Kärpät liigan kuumin joukkue

LIIGA / Raportti
Kärpät ja Ässät tarjosivat lauantaina hyvin kaksijakoisen ottelun Raksilassa. Kotijoukkue hallitsi ottelun alkua mielin määrin, mutta loppua kohden hallinta siirtyi vieraille. Lopulta pisteet jäivät kuitenkin Ouluun.

Kärpät ja Ässät ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahteen otteeseen. Ässien vietyä pisteet molemmista kohtaamisista oli Kärpillä tänään revanssin paikka.

Ottelu oli varsin kaksijakoinen. Kärpät hallitsi ottelun ensimmäistä puoliskoa mielin määrin ja olisi voinut jopa ratkaista ottelun jo ensimmäisessä erässä. Kotijoukkueen viimeistely ei kuitenkaan ollut tänään aivan terävintä, vaikka maali ensimmäisessä erässä syntyikin. Paikkoja oli kuitenkin useampaankin osumaan.

− Ensimmäisen erän jälkeen tuntui ettei kaveri saa hippaa ollenkaan, Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta letkautti pelin jälkeen.

Ottelun puolivälin jälkeen vieraat saivat juonesta kiinni ja ote siirtyi Ässille. Kolmannessa erässä alkoi syntyä myös tulosta ja viisi minuuttia ennen ottelun loppua oltiin tasalukemissa 2-2. Kotijoukkueen sankariksi nousi lopulta tämän kauden alakanttiin pelannut Pekka Saarenheimo, joka räjäytti Raksilan ajassa 57:11.

− Lopussa olimme päästä pisteisiin kiinni, mutta kyllä tämä lopulta oli aivan selkeästi Kärppien peli tänään, Karri Kivi totesi lehdistötilaisuudessa.

Kärpät vie, Ässät vikisee

Ottelun ensimmäinen erä oli Kärppien täydellistä näytöstä. Peli pyöri koko erän patapaitojen puolustusalueella. Antti Raanta joutui venymään kiekon eteen peräti 19 kertaa, Ville Hostikan selvitessä vain neljällä torjunnalla.

Kerran Raanta joutui kuitenkin antautumaan. Kimmo Koskenkorva toi kiekon vahvasti hyökkäysalueelle ja syötti Julius Junttilalle, jonka kova laukaus upposi Ässä-maalin yläputken alle. Kärppien kolmoskentällinen, jossa Koskenkorvan ja Junttilan lisäksi pelasi Joonas Kemppainen, oli muutenkin vahvassa vireessä sekoittaen ässäpakaa pahasti.

Ilman Raannan loistotorjuntoja ottelu olisi voinut ratketa jo ensimmäiseen erään.

− Antti Raanta piti meitä pystyssä, Kivi totesi ottelun jälkeen.


Ässä-maalilla riitti tänään ruuhkaa.
Asko Veteläinen - http://www.askovetelainen.com/

Toisen erän alussa Kärpät jatkoi siitä mihin ensimmäisessä erässä jäi. Hallinta tuotti tulosta kolmen minuutin pelin jälkeen ykkösketjun vahvalla esityksellä. Kiekko kiersi Jari Viuhkolan ja Ivan Humlin kautta Juha-Pekka Haatajalle, joka survoi kiekon Ässä-maaliin.

Pian maalin jälkeen Ässät otti aikalisän. Tämä auttoi, sillä ote alkoi siirtyä pikku hiljaa porilaisille. Vieraat pääsivät pelaamaan ylivoimaa erän aikana kolmeen otteeseen, mutta tulosta se ei tällä kertaa tuonut.

− Meidän alivoima on täyttä rautaa, Aravirta totesi pelin jälkeen.

Toisessa erässä nähtiin myös ikävä episodi, kun Ivan Huml taklasi Ässien kultapoika Tomas Zaborskya päähän. Ässä-leiri kävi taklauksen jälkeen kuumana ja lopulta tuomarit arpoivat Humlille kahden minuutin rangaistuksen poikittaisesta mailasta.

− Humlin taklaus oli hieman samanlainen kuin Ville Leinon taklaus NHLssä. Zaborskylta meni siinä tilanteessa hampaita poikki. Tämä menee varmasti jatkokäsittelyyn, Karri Kivi totesi tuohtuneena lehdistötilaisuudessa.

Lopusta muodostui trilleri

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen päättyi. Ässät hallitsi kenttätapahtumia Kärppien vetäytyessä kuoreensa. Erä ehti vanheta vain kolme minuuttia, kun Kristian Kudroc pääsi yllättämään Ville Hostikan melkein puolesta kentästä lähteneellä tarkalla lämärillä. Vaikka maali oli hieman onnekas, oli se silti pelitapahtumiin nähden ansaittu.

Maalin jälkeen Ässät jäähyili pariin otteeseen, mutta kotijoukkueen ylivoima oli ponnetonta. Ässät pääsi iskemään tasoituksen heti ylivoiman päätyttyä Jari Viuhkolan hävitessä puolustuspään aloituksen, eikä Ville Mäntymaa pystynyt pelaamaan Sm-liigan pistepörssiä johtavaa Zaborskya pois tilanteesta.

Raksilassa valmistauduttiin jo henkisesti jatkoaikaan. Ratkaisu saatiin kuitenkin varsinaisella peliajalla, kun Pekka Saarenheimo voitti hyökkäyspään aloituksen, kiersi maalin ja iski kiekon maaliin upean soolon jälkeen ajassa 57:11.

Ässät haki tasoitusta vielä kuudella neljää vastaan Ilkka Mikkolan istuessa jäähyaitiossa ja Antti Raannan vaihtoaitiossa. Ivan Huml lopetti kuitenkin Ässien pyristelyn siirtämällä kiekon tyhjään maaliin.

Kärppien vahvin kokonaisuus oli joukkueen kolmoskentällinen, joka pyöritti peliä varsinkin ottelun alussa aivan miten tahtoi. Myös ykköskentällinen ja neloskentällinen Pekka Saarenheimon johdolla oli vahvassa vireessä. Juha-Pekka Haatajalla olisi ollut paikkoja moneen lisämaaliinkin. Myös Jari Viuhkola kunnostautui maalipaikkojen tuhlailussa.

Puolustuksen onnistujiin voidaan laskea Oscar Eklund, joka pelasi hyvän pelin.

Ässien suurin onnistuja oli maalilla pelannut Antti Raanta. Hyökkäyspäässä vahvinta peliä vierailta esitti totutusti Stephen Dixonin johtama vitja. Aki Uusikartanolla ei ollut paras päivä, sillä sentteri pääsi seuraamaan kahta kärppämaalia aitiopaikalta.

Kärpät on tällä hetkellä liigan kuumin joukkue. Viidestä ottelusta saaliina on yhtä monta voittoa.

− Myötäisissä purjeissa mennään tällä hetkellä. Tämänkin pelin olisimme voineet aivan hyvin myös hävitä, Aravirta myhäili pelin jälkeen.

Vieraiden valmentaja Karri Kivi oli Aravirran kanssa samoilla linjoilla.

− Kärpät oli niin vahva, että pidän joukkuetta vahvimpana finaaliehdokkaana.

Kivi ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen kolmatta erää lukuunottamatta.

− Pari-kolme päivää kun Oulussa ollaan, niin kyllä kolmannessa erässä viimeistään oli aika käynnistyä, Kivi totesi.

Kärpät jatkaa pelejä tiistaina matkustamalla Hämeenlinnaan HPKn vieraaksi. Ässät puolestaan kohtaa keskiviikkona SaiPan Porissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle