Lukko sai viimein maalihanat auki

LIIGA / Raportti
Matt Generous kunnostautui vaihteeksi pisteiden tekijänä.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Lukon ja HIFK:n lauantai-illan kohtaaminen tarjosi raumalaisille kiekkojännäreille maaleja tuutin täydeltä. Lukko katkaisi HIFK:n viiden ottelun voittoputken iskemällä taululle kauden suurimman maalimääränsä. Lukemat kirjattiin historiankirjoihin 5-2 (2-0, 3-0, 0-2).

Viiden ottelun voittoputkelleen jatkoa hakenut helsinkiläisryhmittymä aloitti ottelun ryminällä ajaen jokaisen tilanteen loppuun asti. HIFK kuitenkin epäonnistui jyräävästä alusta huolimatta valmistautumisessaan pahasti ja verkko alkoi soida jo ottelun alkutahdeilla.

Ennen kuin taululla oli edes kymmenen minuuttia täynnä isännät johtivat 2-0, kun Joni Nikko sekä Janne Keränen onnistuivat yrityksissään. Osumat näyttivät ottelulle vahvaa suuntaa.

- Se on totta, että meillä valmistautuminen onnistui tänään erittäin hyvin, sanoi raumalaisten vastuuvalmentaja Risto Dufva.

Vastaavasti HIFK:n pääkäskijä Raimo Summasella oli päinvastainen näkemys omien suojattiensa ottelun aloituksesta.

- Ei oltu valmiina. Ei sillä tavalla, kuin pitäisi olla. Lukko oli hyvä, tiivisti Summanen.

Toisessa erässä kotijoukkue repäisi kaulan vieraisiinsa, kun se iski viiteen minuuttiin kolme maalia. Erityisesti Aki Uusikartanon viimeistelemä neljäs maali oli paha merkkausvirhe, sillä kaikkien punapaitojen pelaajien katseet olivat kohti kiekkoa. Kenelläkään ei ollut mitään käsitystä, että kuka maalin edustalla häärii.

Lopulta Toni Koiviston syöttö löysi vaisusti kautensa aloittaneen sentterin ja hän viimeisteli kauden toisen maalinsa. Tähän kun lisättiin Ville Vahalahden maalin kulmalta lapioitu maali, sekä Harri Tikkasen ylivoimalla poikittaissyötöstä viimeistelemä 5-0 maali, moni kuvitteli jo pelin olevan selvä.

- Saatiin ykkössentteri ja Nurmi palasi loukkaantumisen jälkeen. En tiedä, olivatko nämä ne voiton tuoneet tekijät vai mitkä. Saatiin hyökkäyspeliin tehokkuutta. Viimeistelymme oli aika tehokasta, kertasi raumalaisluotsi Dufva.

Kolmannessa erässä moni ehti jo haaveilla ensimmäisestä Lukon nollapelistä miesmuistiin, mutta sen unelman särki Juuso Puustinen, joka iski heti kolmannen erän alkuun maalin. Hetkeä myöhemmin Toni Söderholmin viivakuti livahti verkon perukoille. Tämän jälkeen Lukko ei enää antanut nousun avaimia vierailleen, vaan aktivoitui itsekkin pelaamaan. Lukko pelasi jäljellä olleet minuutit fiksusti pois ja pistepotti jäi Raumalle.

- No, sitten viimeinen erä. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Tästä asiasta pelin jälkeen puhuttiinkin. HIFK tekee sen, minkä viisas joukkue tekee, eli tekee puhdistautumisriitin kolmanteen erään, ettei sitä tarvitse tehdä sitten myöhemmin. 5-2-maalin jälkeen jämäkkää pelaamista. Lähti huolellisuus käsistä ja sitten kun toinen vähän nostaa, niin sitten se on noin, kiteytti Dufva.

- Me tarvitsimme nämä pisteet. Ehdottomasti, linjasi raumalaisten pääkäskijä vielä lopuksi.

Lukko lepää pari päivää, kunnes se kohtaa tiistaina Kisapuistossa SaiPan Lappeenrannasta. HIFK puolestaan saa levätä oikein urakalla, sillä joukkueen seuraava kohtaaminen on vasta ensi viikon perjantaina. Silloin se isännöi paikalliskamppailussa rakasta vihollistaan Jokereita.

» Lähetä palautetta toimitukselle