Pomppu pelasti Jokerit

LIIGA / Raportti
KalPan ja Jokereiden kohtaaminen oli kallistumassa kotijoukkueen eduksi, mutta kuopiolaiset sähläsivät kolmannen erän lopussa pelin tasoihin pompottelemalla kiekon omaan maaliin. Ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta Jarkko Ruutu, joka kotiyleisön ”riemuksi” oli voittomaalikilpailun ainoa onnistuja.

Perjantainen ottelu oli melkoista maalipaikkojen tuhlailua. Aineksia oli jopa kunnon maalikarkeloihin, mutta heikko viimeistely piti lukemat pitkään aisoissa. Varsinkin Jokerit tärväsi paikkoja, mutta Ari Ahonen väläytti pariin otteeseen torjuntoja, jotka olisivat jääneet äkkinäisemmältä veskarilta tekemättä. Frans Tuohimaa pelasi myös muutoin mainiosti, mutta joutui ottamaan piikkiinsä KalPan ainoan osuman.

Jokereiden karvaus toimi varsinkin erien alussa hyvin ja keskialue oli tiukasti miehitetty. KalPa ei juuri pystynyt pelaamaan hyökkääjille kiekkoja vauhtiin. Omassa päässä taas kotijoukkueen puolustus kykeni etenkin Ryan Lannonin johdolla pelaamaan jämäkkää peliä, jossa kiekkoja riistettiin oikea-aikaisilla katkoilla.

Lopulta KalPan kohtalokas emämunaus vei täyden pistepotin kotijoukkueen ulottumattomiin. Maali ei ollut kenttätapahtumiin nähden vääryys ja kaikki maalit on kuitenkin tapana laskea mukaan lopputulokseen. Jarkko Ruudun hieno veivaus lopulta ratkaisi lisäpisteen kohtalon vierasjoukkueen eduksi.

– Tietysti hieno voitto, heti ekasta erästä asti pelattiin tiivistä joukkuepelaamista. Puolustimme hyvin. Tasoitusmaali oli ehkä vähän pomppu, mutta meillä oli riittävät paikat tehdä maali aikaisemmin. Nuori maalivahti Tuohimaa otti erinomaiset kopit. Ruudun Jarkon ratkaisu oli kylmä, niputti Jokereita lehdistötilaisuudessa edustanut Tomi Lämsä ottelun kulun.

– Jokerit oli tullut puolustamaan ja tukki hyvin keskialueen. Se vaikeutti sitä kautta meidän hyökkäämistä. Jäällä oli kaksi taktisesti kypsää joukkuetta ja maalivahdit pelasivat hyvää jääkiekkoa, KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola totesi.


Jarkko Ruutu kuittasi perinteisellä harhautuksella illan taatusti mielenkiintoisimman pelaajan tittelin.

Tuurit kohdallaan molemmissa maaleissa

Tasaisissa merkeissä edenneen ottelun avausmaali näki päivänvalon vasta toisen erän puolivälissä Jokereiden maalivahdin Tuohimaan hölmöiltyä kiekon suoraan Jukka Hentuselle. Hentunen ampui heti, Tuohimaa torjui laukauksen, mutta Mikko Kukkonen ampui paluukiekon sisään.

Ottelu näytti ratkeavan KalPan eduksi nelisen minuuttia ennen loppua, kun Ossi Väänäsen otti rangaistuksen. Ruutu palkitsi vihellyksestä tuomarit näkyvillä aplodeilla vaihtoaitiosta käsin.

Joskus kuitenkin jääkiekko osoittaa ihmeellisiä piirteitään. Raivoisasti tasoitusta hakenut narripakka ei saanut aiemmin ottelussa kirveelläkään avopaikoista sisään, mutta sitten rouva Fortuna hymyili helsinkiläisille täydellä rivistöllä Väänäsen jäähyn aikana.

KalPan käynnistäessä ylivoimahyökkäystään oman maalin edestä Joonas Riekkinen yritti laukoa kiekon pois maalin edestä, mutta peliväline kimmahti verkon perukoille Tommi Miettisen luistimesta. Maali merkattiin lopulta Teemu Eroselle, joka oli luopunut kiekosta jo hyvän aikaa sitten.

Voittoa kohti porskuttanut kotijoukkue joutui lopulta latautumaan kohti jatkoaikaa nolon kömmähdyksen takia. Kovasti tarjottimella ollut voitto valui kuitenkin käsistä lopullisesti voittomaalikilpailussa, jossa KalPa-pelaajien yritykset jäivät kovin kesyiksi ja Ruutu oli lopulta ainoa onnistuja.

Riikolan poisjäänti supisti kokoonpanon

KalPa joutui supistamaan kokoonpanonsa kolmeen kenttään Simo-Pekka Riikolan poisjäännin takia. Siihen nähden Tuokkola oli tyytyväinen joukkueen ilmeeseen, vaikka lopputulos luonnollisesti päävalmentajaa harmittikin.

– Kova ilta oli. Se miten lopulta tasoitusmaali tuli, niin Jokereilla oli kuitenkin paljon paikkoja tehdä aiemmin. Olen todella tyytyväinen Ahosen maalivahtipelistä ja kenttäpelaajien itsensä likoon laittamisesta tässä tilanteessa, Tuokkola huokasi.

Jokerit kohtaa vielä sunnuntaina Espoossa Bluesin. KalPa perjantain ottelu oli puolestaan viimeinen ennen maaottelutaukoa.

– Olemme taistelleet pienen materiaalin kanssa pitkään. Saimme taisteltua itsemme tälle tasolle Porin pelin jälkeen, joten olen siihen tyytyväinen. Ratkaisu nyt oli tällä kertaa tämä. Syksy on ollut kova ja nyt otamme happea. Sen jälkeen ruvetaan pelaamaan asemista, Tuokkola päätti viitaten kohti kevään kovia pelejä.

» Lähetä palautetta toimitukselle