Kolme pelaajaa suihkuun - erikoistilanteet ratkaisivat Kouvolassa

LIIGA / Raportti
Juha Leimu tinttasi yhden Pelicansin ylivoimamaaleista.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Kouvolassa nähtiin kiihkeä kamppailu kotijoukkue KooKoon ja Lahden Pelicansin välillä. Lahtelaiset ratkaisivat ottelun ylivoimaosumillaan ja veivät ottelun nimiinsä maalein 1−4 (1−2, 0−0, 0−2).

KooKoon ja Pelicansin kauden ensimmäisen "paikallispelin" suureksi kulmakiveksi muodostui erikoistilannepelaaminen. Vierasjoukkue Pelicans paukutti kolme osumaa viidestä ylivoimasta. KooKoo ei onnistunut kertaakaan neljällä ylivoimallaan, vaikka pääsi päätöserässä pelaamaan jopa viisi minuuttia putkeen Ben Bloodin ulosajon myötä.

KooKoo-päävalmentaja Petri Mattila löysi laukomisesta yhden syyn ylivoimapelin tehottomuuteen.

− Ensimmäinen laukaus pitää saada, jotta saa paineen luotua. Aina kun kiekko ammutaan kohti maalia, niin tapahtuu hyviä asioita - vaikkei kiekko maaliin heti menisikään, KooKoo-käskyttäjä tuumi.

− Täytyy saada se ampumisen merkitys jätkien päähän.

Ylivoimaosumia ja ulosajoja

KooKoo pääsi avauserän alussa kuin varkain johtoon. Pelicansilla kävi virhe puolustuksessa, minkä seurauksena nuori KooKoo-puolustaja Arttu Pelli pääsi vapaasti siirtämään kiekon ohi Pelicans-maalivahti Sami Rajaniemen. Osuma oli Pellille pääsarjauran ensimmäinen.

Erän lopulla vierailijat pääsivät kahdesti ylivoimalle, ja kiekko helähti kahdesti kotijoukkueen verkkoihin. Sebastian Repo laukoi tasoituksen keskeltä, kun taas Juha Leimu tälläsi 2−1-osuman siniviivan tuntumasta maaliin.

Toisessa erässä tapahtui, muttei maalien muodossa. Isoista ovista suihkun puolelle lähtivät KooKoon Matt Watkins sekä Pelicansin Janne Ritamäki ja Blood. Watkins ja Ritamäki pudottivat hanskansa, kun taas Blood jyräsi erän viimeisillä sekunneilla Anthony Guttigin poikittaisella laitaan.

Päätöserässä kolmannesta ylivoimamaalista vastasi Juha-Pekka Pietilä. Maali oli kutakuinkin samanlainen viivaveto kuin Leimun.

− Vastustajalta kolme maailmanluokan vetoa, ja itselläni jäi kuva, ettei meidän ylähyökkääjä ollut aivan siinä linjassa, josta ollaan sovittu. Jos hyökkääjä on välissä niin siihen jää vastustajalle linja laukoa, harmitteli Mattila.

Loppulukemat 4−1:een kaunisteli Teddy Da Costa pelin viimeisellä minuutilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo