Huikea kolmas erä ratkaisi voiton Lukolle

LIIGA / Raportti
Ottelu päättyi Lukon juhlintaan.
Kuva © Teemu Soini - teemu.soini@jatkoaika.com
Kotijoukkue KalPa pelasi vakuuttavasti ottelun kaksi ensimmäistä erää ja kolme pistettä tuntui jo olevan näpeissä. Lukko kuitenkin aloitti hurjan kirin ottelun viimeisellä kympillä ja taisteli ansaitun voiton.

Kolmannen erän alkupuoliskolla kaikki näytti KalPan kannalta hyvältä. Kotijoukkue johti 2-0, ja ylivoimalla tarjottiin lopullista ratkaisumahdollisuutta. Lukko kuitenkin kesti KalPan vaisun ylivoiman ja loi jopa hyvän maalipaikan. Toni Koivisto harhautti sekä puolustajan että maalivahdin, mutta laukaus osui tolppaan.

Pian erän puolivälin jälkeen Lukko onnistui kaventamaan - ja tasoitti seuraavassa vaihdossa. Maalit tekivät Janne Niskala ja Aaron Gagnon.

− En näe, että KalPa hyytyi. Saimme vähän juonesta kiinni. Ensimmäisellä erätauolla muutimme kiekotonta puolustamista ja sitä kautta saimme paikkoja. Kolmannessa erässä teimme tarvittavat maalit, kommentoi Lukko-hyökkääjä Jerry Ahtola.

− Paikkoja oli kyllä aikaisemminkin, mutta emme vaan saaneet sisään. Maalinteko on meille ollut viime viikolla takkuista.

Kuin kirsikkana ironisen kakun päällä Lukko iski neljä minuuttia myöhemmin ylivoimamaalin, joka jäi ottelun voittomaaliksi. Maalintekijä Ahtola jakoi kehuja ketjukaverilleen Ville Vahalahdelle.

− Teimme aika lailla sitä, mitä olemme ylivoimalla sopineetkin. Kun vastustaja paineisti kulmaan, niin tiesin, että Vahalahti on painottomalla puolella. "Vaha" sanoo aina, että pomppaa saman tien maalia kohden, niin hän etsii lavan. Nyt tuli syöttö kyllä suoraan lapaan, eikä tarvinnut luistella kuin lapa jäässä maalilla ja tipata sisään.

KalPa otti aikalisän ja maalivahdin pois, mutta tasoitus jäi tekemättä. Kiekkokontrollin nimeen vannova kuopiolaisryhmä siirteli kiekkoa kaikessa rauhassa omalla alueella, kun ratkaisevat sekunnit raksuttivat vierasjoukkueen laariin.

Kaksi erää KalPan hallintaa

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja pääsi yrittämään rangaistuslaukausta kuuden minuutin kohdalla. Sami Mutanen ei kuitenkaan pystynyt ohittamaan Lukon maalilla pelannutta Oskari Setästä.

Ensimmäisen erän alkupuoliskolla KalPa sai avausmaalin. Kasperi Kapanen ja Miika Koivisto pelasivat Juuso Riikolan vetopaikkaan. Puolustajan laukaus - vaikka laadukas olikin - tuskin olisi Ryan Zapolskin ohi livahtanut.

− Alun kiekollisessa pelissä olimme vähän kanveesissa. Tiesimme sen ja olimme siihen varautuneet, mutta emme päässeet sille tasolle, mitä pelin pitää olla. Puolentoista erän jälkeen alkoi peli kääntyä meille, ja kolmannessa erässä olimme askeleen edellä. Puhuimme paljon siitä, että usko ei saa loppua 2-0-tilanteessa, analysoi Ahtola joukkueensa otteita. 

Toisen erän alku oli Lukolta vahvaa rynnistystä, mutta Eero Kilpeläinen piti maalinsa puhtaana. Pitkän painostuksen jälkeen Jussi Timonen ohjasi Arttu Ilomäen syötön maalin edestä verkkoon ja kasvatti kotijoukkueen johtoa.

Pitkään näytti siltä, että KalPa kontrolloi paitsi kiekkoa myös Lukkoa ja ottaa tyylipuhtaan voiton. Vierasjoukkue kuitenkin todisti vanhan kliseen, että jääkiekko-ottelu kestää 60 minuuttia. Aavistuksen terävämmällä pelillä kuopiolaiset olisivat pelin voittaneet kuten tiistaina Tampereella.

Kasperi Kapanen esimerkiksi lähinnä esitteli loistavaa luistelua ja kiekonhallintaa, mutta maalipaikat jäivät vähiin.

Jerry Ahtola oli tyytyväinen Lukon voitosta.

− Oli todella tärkeä voitto. Tässä on ollut raskasta, kun voittoja ei ole tullut. Just pelasimme kolme peliä ilman maalia ja kun saimme maalihanat viime pelissä auki, niin silti hävisimme pelin. Ilmapiiri voi muuttua yllättävän nopeasti voittopelin jälkeen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle