Blues lisäsi Lukon tuskaa

LIIGA / Raportti
Harjoituskaudella vaatimattomasti esiintynyt Lukko jatkoi taaperrustaan kotiyleisönsä edessä. Vierailija Blues rankaisi kettupaitojen hölmöistä virheistä ja voitti ansaitusti lukemin 1-4 (1-0, 0-2, 0-2).

Suurista maalinteko-ongelmista kärsinyt Lukko sai peliin mukaan uuden hyökkääjän, kun kanadalainen Mark Bomersback teki ensiesiintymisensä sinikeltaisessa pelipaidassa. Miehestä ei ainakaan vielä ollut apua maalinteko-osastolle, ja Lukko joutuikin tyytymään vain yhteen tehtyyn osumaan.

Vikkelästi liikkunut vierailija Espoo Blues taas näytti mallia maalinteossa. Jokaista osumaa edelsi kotijoukkueen suosiollinen avustus.

Lukko kuitenkin aloitti maalinteon ensimmäisessä erässä ylivoimapelin turvin. Puolustaja Mikko Kuukan laukauksen verkon perukoille ohjasi Tuomas Huhtanen. Sitä ennen Blues oli saanut yrittää avausmaalia Lukon neljän jäähyn aikana. Kettupaitojen maalivahti Simon Nielsen piti kuitenkin maalinsa puhtaana, osin taidolla ja välillä tuurillakin. Kolme kertaa tolpat kolisivat Lukon päädyssä, mutta verkkoon asti kiekko ei tietään löytänyt.


Roope Talajan käsialaa oli illan komein maali.

Toisen erän alku mentiin tasatahtiin, kunnes Lukko sortui jäähyilemään. Kolme lähes peräkkäistä istuntoa ja Blues rankaisi niiden aikana kaksi kertaa kahden miehen ylivoimalla. Maalintekijöinä kunnostautuivat hyökkääjät Teemu Ramstedt ja Kristian Kuusela. Erän jälkipuolisko mentiin ilman maalimerkintää, mutta molemmilla oli omat paikkansa lisäosumiin.

Kolmannen erän alussa Lukko haki vimmatusti tasoitusta. Henkilökohtainen virhe hyökkäyssiniviivalla avasi kuitenkin vieraille ylivoimahyökkäyksen, joka päättyi Roope Talajan tekemään komeaan maaliin.

Kotijoukkueen paras kavennuspaikka syntyi Teemu Nurmelle, mutta hänen laukauksensa kimposi ylärimasta päätyverkkoihin. Reilut kolme minuuttia ennen loppua päävalmentaja Rauli Urama otti aikalisän ja samalla Nielsen luisteli vaihtoaitioon. Lukko-puolustajan täydellisen harhasyötön ansiosta maalin teki kuitenkin Bluesin Ville Varakas ja näin olivat loppulukemat valmiina.

Harvalukuinen raumalaisyleisö näki yritteliästä kiekkoa, jonka voitti peliä enemmän hallinnut vierasjoukkue. Varsinkin Blues-puolustajien hyökkäyksien käynnistämiset olivat kaksi pykälää kotijoukkueen vastaavia parempia. Näiden ansiosta vikkelät espoolaiset pääsivät kerta toisensa jälkeen ahdistelemaan Nielsenin vartioimaa Lukko-maalia.

Kotijoukkueesta esiintyi edukseen taitava keskushyökkääjä Perttu Lindgren, tosin hänkin hukkasi yhden läpiajon. Tasaisen hyvästä vierasjoukkueesta Ramstedt oli voiton pääarkkitehti.

Joukkueiden kokoonpanot ottelun alussa

Lukko

Bomersback–Beech–Bertrand

Honkaheimo–Aalto

Nurmi–Lindgren-Pesonen

Kuukka–Tikkanen

Huhtanen–Kauvosaari–Elo

Rantanen–Generous

Keränen–Jasu–Kivimäki

Virtanen

Nielsen (Noronen)

Blues

Kuusela–Ramstedt–Kähkönen

Korpikari–Lajunen

Ranta–T.Sallinen–Huhtala

Varakas–Oksanen

Talaja–Töykkälä–Sailio

Laakso–Kurki

Kossila–Järvinen–J.Sallinen

Koivisto (Volden)

» Lähetä palautetta toimitukselle