Lukko palasi voittojen tielle

LIIGA / Raportti
Tiistai-ilta ei juuri suuria kiekkoelämyksiä Raumalla tarjonnut, kun Lukko nappasi ensimmäisen voiton sitten maajoukkuetauon lukemin 3-1. Illan parasta esitti jälleen Perttu Lindgren johtama ketju, joka vastasi Lukon voitto-osumasta sekä maalinsuulla jälleen vakuuttavasti pelannut Mika Noronen.

Reilu 3000-päinen yleisö ei tiistaina suuria hienouksia nähnyt, mutta sitäkin tasaisempaa vääntöä, kun Lukko ja Blues iskivät yhteen ensi kerran tällä kaudella. Ottelun ratkaisu nähtiinkin vasta kolmannen erän loppupuolella, kun Björn Melin pääsi sivaltamaan maalin edestä painin päätteeksi Lukolle tärkeät pisteet. Näin ollen Lukko katkaisi kolmen ottelun tappioputken ja nappasi ensimmmäisen kolmen pisteen voiton melkein kuukauteen.

– Oli hyvä voitto, tärkeät kolme pistettä tähän paikkaan. Toivotaan, että alkaa pikkuhiljaa tulla enemmänkin palkintoja työnteostamme, Rauli Urama kommentoikin helpottuneena ottelun jälkeen.

Sekava alku

Ottelu lähti varsin sekavasti liikkeelle ja molemmat joukkueet hakivat vielä peliään avauserässä. Lukon avauspeli oli varsin vaikean oloista, muttei Blueskaan saanut juuri sen enempää aikaiseksi. Tämän johdosta molemmat maalivahdit pääsivätkin avauserässä melko helpolla.

Ottelun avausmaali nähtiin erän loppupuolella vierailijoiden puolustuksen merkkausvireen seurauksena. Janne Keränen pääsi vapaasti nousemaan maalin eteen ja iski kiekon ohi hyvin pelanneen Petri Koiviston. Maalin jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle ja loppuerä mentiinkin Lukon pienoisessa hallinnassa.


Mika Noronen oli jälleen kotijoukkueen suurimpia sankareita.

– Lukko oli tänään hyvä. Oltiin selkeästi jäljessä ensimmäisessä erässä, joten 1-0-tilanne oli siinä mielessä ihan ansaittu tulos erätauolla, Lauri Marjamäki myönsi.

Toiseen erään kotijoukkue sai hieman lisävauhtia ja Blues joutui rikkomaan. Ylivoima oli jälleen kuitenkin tehotonta ja paras paikka syntyi Perttu Lindgrenille, joka iski Björn Melinin oivalluksesta ylärimaan.

Blues tuli erän edetessä kuitenkin paremmin ja paremmin mukaan ja tekikin erän ainoan maalin. Camilo Miettinen pääsi iskemään maalinedustalta täysin vapaasti, ja tällä kertaa Mika Noronenkin oli maalillaan voimaton. Maalin jälkeen vierailijat saivatkin paremmin juonen päästä kiinni ja loppuerä mentiin vierailijoiden hallitessa.

Lukko ratkaisee pelin lopussa

Lukko tuli kolmanteen erään uudella ilmeellä ja Urama oli sekoittanut ketjuja erätauon aikana. Mies myönsikin suoraan toisen erän olleen heikko kotijoukkueella.

– Toisella erätauolla piti herättää kunnolla ryhmä. Meiltä taas vaatimaton toinen erä. Nukutaan, kun kaveri pistää omiin; taas kolme kaveria katsoo, kun vastustaja tekee maalin. Sen täytyy vaan jäädä pois. Tultiin energisinä takaisin kolmanteen erään ja hyvä niin.

Kolmas erä mentiin tasaisissa merkeissä ja pitkään näytti, että illan ratkaisua jouduttaisiin hakemaan vielä täyden peliajan jälkeen. Kun vain reilut viisi minuuttia oli jäljellä, nousi Perttu Lindgrenin vitja illan sankariksi. Maalin jälkeen vierailijat saivat vielä sauman ylivoimalla, mutta Lukko kesti ja Anssi Rantanen pääsi iskemään ottelun lopullisen niitin tyhjiin.

Lehikoinen keräsi kehut

Lukon joukkueessa debytoi muutaman kauden takaa tuttu puolustaja, kun joulukuuhun saakka koe-ajalla oleva Esa Lehikoinen pelasi ensipelinsä kettupaidassa sitten kolmeen vuoteen. Urama jakoi kiitosta tuoreelle hankinnalle.

– Varmasti oli vaikea lähteä peliin. Kello oli kuitenkin neljä viime yönä, kun kaveri parkkeerasi tänne hallin pihaan. Hyvin selviytyi.

Myös Marjamäki löysi viime hetken tappiosta huolimatta positiivisia seikkoja pelistä.

– Vähän parannettiin toiseen erään, mutta näen kuitenkin, että kolmas oli meiltä paras erä. Oli mahdollisuudet pistää peli pakettiin, oli ylivoimahyökkäyksiä ja muuta. Vähän heppoinen maali annettiin vastustajalle, mutta senkin jälkeen oli vielä ylivoimalla mahdollisuudet.

– Viime aikoina loput ovat kääntyneet meille, mutta nyt kääntyi vastustajalle. Tasainen peli ja Lukko oli tuon verran parempi. Pitää kunnioittaa lopputulosta ja torstaina miekkaillaan uudestaan, Blues-käskijä jatkoi tilaisuuden lopuksi.

Joukkueet kohtaavatkin uudestaan heti torstaina, kun Lukko saapuu Bluesin vieraaksi Espooseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle