteita.

MODO kohtaa jo huomenna turnauksen päätöskamppailussa Pelicansin, Lukon ottelut jatkuvat ensi torstaina, kun se saa Raumalla vastaansa Bluesin.

Joukkueiden kokoonpanot:

Lukko

Keränen – Beech – Kivimäki

Pesonen – Lindgren – Nurmi

Huhtanen – Kauvosaari – Bertrand

Laaksonen – Jasu – Palola

Tikkanen – Honkaheimo

Aalto – Honkaheimo

Generous – Rantanen

Kuukka – Pettinen

Noronen

Nielsen

MODO

Axelsson – Andersson – Danielsson

Skröder – Sundström – Samuelsson

Hedman – Forsberg – Westin

Olofsson – Byström – Hari

Lehtivuori – Tollefsen

Byström – Pöck

Ahnelöv – Larsson

Forsberg

Tellqvist

» Lähetä palautetta toimitukselle