Kärpät murskasi hurrikaanilauman - Ottelussa 11 maalia ja liigaennätys historiaan

LIIGA / Raportti
Tämä oli tuttu näky maanantaina.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
Oulussa nähtiin maanantaina 11 maalia, rikottiin yli 45 vuotta vanha liigaennätys ja iskettiin lisää ylivoimamaaleja. Kärppien ja JYPin välinen välieräsarja jatkui yhtä värikkäästi kuin aiemmatkin kohtaamiset.

Kärppien ja JYPin välisen ottelusarjan kaksi edellistä ottelua ovat olleet runsasmaalisia, eikä kolmas ottelu maanantaina tehnyt tähän käytäntöön poikkeusta. Kärpät iski ottelun avauserässä reiluun kuuteen minuuttiin neljä maalia ja taputteli samalla ottelun pakettiin. 

Ottelun avauserässä kirjoitettiin myös suomalaista jääkiekkohistoriaa, kun illan tehomies, Arto Laatikainen, nakutti reiluun kuuteen minuuttiin huimat neljä syöttöpistettä ja siirsi samalla Jorma Peltosen vuodesta 1969 asti kestäneen syöttöennätyksen historiaan. 

Laatikaisen tehot jäivät kuitenkin avauserään, vaikka Kärpät iski vielä neljä maalia lisää ja voitti ottelun loppulukemin 8−3. Ottelun 11 maalista kahdeksan oli erikoistilannemaaleja.

Toinen Tarkki vaihtoon

JYPin päävalmentaja Marko Virtanen sanoi edellisen ottelun jälkeen, että aina kun tuomarin käsi nousee, verkko tuntuu heiluvan. Molempien joukkueiden ylivoimapelaaminen on ollut hurjassa vireessä, ja sama tahti jatkui myös maanantaina.

Tasaisena JYPin ensimmäiseen jäähyyn asti rullannut avauserä sai edellisistä otteluista tutut tahdit, kun Kärppien Mika Pyörälä vei 38 ylivoimasekunnin jälkeen oululaiset 1−0-johtoon. Lukas Kašpar lisäsi Kärppien johtolukemat kahteen maaliin heti avausosuman jälkeisessä vaihdossa.

Kun vielä Esa Pirnes löi lisää löylyä upottamalla ylivoiman alkuun lyöntilaukaksensa helpohkosti Tuomas Tarkin selän taakse, JYPin valmennusjohto päätti vaihtaa Sami Rajaniemen maaliin.

Avauserä oli lukemista huolimatta ensimmäiseen maaliin asti varsin tasainen. JYP onnistui haastamaan Kärppien puolustajia kovalla aggressiivisella karvauspelaamisellaan ja loi sitä kautta muutaman vaarallisen maalipaikan.

Kärppien tehohetki latisti kuitenkin ottelun kiihkeyden ja JYP-lauman taistelutahto suuntautui tämän jälkeen vääriin asioihin.

Loppu pelkkää pelailua

JYP lähti toiseen erään neljän maalin takaa-ajoasemasta ja joukkue herätteli varmasti vielä pientä toivonkipinää pelin voittamisesta. Kärpät kuitenkin hautasi ne unelmat tylysti, kun joukkue iski erän alkuun kaksi pikamaalia. 

JYP sai vielä maalihanansa tämän jälkeen auki ylivoimalla, kuinka muutenkaan. Kärpät passivoitui kuudennen maalinsa jälkeen selkeästi ja päästi jäähyilyllään JYPin näennäisesti niskan päälle. Ottelu oli kuitenkin melkoista pelailua loppuun asti.

Kärppien näkökulmasta ottelun suurin anti oli joukkueen uinuneiden ulkomaalaispelaajien herääminen. Sarjan ensimmäiset pelit Joonas Kemppaisen ketjun varassa ollut oululaisryhmä sai loputkin sylinterinsä mukaan talkoisiin. 

Koko pudotuspelit kiikareilla pelanneen Ivan Humlin sekä joukkueen toisen tšekin, Kasparin herääminen tähän kevääseen miellytti Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäkeä takuulla. 

Myös Ben Maxwell kantoi oman kortensa kekoon kahden maalin muodossa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle