Niiralan kirous palasiksi

LIIGA / Raportti
HIFK jyräsi KalPan yli.
Kuva © Atte Rissanen - atterissanenphotography.com
Helsingin IFK haki Kuopiosta harvinaisen voiton. Viimeksi lähes viisi vuotta sitten Niiralassa juhlineet helsinkiläiset onnistuivat taktiikassaan erinomaisesti ja korjasivat ansaitusti täyden pistepotin.

HIFK ei ollut erityisen aggressiivinen. Joukkue pelasi ajoittain hyvinkin passiivisesti, purki kiekkoja nöyrästi ja ennen kaikkea puolusti omaa aluettaan esimerkillisesti. Ensimmäisen voittonsa IFK-paidassa kuitanneen maalivahti Brad Thiessenin työmäärä tiistai-iltana jäi kevyeksi, vaikka torjuntoja kirjattiin lopulta 27.

– Saatiin hidastettua KalPan peliä. Ajateltiin, että se voisi olla keino meille pitää peli tiukkana. Sitten kun saatiin muutama maali, niin se on aina hankala kotijoukkueelle. Kolmannessa erässä KalPa tuli kovaa, mutta hyvä voitto meiltä, analysoi HIFK:n päävalmentaja Raimo Summanen ottelua.

Summasen taktiikka sai KalPan näyttämään aneemiselle. Kotijoukkueen liike ei ollut läheskään totutulla tasolla ja huolimattomuus näkyi kaikessa tekemisessä. Savolaisten halu mennä vierailijoiden tarkkaan miehittämälle maalintekosektorille oli täysin poissa.

– HIFK oli kaksi erää kaksinkamppailupelaamisessa ja keskustan puolustamisessa meidän hyökkäyspeliä edellä. Varmaan ihan riittävästi luotiin maalipaikkoja, mutta maaliteon tuska on olemassa. Hirveästi tarvitaan energiaa yhteen maaliin, totesi puolestaan KalPan käskyttäjä Jari Laukkanen.

Tarkkaa nuhjaamista

Kokonaisuudessaan ottelussa nähtiin todella vähän maalipaikkoja. KalPan peliä kuvasti hyvin se, että ensimmäinen kunnollinen mahdollisuus maalintekoon tuli ottelun puolivälissä. Helsinkiläisetkään eivät maalipaikoilla juhlineet, mutta tekivät juuri sen mitä vieraskaukalossa pitääkin.

Suuntaviivat ottelun kululle antoi unkarilaisvahvistus Janos Hari, joka iski Toni Leinosen laukoman irtokiekon ohi Pekka Tuokkolan. Corey Elkinsin taidokas 2-0-maali syntyi puolestaan toisen erän alkupuolella juuri kun KalPan Artturi Lehkonen oli luistellut jäähyaitiosta takaisin kaukaloon.

Vierailijoiden toinen osuma hieman lamaannutti kotijoukkuetta. Vasta päätöserän puolivälissä syntynyt kavennusosuma sai isäntiin hieman ryhtiä. Maalintekijänä kunnostautui Janne Kolehmainen, joka rynni keskeltä maalille ja survoi oman irtokiekon ohi Thiessenin.

KalPan tasoitusosuma ei loppujen lopuksi ollut edes lähellä. Maalivahti Thiessen kehui joukkueensa puolustuspeliä – eikä syyttä.

– Meiltä todella hyvä puolustuspeli. Ei annettu vastustajalle juurikaan maalipaikkoja. Kaiken kaikkiaan hieno vieraspeli meiltä.

Thiessenin alkukausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Veräjänvartija usko rytmin kuitenkin löytyvän.

– Maalivahtivalmentaja on auttanut minua paljon ja olemme tehneet paljon töitä. Nyt alkaa pikkuhiljaa tottumaan täkäläisiin asioihin, Thiessen aprikoi.

HIFK yrittää kasvattaa pisteputkeaan viiteen torstaina TPS:a vastaan. KalPa puolestaan koettaa kammeta takaisin voittojen tielle perjantaina Jyväskylässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle