Taistelu jatkuu

LIIGA / Raportti
Raumalla käytiin vähämaalinen kamppailu Lukon ja Bluesin välillä. Ottelun ratkaisu nähtiin jo avauserässä kotijoukkueen käyttäessä paremmin tekopaikkansa hyväksi. Sarjan ratkaisu siirtyy näin kolmanteen peliin, joka otellaan tulevana tiistaina Espoossa.

Lukko ja Blues ottelivat vähämaalisen kamppailun edellisenä iltana Espoossa. Oli varsin odotettavaa, että tämäkin ottelu jäisi vähämaaliseksi ja pienet asiat ratkaisevat ottelun voittajan.

Näin myöskin kävi, ja loppulukemat 2-0 kuvastavat hyvin sitä tasaisuutta, joka joukkueiden välillä on vallinnut koko kauden ajan.

Ottelun ratkaisu nähtiin jo ensimmäisessä erässä kotijoukkueen onnistuessa kaksi kertaa maalinteossa.

Ensin keskushyökkääjä Juhani Jasu laukoi komealla vedollaan kiekon maalin yläkulmaan. Sitten kotijoukkueen ykkösylivoima sai maalin aikaiseksi. Blues-vahti Patrick Galbraithin torjuman paluukiekon iski verkkoon ruotsalaishyökkääjä Björn Melin.

– Kova ja fyysinen peli, kuten eilenkin Espoossa. Joukkue jätti kaikkensa kentällä, mutta maalit jäivät tekemättä. Oli siinä läpiajoa ja kaikkea, mutta tänään oli tällainen pelipäivä, kommentoi tappiota vierasjoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki.

– Iso kiitos niille faneille, jotka uskovat meihin. Ja ennenkaikkea iso kiitos joukkueelle, joka uskoo edelleen itseensä. Taistelu jatkuu tiistaina Espoossa, kertaili lyhyesti Lukon päävalmentaja Juha Vuori.

- Jatkettiin siitä mihin Espoossa jäätiin. Puolustettiin tiiviisti, tukittiin keskialue ja tehtiin paikoistamme tarvittavat osumat, mietti puolestaan kotijoukkueen luottopuolustaja Harri Tikkanen illan ratkaisuja.


Ottelun voittomaali on juuri syntynyt.

Ensimmäisessä erässä nähtiin ottelun molempien maalien lisäksi lukuisa määrä jäähyjä. Varsinkin vierasjoukkue pyöritti vaarallisesti kiekkoa ylivoimiensa aikana, mutta Lukko-vahti Simon Nielsen oli kiekkojen tiellä kerta toisensa jälkeen.

Toinen erä oli kotijoukkueelta passiivisempaa peliä ja vierasjoukkue pääsikin paremmin peliin mukaan. Kun Lukko otti lisäksi kaksi jäähyä, peli pyöri enemmän Nielsenin vartioiman maalin läheisyydessä. Lukko puolusti kuitenkin ansiokkaasti ja vierasjoukkue joutui pyörimään lähinnä kulmissa, josta maalinteko on tunnetusti vaikeaa.

Kolmannen erän alkuun vierasjoukkue pääsi taas ylivoimalle, mutta kotijoukkueen tiivis alivoimanelikko hoiti hommansa puhtain paperein.

Molemmille tarjottiin lisää ylivoimaa, mutta maalivahdit olivat oivassa vireessä.

Asetelmien hakua

Vierasjoukkueen hermokontrolli alkoi loppua samaa vauhtia, kun peliaika kellossa väheni. Viimeisen neljän minuutin aikana vieraille tuomittiin neljä kahden minuutin jäähyä sekä yksi iso rangaistus tappelusta.

Kotijoukkue malttoi pitää hermonsa kurissa ja sai varmistella voittoaan jatkuvalla ylivoimapelillä.

– Onhan tuo yksi tapa saada herätys aikaiseksi, mutta en ole tuollaisen pelitavan kannattaja, kommentoi vieraiden jäähysumaa Vuori.

– En osaa sanoa mitään jäähyihin. Otimme kuitenkin runkosarjassa vähiten jäähyjä, mutta nyt kävi vaan näin, tyytyi Marjamäki toteamaan.

Vaikka käskytyksen todistaminen on vaikea tehtävä, jotain asiasta kertoo se, että Lukon puolelta kohteena oli rauhallisuuden perikuva Tikkanen.

Mies joka ei ole koskaan menettänyt hermojaan, oli pelirangaistuksen saaneen Tommi Huhtalan kohteena. Huhtalan kädestä hanskat tippuivat, mutta Tikkanen pysyi viileänä ja selvisi tilanteesta ilman rangaistusta.

– Sen haluaisin sanoa, että toivottavasti kolmannessa pelissä tuomareilla on hyvät hermot ja peli pystytään ratkaisemaan pelaamalla, viestitti Vuori sarjan ratkaisupeliin.

Molempien valmentajien viesti sarjan kolmanteen otteluun oli samankaltainen. Mitään isoa muutosta ei ole luvassa, vaan akkuja pyritään lataamaan kovaa koitosta varten.

Sarjan ratkaisuottelu käydään siis Espoossa tulevana tiistaina. Ottelun voittaja jatkaa kauttaan puolivälierissä, jossa vastaan luistelee KalPa Kuopiosta. Tappion kärsinyt joukkue sen sijaan aloittaa kesälomansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle