HPK kaatoi Kärpät Raksilassa – ”Joukkue taisteli isolla sydämellä”

LIIGA / Raportti
Jere Myllyniemi pelasi loistavan ottelun Raksilassa.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
Hämeenlinnan Pallokerho osoitti vahvuutensa nappaamalla täyden pistepotin Oulussa perjantai-iltana. Vieraiden suurin sankari oli maalivahti Jere Myllyniemi, joka torjui urhoollisesti Kärppien armottoman loppukirin.

− Tämä oli iso voitto meille. Täältä (Oulusta) ei ole ikinä helppo ottaa pisteitä. Joukkue taisteli isolla sydämellä tänään. Se näkyi kyllä jäällä, HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen kehui omiensa suoritusta.

Ottelu alkoi Kärppien vahvalla kiekonhallinnalla. Vaikka HPK ei päässyt juurikaan kiekkoon erän ensimmäisen puolikkaan aikana, saatiin kunnon maalipaikkoja odotella melko pitkään.

Avauserän puolivälin jälkeen vieraiden hyökkäyspeli piristyi silminnähden. Hyökkäykset olivat suoraviivaisempia ja energisiä, ja ajoittain kärppäpuolustuksella oli vaikeuksia pysyä HPK-hyökkääjien perässä.

Vierasjoukkueen puolustusosasto onnistui sekoittamaan Kärppien hyökkäyspeliä ottelun edetessä. Isännät pääsivät edelleen pitkiin pyörityksiin hyökkäyspäässä, mutta ratkaisut olivat ottelun alkuun verrattuna paljon hermostuneempia.

− Puolustimme hyvin, ja saimme pelattua Kärppien vauhdin pois, Arvonen arvioi joukkueensa työskentelyä.

Vieraat löysivät ratkaisevan tehovaihteen

Toinen erä käynnistyi avauserää paljon vauhdikkaammin. Kummankin joukkueen pelaamisessa oli enemmän virtaa, mutta erityisesti lataus näkyi vieraiden hyökkäyspään työskentelyssä. HPK tuli oululaisten alueelle aiempaa nopeammin ja vahvemmin, ja taisteli voittoja kaksinkamppailuista.

Isäntien kärkiketjut järjestelivät tarkoilla syöttöketjuilla erän edetessä useamman vaarallisen maalipaikan. Myllyniemeä ei kuitenkaan yllätetty helpolla, ja avausosumaa jouduttiin odottamaan varsin pitkään.

− Meillä oli useita hyviä paikkoja, mutta vastustaja puolusti laadukkaasti ja jäähyttömästi. Tarvitsemme lisää voimaa laitojen lähelle, varsinkin hyökkäysalueelle, että pääsemme maalille, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki analysoi ottelun jälkeen.

Erä eteni tasaisissa merkeissä loppuun asti. Kärpät tuli kerta toisensa jälkeen väkevästi hyökkäysalueelle, mutta peliväline ei päätynyt verkon perälle.

− Olimme pelin päällä, mutta olimme myös tehottomia. 66 laukausta, ja ammuimme niistä 26 ohi maalista. Ehkä siinä on se isoin syy tappioon, Marjamäki harmitteli.

Avausmaalista vastasi oululaisten vanha suosikki

Kolmannessa erässä nähtiin viimein ottelun avausmaali. Osuma oli oululaisyleisölle varmasti erityisen kitkerä, sillä maalintekijänä oli kärppäkannattajien vanha suosikki.

Maali syntyi hienolla tavalla. Pallokerhon hyökkäyskolmikko luisteli vaivattoman näköisesti koko Kärppien viisikon läpi päättäen hyökkäyksen Petteri Nikkilän laukaukseen.

Kärppävahti Sami Aittokallio torjui vedon sivulle, josta vielä viime kaudella oululaisia edustanut Sakari Manninen tulitti kiekon maaliin.

− Mannisella oli iso näytönhalu tänään. Hän pelasi todella mallikkaasti. Hienoa, että tulee onnistumisia. Hän on isossa roolissa meidän joukkueessamme, ja tulee olemaan jatkossakin, Arvonen hehkutti ykköspyssyään.

Vain hetki ensiosuman jälkeen vierasjoukkue lisäsi johtoaan. Vojtech Polak ampui kiekon kaukaa oikealta laidalta Aittokalliota kohti, ja kiekko kimposi HPK:n Juha Koiviston jalasta verkon perälle.

− Harmitti tuo kolmannen erän alku. Annoimme pelin pois. Peli oli ihan hanskassa. Se on kärsivällisyyden mittari, että pystyisimme kääntämään sen takaisin meille. Sitä meillä ei tänään kuitenkaan ollut. Se oli varmasti myös HPK:n ja Myllyniemen hyvyyttä, Lauri Marjamäki mietti ottelun kääntymistä vieraille.

Myllyniemi kesti isäntien loppukirin

Kolmannen erän lähestyessä puoliväliä HPK:lle sattui synkkä hetki. Hämeenlinnalaisten maalivahti Myllyniemi suorastaan lahjoitti Kärpille kavennusmaalin huolimattomalla ratkaisullaan.

Myllyniemi luisteli pelaamaan kiekkoa maalinsa taakse, mutta menetti pelivälineen nopeasti vastustajille. Juuso Ikonen huomasi HPK-veskarin virheen heti, ja toimitti kiekon maalille.

Mika Niemi huitoi kiekon tyhjään maaliin, ja valotaululla paistoivat lukemat 1—2.

Kuin hetkessä kotijoukkue oli taas ottelussa mukana.

− Kyllä Kärpät on niin vahva joukkue. Olimme ihan kusessa tuolla, kun taistelimme viimeisessä erässä, Arvonen myönsi.

Kärpät aloitti armottoman vyörytyksen kohti maalia, mutta Myllyniemi venyi huipputorjuntoihin kerta toisensa jälkeen. Hetki sitten sattunut virhe ei pilannut kokeneen torjujan keskittymistä.

− Tämä oli hyvä peli itselleni. Toisaalta sieltä tuli myös paljon joukkueen blokkeja, jonka vuoksi Kärpät ei pystynyt toimittamaan kiekkoa viivasta maalille. Se oli tärkeää. Joukkueena voitimme, illan sankari Myllyniemi pohti puolustuspään onnistumisista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo