Ässät raapaisi ison särön KooKoon pudotuspelihaaveisiin

LIIGA / Raportti
Kokenut Ari Ahonen torjui tänään kaiken.
Kuva © Timo Savela
Porin Ässät siirtyi askeleen lähemmäksi pudotuspelitaistoa voitettuaan tänään vieraskaukalossa KooKoon lukemin 1-0. Porilaisilla on matkaa Vaasan Sportiin enää vain yksi piste.

Yrittämisestä ei voinut kotijoukkue KooKoota tänään syyttää. Joukkue pelasi avauserästä lähtien ennakkoluulottomasti ja hallitsi hyökkäyspeliä kaukalossa.

Palkinto jäi sen sijaan isosta työmäärästä huolimatta kokonaan saamatta. Ässien maalivahti Ari Ahonen torjui yhteensä 29 kertaa ja pelasi nollapelin tiukassa ottelussa.

KooKoon päävalmentaja Petri Mattila pysyi joukkueensa takana ottelun jälkeen.

- Kaksi erää meiltä vahvaa ja turvallista pelaamista. Tietysti tulokseen aina vaikuttaa että saako kiekon maalin kun paikkoja tulee. Ei voi syyttää etteikö pelaajat olisivat parastaan yrittäneet tänään, mutta otetaan tulos vastaan nöyränä ja jatketaan taistelua, Mattila tiivisti.

Jos oli laukausten laadussa KooKoolla toivomisen varaa, ei sihdissäkään ollut tänään kehumista. Oranssimustat laukoivat ottelussa peräti 34 kertaa kiekon ohi Ahosen vartioiman maalin. 

Ensimmäisessä erässä vastaantulijana ollut Ässät pääsi kahdessa viimeisessä erässä peliin paremmin mukaan. Porilaisten palkinto tuli kolmannessa erässä, kun ottelun voittomaalin iski maalin edestä Matti Kuparinen.

Tuorehko Ässä-käskijä Mikael Kotkaniemi piti joukkueensa vierasvoittoa tylynä. 

- Toisella erällä puhuttiin että täytyy nostaa tempoa ja rohkeuden pitää näkyä. Sen jälkeen päästiin peliin yhä paremmin mukaan. Tyytyväinen täytyy olla näihin pisteisiin. Sellainen kliininen ja tyly vierasvoitto, Kotkaniemi summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo