Satakuntalaista draamaa parhaimmillaan

LIIGA / Raportti
Maalien edustoilla olivat kovat otteet käytössä.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Lukko ja Ässät tarjosivat satakuntalaisyleisölle jääkiekkoviihdettä parhaasta päästä. Tasainen kamppailu sai ratkaisunsa vain kaksi sekunttia ennen päätössummerin soittoa kotijoukkueen tehdessä ottelun voittomaalin.

Joukkueiden kauden kuudes kohtaaminen oli juuri niin tasainen, kuin ennakkoon oli odotettavissakin. Yritystä, taistelua ja kovaa vääntämistä joka tilanteessa. Sitä oli jälleen kerran Lukon ja Ässien kohtaaminen.

Marginaalit olivat pienet ja voittaja olisi voinut olla myös vierasjoukkue. Mutta tällä kertaa kotijoukkue juotti karvaan kalkin porilaisille vain kaksi sekunttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Paljon peliaikaa saanut Lukon Ville Vahalahti löi kiekon verkkoon aivan ässämaalin läheisyydestä. Syystäkin pelin ratkaisija oli tyytyväinen. Mieleen ei tullut vastaava tehtyä maalia pitkän uran aikana.

Valmennuksen keskuudessa vallitsi lähes täydellinen yksimielisyys, vaikka toinen sai kolme sarjapistettä toisen jäädessä kokonaan ilman.

− Siitä jatkettiin, mihin eilen jäätiin. Samalainen peli tämä oli. Kaksi kertaa oltiin johdossa, mutta niin vaan Lukko tuli takaa ja tällä kertaa meni myös ohi. Kovaa vääntämistä puolin ja toisin. Meiltä kahta sekuntia vaille lähes täydellinen iltapuhde, mietiskeli illan koitosta vierasjoukkueen päävalmentaja Pekka Rautakallio.

− Kaksi ensimmäistä erää oltiin oman pelin kanssa enemmän ja vähemmän vaikeuksissa. Sitten päätöserään saatiin paremmin hommaa toimimaan. Äärimmäisen kova peli taas kerran, kuten aina porilaisia vastaan. Lopun ratkaisu tuntuu tietysti hyvältä, kotijoukkueen valmentaja Juha Vuori kertaili illan koitosta.

Viimeisessä rinnalle ja ohi

Vierasjoukkue aloitti maalinteon, kuten useasti aiemminkin tällä kaudella Rauman kohtaamisissa. Nuori porilaishyökkääjä Mikael Saha kirjoitetaan nyt uutena nimenä Liigan maalintekijöiden joukkoon.

− Hienoa että saatiin omista nuorista taas uusi maalintekijä, Rautakallio kehui suojattiaan.

Kotijoukkueen tasoitus tuli kahden miehen ylivoimalla. Ässävahti Rasmus Rinne hieman aavisteli, mitä Mikko Kousa tekee kiekon kanssa. Mutta puolustaja käyttikin vapaan tilan hyödykseen ja löi kiekon verkkoon.

Toiseen erään kotijoukkue tuli yhtä miestä pienemmällä kokoonpanolla, kun keskushyökkääjä Aaron Gagnon jäi toipilaana sivuun.

− Maanantaina varmaan selviää tarkemmin, mikä on tilanne sentterin kohdalla. Samoin myös selviää Harri Tikkasen tilanne, Vuori raotti suojattiensa loukkaantumisia.

Kotijoukkueella oli toki erässä omat huippupaikkansa, mutta erä meni vierasjoukkueen nimiin yhden ylivoimamaalin turvin. Vierasjohto toisen erän päätteeksi ei kuitenkaan ollut mitenkään väärin, sen verran hyvin Ässät keskimmäistä jaksoa hallitsi.

Päätöserän alkuun Ässien nuori hyökkääjä Joonas Huovinen otti typerän jäähyn omassa hyökkäyspäässään ja se kostautui. Lukko-puolustaja Janne Niskalan veto oli kova ja tarkka, eikä Rinteellä ollut mahdollisuuksia torjuntaan.

Ottelu oli jo menossa kohti jatkoaikaa, kunnes pari minuuttia ennen erän loppua Lukko pääsi vielä kerran ylivoimalle. Ässät kesti hyvinkin kotijoukkueen yritykset, mutta Lukko onnistui rakentamaan toimivan koostumuksen aikalisällään.

Vaativa raumalaisyleisö sai huutaa äänensä käheäksi, kun kotijoukkueen voittomaali syntyi aivan erän viime hetkillä.

− Se oli kuin pihapeliunelmaa, Vuori vertasi voittomaalia.

− Rinteelle kiitos hyvästä maalivahtipelistä. Ylpeä pitää olla muutenkin koko joukkueen puolesta. Ei oltu ihan parhaalla kokoonpanolla paikalla, mutta taistelua löytyi jokaisesta miehestä, joka kentälle pääsi, Rautakallio kehui omiensa esitystä.

Lukon osalta sarja jatkuu tulevana tiistaina Lappeenrannassa SaiPan vieraana. Ässillä on myös edessä matka itään, kun joukkue kohtaa samaisena tiistaina KalPan Kuopiossa.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle