KalPa:n kärppäkammo historiaan

LIIGA / Raportti
Kalle Sahlstedtin kaksi komeaa osumaa ja Mika Järvisen nollapeli siivittivät kuopiolaiset ensimmäiseen voittoon Oulun Kärpistä KalPa:n uuden liigataipaleen aikana. Kärppien kolmannen erän kovasta paineesta huolimatta KalPa:n voitto kirjattiin kotiyleisön riemuksi numeroin 4-0 (1-0, 1-0, 2-0).

KalPa:n pukukoppikäytävällä näkyi pelkästään hymyileviä kasvoja ottelun jälkeen. Lähes kahdenkymmenen vuoden kirous oli murtunut viimein ja Kärpät oli kaatunut koko joukkueen hienon taistelun jälkeen.

lisää

Sahlstedt ratkaisijana Niiralan montussa
[lue lisää]

- Puolustus pelasi hyvin edessä. Jätkät blokkailivat kiekkoja todella kiitettävästi ja pääsin muutenkin peliin hyvin mukaan, totesi hienon nollapelin torjunut Järvinen.

Nollapeli oli tosin katkolla ottelun loppuhetkillä useaan otteeseen, sillä Kärpät kilautti päätöserässä kolmeen otteeseen kiekon tolppaan ja monta huippupaikkaa vesittyi joko huonoon viimeistelyyn tai Järvisen torjuntaan.

- Eipä sillä nyt tosin ollut väliä, tuliko nollapeli vai ei, vaan tästäkin ottelusta kolme pistettä joukkueelle oli ykkösjuttu, summasi Järvinen.

KalPa:n hallintaa alusta alkaen

Ottelu alkoi KalPa:n vyöryllä kohti Kärppien maalia. Jo alusta alkaen vaikutti siltä, että oululaiset olivat vaikeuksissa taistelutahtoisen kotijoukkueen kanssa. Kärppien maalilla torjunut Tuomas Tarkki onnistui torjumaan kotijoukkueen maalintekoyritykset sitkeästi, kunnes mies joutui taipumaan vanhalle seurakaverilleen hieman ennen avauserän puoliväliä.

Edelliset kolme kautta Kärppiä edustanut Kalle Sahlstedt niittasi kiekon verkkoon Sami Kapasen hienon siirron päätteeksi maalin kulmalta. Kapanen pääsi itse ensin yrittämään, kunnes tämä siirsi Tarkin torjuman irtokiekon suoraan Sahlstedtin lapaan. KalPa pääsi ansaittuun 1-0 –johtoon pitkän pyörityksen päätteeksi. Maali oli Sahlstedtin uran 400. piste SM-liigan runkosarjassa.

Kärpät sai erässä oikeastaan vain kaksi kunnollista tekopaikkaa. Kummassakin asialla olivat Daniel Corso ja Jonas Andersson.

Toisen erän alussa Kärpät hyökkäsi terävämmin. KalPa:n puolustajat olivat ajoittain vaikeuksissa varsinkin yritteliään Juhamatti Aaltosen kanssa. Andersson pääsi ampumaan kertaalleen terävästi Corson tarjoilusta, mutta Järvisen jalkatorjunta piti vierasjoukkueen nollilla.

Kotiyleisö sai aihetta riemuun, kun Sahlstedt teki illan toisen maalinsa ottelun puolivälin jälkeen. Ottelussa kaksi syöttöpistettä saalistanut Vince Bellissimo toimitti kiekon maalin taakse, jonka jälkeen Kapanen ja Kärppien puolustaja Atte Ohtamaa tavoittelivat irtokiekkoa. Ohtamaa kompastui ratkaisevalla hetkellä, joten Kapanen antoi tarkan syötön kulmasta Sahlstedtille, ja tämä tälläsi suoraan syötöstä kiekon ylänurkkaan. 2-0 -maali syntyi ajassa 32.11.

Heti maalin jälkeen Hokista Kärppiin siirtynyt Juho Keränen joutui jäähylle, ja tuska oululaisleirissä alkoi kasvaa. Kärppien alivoimanelikon aktiivisuuden ansiosta KalPa kuitenkin jäi ilman lisäosumia. Jäähyn jälkeen Keränen oli lähellä tehdä maalin ja pian tämän jälkeen antoi hyökkäyspäässä harhasyötön, jonka seurauksena Jyri Junnila pääsi puolittain karkuun. Ratkaisuyritys jäi kuitenkin heppoiseksi ja savolaislähtöinen voimanpesä sai huokaista helpotuksesta.

Kärpät kilistelivät tolppia ja KalPa ratkaisi ottelun

Kuten arvata saattoi, Kärpät lisäsi höyryä ottelun kolmannessa erässä. Kun Kärpät testaili Niiralan montun maalikehikoiden kestävyyttä, pääsi KalPa iskemään ottelulle ratkaisun. Kärpät sai pari paikkaa epävarmasti pelanneen Timo Seppäsen kustannuksella, eivätkä Anderssonin ja Aaltosen laukaukset olleet kaukana onnistumisesta.

Kun kolmannen erän alkupuoliskolla vielä Martti Järventie ampui täysin avoimesta paikasta tolppaan ja hetkeä myöhemmin Teemu Normio tuhri oman maalipaikkansa, pääsi KalPa jo miltei tavoittamattomalta tuntuvaan johtoasemaan kesken oululaisten painostuksen.

Ilmassa oli ratkaisun tuntua, kun Tapio Laakson käynnistämän nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Tuomas Kiiskinen vippasi kiekon todella komeasti etuyläkulmaan Aatu Hämäläisen hyvästä tarjoilusta. 3-0 –maalin jälkeen Järvinen huudatti jälleen yleisöä ottamalla komeasti kiinni Kärppien maalintekoyrityksen.

KalPa joutui vielä alivoimalle ottelun lopussa kahteen otteeseen, mutta Kärppien pyristely päättyi lyhyeen, kun kapteeni Sami Kapanen heittäytymällä vippasi kiekon tyhjään maaliin ajassa 56.32. Skeptisimmätkin kuopiolaiskatsojat uskoivat viimeistään tässä vaiheessa kotivoittoon.

Kärppien maalilla Tuomas Tarkki piti joukkuettaan pitkään pystyssä, mutta oli voimaton KalPa:n komeiden osumien edessä.

- Tappio ei lämmitä kyllä yhtään. Tiedettiin, että KalPa tulee kovaa ja oli kyllä tosi hyvä tänään. Kalle (Sahlstedt) oli viime kaudella meidän tärkeimpiä pelaajia. Tiedettiin, että se pystyy noista paikoista tekemään maaleja, tuumaili tappion masentama Tarkki.

Virta odottaa Bellissimolta enemmän

Kärppien valmentaja Matti Alatalokaan ei sen pirteämmällä tuulella ollut. Oman joukkueen suorituksia hän ei juurikaan lähtenyt kommentoimaan, vaan antoi kehuja kotijoukkueen pelille.

- Onnittelut KalPa:lle. Vastustaja oli todella hyvä tänään, vaikka tappio oli myös meidänkin syytä. KalPa oli tehokkaampi maalipaikoissa, vaikka ne menivät melko tasan tässä ottelussa. Kotijoukkue pelasi uhrautuvasti, tyytyi Alatalo toteamaan.

Kotijoukkueen käskijä Pekka Virta oli luonnollisesti puheliaammalla tuulella ottelun jälkeen.

- Maalivahtipeli oli tänään yksi ottelun ratkaisuista. Kentällä ratkaisut nähtiin niiltä pelaajilta, joilta niitä myös odotetaan. Jokaisella kentällä oli oma roolinsa ja jokainen pelaaja teki oman hommansa. Alisuorittajia ei joukkueessa ollut, totesi Virta oman joukkueensa osalta.

- Voitetun pelin jälkeen ei kehtaisi pelaajia kritisoida, mutta Bellissimolta odotetaan parempaa suorittamista. Annetaan miehelle kuitenkin vielä mahdollisuus.

Kärppien osalta pelit jatkuvat tiistaina, kun joukkue matkaa Espooseen Bluesin vieraaksi. KalPa puolestaan suuntaa keskiviikoksi Tampereelle, jolloin vastassa on ensin Tappara ja heti seuraavana päivänä Ilves.

» Lähetä palautetta toimitukselle