Tapparan hallinta JYPin terävyyttä suurempi valtti − Hippoksen kirous ei murru millään

LIIGA / Raportti
Maalien edustoilla riitti vääntöä.
Kuva © Vesa Pöppönen https://www.facebook.com/VesaPhoto
JYPin ja Tapparan kärkikamppailu oli kaikkea muuta kuin tarkkaa peliä. Viihdyttävän väännön päätteksi Tappara nappasi kaksi pistettä 3−4-lukemin. Tapparan Hippoksen kirous pysyy kuitenkin hengissä, sillä kirvesrinnat eivät ole voittaneet varsinaisella peliajalla Hippoksella kuuteen vuoteen.

JYP lähti otteluun kolmen ottelun voittoputkessa. Voittoputki nosti jyväskyläläiset sarjataulukon kolmannelle sijalle. Jyväskyläläiset saivat otteluun iloisen palaajan sairastuvalta, sillä Mikko Mäenpää palasi kokoonpanoon.

Vastapainoksi hurjaan vireeseen äityneet Jani Tuppurainen, Darryl Boyce ja Juuso Pulli olivat sivussa. Poissaolot avasivat paikan muun muassa Topi Nättiselle.

Myös Tappara nappasi viime viikolla täydet yhdeksän pistettä. Tappara lähti otteluun sarjataulukon toiselta sijalta, eikä eroa illan vastustajaan ollut kuin yksi piste. Myös Tappara joutui tekemään hienosäätöä edellisen ottelun kokoonpanoon verrattuna, sillä Jarkko Malinen jäi sivuun. L

aiturina pelaavan Miika Heikkilän mukaantulo tarkoitti pientä ketjujen sekoitusta.

Tappara rökitti JYPin Tampereella kaksi viikkoa sitten 7−1-lukemin. Samanlaista maali-iloittelua ei voinut odottaa, sillä myös JYPin puolustuspelaaminen oli ollut huomattavasti tiiviimpää.

Palola oli näkyvässä roolissa

Tappara tuli peliin erittäin nälkäisellä ilmeellä. Vierailijat eivät jättäneet JYPille käytännössä mitään mahdollisuuksia. Tamperelaisten aktiivinen karvauspelaaminen oli myrkkyä isäntien avauspelaamiselle. Tappara siirtyikin nopeasti 0−1-johtoon, kun Olli Palola ohjasi kiekon maaliin.

Palolalla oli neljä avopaikkaa tehdä maali, mutta maalipörssin johtaja ei onnistunut kasvattamaan maalimääräänsä.

JYP pääsi toiseen erään hieman paremmin peliin kiinni. Hurrikaaninutut väläyttelivät vaarallisia suoria hyökkäyksiään, jotka eivät tuottaneet tulosta. JYP kampesi kuitenkin itsensä tasoihin, kun Juuso Ikonen viimeisteli komean kuvion päätteeksi.

Kirvesrinnat eivät tästä lannistuneet, sillä Jan-Mikael Järvinen vei Tapparan nopeasti takaisin johtoasemaan. Tapparalle aukesi useita mahdollisuuksia kasvattaa johtoaan JYPin huolimattomuuden vuoksi, mutta Tuomas Tarkki oli vakuuttava.

Toisen erän loppuun nähtiin vielä tiukka tilanne, kun Mikko Luoma laukoi kiekon maaliin. Erätaukosummeri oli kuitenkin ehtinyt soida, joten 1−2-lukemat pysyivät taululla.

JYP mukana kuin varkain

Tappara jatkoi ottelun hallintaa myös päätöserässä. Vierailijat loivat pitkiä myllytyksiä hyökkäyspäädyssä, jotka eivät kuitenkaan näkyneet tulostaululla. JYPillä oli päätöserässä onni matkassa, kun esimerkiksi Antti Erkinjuntti ohjasi kiekon tolppaan, eikä onnistunut sutimaan irtokiekkoa tyhjään maaliin.

Kun Tappara ei onnistunut hautaamaan peliä edes ylivoimalla, JYPille aukesi paikka nousta peliin mukaan. Sitä isännät eivät jättäneet käyttämättä, vaan heti alivoiman päätyttyä Anssi Löfman suti ottelun tasoihin. Maali herätti runsaasti tunteita, sillä maalinedustalla riitti runsaasti hässäkkää.

JYPin ilta näytti saavan huikean päätöksen, kun Mikko Salmio vei JYPin jo 3−2-johtoon. Mutta jos JYP näytti huikeaa venymiskykyä, saman teki Tappara. Vain kaksi minuuttia ennen päätöstä Palola toi illan toisella osumallaan kirvesrinnat tasoihin.

− Vaikka virheitä tuli, jaksoimme olla kärsivällisiä, kiitteli Marko Virtanen.

Jatkoaika ehti vanheta vain minuutin, kun ottelulle saatiin ratkaisu. Läpi illan fyysisyydellään valokeilassa viihtynyt Markus Kankaanperä laukoi kiekon maaliin. Näin Tappara nappasi kaksi pistettä Jyväskylästä 4−3-lukemin.

− Voitosta huolimatta emme päässeet parhaimpaamme. Erityisesti puolustuspelaaminen ei ollut kaivatulla tasolla, tiivisti vähäsanainen Jussi Tapola.

» Lähetä palautetta toimitukselle