Ilves töpeksi taas johtonsa

LIIGA / Raportti
KalPa oli pitkään ahdingossa, mutta onnistui lopulta kääntämään maalin tappioaseman voitoksi tamperelaisvieraitaan vastaan. Sakari Salminen tasoituksen ja voittomaalikilpailun onnistumisen ansiosta Ilves sai jälleen tyytyä kohtaloonsa.

Ottelun käänteet olivat varmasti tuttua katseltavaa Ilves-leirissä. Mainiosti pelannut vierasjoukkue pysyi pitkään voiton syrjässä kiinni, mutta joutui lopulta nöyrtymään varsinaisen peliajan loppuminuuteilla ja joutui tyytymään yhteen pisteeseen hävittyään KalPalle voittomaalikilpailussa.

Ilves siirtyi heti avausminuutin jälkeen johtoon Antti Kangasniemen maalin ansiosta. Maalin johto kesti aina kolmannen erän loppuun saakka, kunnes Sakari Salminen tasoitti pelin. Salminen lopulta upotti myös ratkaisevan voittomaalin ohi erittäin hyvin pelanneen Ilves-vahti Miika Wiikmanin.

– Meiltä oli hyvä vieraspeli sarjakärkeä vastaan. Pystyttiin ahdistamaan vastustajaa 65 minuuttia, ei vaan voitu voittaa. Wiikman oli hyvä ja piti meidät pelissä mukana, totesi Ilveksen päävalmentaja Seppo Hiitelä.

– Meidän aitiossa oli tunnerikas ja vaihteleva ilta. Olemme tyytyväisiä kahteen pisteeseen ja ne saimme jauhamisella. Väkisellä runtattu tasoitus tuntuu hyvältä, kiitteli KalPa-valmentaja Tuomas Tuokkola.


Salmisen katse oli terävä ratkaisuhetkillä.

Kumpikin tuhlaili paikkoja, Ilves kesti hienosti

Ilves pelasi läpi pelin fiksusti. Tupsukorvien karvaus oli myrkkyä kotijoukkueelle, eikä KalPan hyökkääminen ollut muutenkaan parasta mahdollista laatua. Rakentelu oli hieman väkinäisen oloista, eikä syöttötyöskentely toiminut edelleenkään toivotulla tavalla.

Tamperelaisilla oli monta hyvää tilaisuutta tehdä useampikin maali, mutta Juha Toivonen onnistui KalPa-maalilla hyvin. Kahden ylärimalaukauksen lisäksi Ilves-leirissä oli useita tuhlaripoikia, joista eniten selkeitä maalintekopaikkoja tuhri Toni Rajala.

– Tuhlattiin liikaa laadukkaita paikkoja. Peliesitykseen olen muuten tyytyväinen, mutta eipä tästä jäänyt kouraan kuin yksi piste, Hiitelä murehti.

– Ekassa erässä pelaaminen ei ollut parasta. Kaksi tappiota oli alla, mutta saimme parannettua tasoamme pelin sisällä. Ilves puolusti hyvin ja maalivahti oli hyvä, Tuokkola kertasi.

Kangasniemen alkuhetkien osuman jälkeen KalPalla oli useita tasoitusmahdollisuuksia ensimmäisen ja toisen erän aikana, mutta kiekko ei löytänyt tietään maaliin edes avopaikoista. Myös Ilves sai muutaman todella maukkaan tilanteen lähinnä kotijoukkueen puolustuksen haparoinnin ansiosta.

Kolmannen erän alussa Martti Järventielle aukesi vapaata tilaa ja puolustaja pamautti voimalla ylärimaan. Samassa tilanteessa Mark Lee loukkasi itseään Matti Kuparisen taklauksesta. Kupariselle tuomittiin 2+10 minuutin rangaistus ja vähän myöhemmin Sami Kapanen komennettiin istumaan.

Ilves pyöritti vaarallisesti kahden miehen ylivoimalla, mutta Toivonen piti maalinsa puhtaana. Rajala tuhlasi tässä tilanteessa pari todella hyvää maalipaikkaa.

Tupsukorvien tuttu kohtalo

Kun ottelun varsinaista peliaikaa oli jäljellä viitisen minuuttia, Niko Peltola peitti upeasti Tuomas Kiiskisen laukauksen hyvästä paikasta. Nuori puolustaja ei kuitenkaan saanut palkintoa hyvästä työstään, sillä Salminen iski jatkotilanteesta tasoitusmaalin.

Jesse Niinimäellä oli loistopaikka heti jatkoajan alussa, mutta Toivonen kesti tämänkin. Ylärimaa lähemmäksi Ilves ei jatkoajalla päässyt.

KalPan valmennus teki voittomaalikilpailuun peliliikkeen ja vaihtoi maalille Mikko Koskisen. Toinen piste jäi Kuopioon Sakari Salmisen onnekkaan osuman ansiosta, jossa kiekko lirui maaliin hitaasti Wiikmanin torjunnan jälkeen.

Tuokkola oli tappioputken katkeamisesta luonnollisesti tyytyväinen, mutta yhteen asiaan päävalmentaja toivoi selkeää parannusta.

– Hallimiehiltä toivoisin parannusta jäähän. On välillä aika surkuhupaisan näköistä kun kiekko menee miten sattuu, Tuokkola valitteli.

Pistepotin karkaaminen ei jäänyt ainoaksi vastoinkäymiseksi Ilves-leirissä. Hyökkääjä Kai Kantolan nilkasta meni ensimmäisen erän puolivälissä jänne poikki ja runsaan verenvuodon takia mies kiidätettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Seppo Hiitelän tietojen mukaan hyökkääjä leikataan perjantaina Tampereella.

» Lähetä palautetta toimitukselle