KalPalle ensimmäinen CHL-potti

LIIGA, CHL / Raportti
Jussi Timosen maali kantoi voittoon asti.
Kuva © Atte Rissanen - atterissanenphotography.com
KalPa nappasi ensimmäisen CHL-voittonsa kotijäällään Adler Mannheimin kustannuksella. Pienten marginaalien ottelu oli luonteeltaan varsin rikkonainen, ja ottelun ainoaksi jäänyt maali syntyikin yhdestä useista erikoistilanteista. Voitto antoi kuopiolaisille hyvät asetelmat alkulohkon seuraaviin otteluihin.

Jos nähtiin KalPan CHL-avauksessa roppakaupalla tilanteita ja osumia, ei toisessa ottelussa tilanteilla juhlittu. Harjoitusotteluille tyypillisillä teemoilla läpi viety kamppailu ei ollut missään nimessä päämäärätöntä kaahausta, vaikka punainen lanka välillä kateissa olikin.

Kuopiossa vieraillut Adler osoittautui salonkikelpoiseksi eurojoukkueeksi, mikä oli odotettavaa jo pelkän nimilistan perusteella. Kuopiolaisten kanssa tasavahvasti kuusikymmentä minuuttia vääntäneet saksalaiset vastasivat isäntiensä asettamaan haasteeseen kunnialla. KalPa oli sunnuntai-iltana tasan sen verran parempi kuin tulostaululta saattoi lukea.

Molemmat joukkueet pääsivät harjoittelemaan erikoistilannepelaamistaan hyvän tovin, sillä ottelussa vihellettiin pitkälle toistakymmentä kaksiminuuttista. Etenkin KalPa pyrki pelaamaan ylivoimalla pikkunättiä siirtelyä Niiralan tätä nykyä pitkällä hyökkäysalueella, mutta kovin laihoin tuloksin.

Ajoittain näyttävästi poikki kentän napsahdelleet syötöt eivät kuitenkaan saaneet suurta vaaraa aikaiseksi Adlerin hyökkäyspäässä, sillä kuopiolaisten laukaisuyritykset jäivät toinen toistaan heikommiksi.

Poikittaissyötöstä syntyi kuitenkin ottelun ainoaksi jäänyt osuma ajassa 17.55, kun Joonas Lyytisen napakka jäätä myöten edennyt passi tavoitti Jussi Timosen. Syötön kopsahdettua lapaan Timonen otti tyylikkäästi pari metriä eteen ja tälläsi kiekon Dennis Endrasin kilpikäden puoleiseen yläkulmaan.

Adler haastoi KalPan etenkin hyökkäyspäässä hyvin jalalla. Vastaavasti KalPa pyrki useampaan otteeseen horjuttamaan saksalaisten puolustuslinjaa laitaa pitkin. Janne Keräsen useat nousut oikeaa laitaa pitkin pysähtyivät kuitenkin viimeistään Endrasiin.

Ottelussa nollapelin pitäneelle Eero Kilpeläiselle merkattiin 34 torjuntaa, kun Endras selvisi 17 kopilla. Tästä huolimatta KalPa-valmentaja Pekka Virralla oli selkeä näkemys ottelun voimasuhteista.

- Fakta on se, että ensimmäisessä puolessatoista erässä oli paikkoja tehdä useampi kuin yksi maali, Virta näki.

Ilman muutamia kärkipelaajiaan otellut KalPa pelasi valmentajansa mukaan olosuhteet huomioon ottaen tasokasta kiekkoa.

- Nuoret pelasivat hyvin, mutta meidän loukkaantumissuman takia meiltä on sivussa 5-6 hyökkääjää. Tätä taustaa vasten pitää olla tyytyväinen ja etenkin kolmannessa erässä pelasimme voittavaa jääkiekkoa, Virta iloitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle