Kärppien kokenut kaarti Lukon surma

LIIGA / Raportti
Esa Pirnes oli Kärppien vierasvoiton pääarkkitehti.
Kuva © Jarno Hietanen
Rauman torstai-illassa kotijoukkue Lukko yritti kammeta sarjajohtaja Kärppiä pois taulukon kärkipaikalta. Toisin kuitenkin kävi, ja Kärpät vei kolme sarjapistettä Ouluun hyvin toimineen ylivoimapelinsä turvin.

Kotijoukkue Lukolla oli viisi päivää aikaa keskittyä sarjajohtajan kaatamiseen. Oliko sitten valmistautuminen mennyt ohi tai yli, mutta Lukko oli huonoimmillaan juuri sillä osa-alueella, jonka turvin se on ottanut useimman kotivoitoistaan.

Ennen iltaa Lukko ei ollut päästänyt ensimmäistäkään kiekkoa omaan verkkoonsa pelatessaan alivoimalla. Kärppien kokenut osasto näytti, että kyllähän sinne Lukko-maaliin kiekkoja menee kunhan homma vaan osataan.

Tässä oli myös ottelun ratkaisu. Kärpät iski kolmesti ylivoimalla, eikä siihen tarvittu yhtään kovaa laukausta.

− Valmistautuminen onnistui hyvin ja hallittiin tapahtumia ensimmäinen ja toinen erä. Kolme ylivoimamaalia tehtiin Lukolle, joka ei ollut aiemmin päästänyt kotonaan yhtään omiin. Esa Pirnekseltä tuollaista pyörittämistä on odotettukin, vieraiden päävalmentaja Lauri Marjamäki sanaili kamppailun tauottua.

− Varsinaista vuoristorataa peli oli tänään. Olisi voitu hävitä jo ensimmäisessä erässä, mutta saatiin onneksi käännettyä pelirytmiä. Hyvä taistelu lopulta, mutta palkinnoksi ei saatu mitään. Eihän tuolla jäähymäärällä voi ottelua voittaa, kotijoukkueen päävalmentaja Risto Dufva harmitteli sarjapisteiden karkaamista Ouluun.

Ottelun ratkaisu nähtiin päätöserän loppuhetkillä, kun vierasjoukkue pääsi kahden miehen ylivoimalle. Puolustaja Arto Laatikaisen siniviivalaukauksen verkkoon ohjasi maalin edestä Mika Pyörälä.

− Viidellä kolmea vastaan ylivoiman kun saat, niin se pitää aina hyödyntää, Marjamäki muistutti.

− Aika tyly ratkaisu antaa meille kakkonen maalivahdin estämisestä, Dufva kritisoi Teemu Nurmen saamaa kaksiminuuttista.

Ottelun avauserän Lukko oli sellaisessa pesukoneessa, että harvemmin on Raumalla nähty. Muutaman vaihdon alusta joukkue pysyi vielä Kärppien liikkeessä mukana, mutta sitten alkoi pohjoistuuli puhaltaa oikein kunnolla.

Kahden maalin takaa-ajoasema oli Lukon kannalta katsottuna positiivinen asia. Sen verran pahasti joukkue jäi vieraiden jalkoihin.

Mutta kuten jääkiekossa on tapana, yksi tilanne voi muuttaa kaiken. Niin kävi tässäkin pelissä. Toni Koiviston yksittäinen hyökkäys ei tarjonnut edes kunnon maalipaikkaa, mutta laadukas laukaus mahdollisti maalin syntymisen.

Maalin jälkeen Lukko oli kuin uusi joukkue ja sai pelin käännettyä haluamaansa suuntaan.

Taistelua ja draamaa

Päätöserän alkupuolella kotijoukkue löi pelin tasoihin toistamiseen, ja Kärpät oli ensimmäistä kertaa pienoisissa vaikeuksissa.

Kun kärppähyökkääjä Juho Keräselle tuomittiin kaksiminuuttinen erän puolivälin jälkeen, kohosi raumalaisyleisön toiveet kotivoitosta varsin korkealle.

Mutta niin vain kaksi perättäistä Lukko-jäähyä käänsivät kelkan lopullisesti vierasjoukkueelle.

Kotijoukkueen tasoitusyritykset erän loppuhetkillä eivät olleet huonoja, mutta Sami Aittokallio piti luukut kiinni.

Ottelun lopussa nähtiin vielä ikävä loukkaantuminen, kun jo loppusummerin soidessa vieraiden Sebastian Aho sai kiekosta päähänsä.

Päävalmentaja Marjamäen mukaan hyökkääjän tilanne ei ole niin paha, kuin ensinäkemällä voisi olettaa. Nuorukaisen raajat toimivat ja puhekin onnistuu, mutta varotoimenpiteenä Aho lähti kuitenkin Poriin tarkempiin tutkimuksiin.

− Harmittava loppu hyvälle ottelulle. Aho uhrautui kirjaimellisesti vielä päätössummerin soidessa, Marjamäki analysoi.

Molempien osalta seuraava vastustaja on Ässät. Kärpät kohtaa joukkueen heti nukutun yön jälkeen Porissa ja Lukko päivää myöhemmin Raumalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo