Josh Greenin hattutemppu johdatti KooKoon tärkeään voittoon

LIIGA / Raportti
Josh Green teki hattutempun HPK:n verkkoon
Kuva © Timo Savela
KooKoo ja HPK kohtasivat Kouvolassa, tiukassa häntäpään taistelussa. KooKoo katkaisi tappioputkensa kauden suurinumeroisimmalla voitollaan ja samalla HPK juuttui tiukemmin sarjan peränpitäjäksi.

KooKoo oli ennen illan ottelua ajautunut viiden ottelun tappioputkeen, toisen kerran tällä kaudella. Eilen KooKoo hävisi Lahdessa Pelicansille. Lauantaina kokoonpanoon paluun tekivät Juuso Rajala ja Olli Julkunen.  

HPK oli saalistanut viidestä viimeisestä ottelustaan kolme voittoa. Päävalmentaja Pasi Arvosen mukaan hämeenlinnalaiset pelasivat perjantaina kauden parhaan ottelunsa, kun joukkue kukisti kotonaan Lukon. Kerhon riveihin siirtyi tällä viikolla kokenut Eero Somervuori, joka pelasi alkukauden Espoon Bluesissa. 

KooKoo sai otteluun lentävän lähdön. Joukkueen kokenut kaarti oli tänään vahvassa iskussa. Jarkko Malinen teki ottelun avausmaalin. Illan toista osumaa tutkittiin videolta pitkään.  Josh Green ohjasi puolustajan laukauksen korkealta ilmasta, ja maali lopulta hyväksyttiin. 

−KooKoon 2-0 johdosta emme toipuneet. Helkama meni lepikkoon. Parempi voitti tänään, totesi HPK:n Arvonen ottelun jälkeen. 

Toisessa erässä ensin Toni Hyvärinen lisäsi isäntien johtoa. Ari Vallin sai 3-0 osumaan syöttöpisteen. Kapteeni avasi kauden pistetilinsä tänään, kahdella syötöllään. HPK:n illan ainokaisen teki Juhani Jasu ylivoimalla. 

Greenin toinen maali illan herkkupala 

 

Toisen erän loppupuolella nähtiin illan hienoin maali. KooKoo ylivoimapyörityksen päätteeksi Jarkko Malinen syötti Greenille maalin eteen, joka nosti kiekon upeasti rystyltä maalin kattoon. Green tehnyt tällä kaudella useita maaleja lähietäisyydeltä, kokeneen pelaajan kylmäpäisyydellä. Kanadalainen kruunasi iltansa hattutemppuun Hän laukoi kiekon HPK:n tyhjään maalin ottelun viimeisellä minuutilla. 

HPK otti maalivahti Eetu Laurikaisen pois maalinsuulta jo viisi minuuttia ennen ottelun loppua. He saivat hyvin pidettyä kiekkoa hyökkäysalueellaan. Yhtä tilannetta tarkasteltiin videolta, mutta kiekko ei ollut maalissa. 

KooKoon päävalmentaja Petri Mattila kertoi joukkueen pitäneen lauantai-aamuna palaveria, että miten saataisiin tappioputki poikki, ja tänään siihen lääkkeet löytyivät. 

−Eilen oli raskas peli. Mietittiin keinoja suosta nousemiseen. Kokeneiden pelaajien panos oli tänään merkittävä, tuumasi Mattila ottelun jälkeen. 

KooKoo nousi voitollaan Liigassa sijalle 11. HPK on sarjassa viimeisenä, kuuden pisteen päässä Bluesista. 

KooKoon kausi jatkuu tiistaina kotiottelulla Vaasan Sporttia vastaan. HPK pelaa seuraavan kerran keskiviikkona, kun Hämeenlinnaan saapuu TPS. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo