Hävitty revanssi

LIIGA / Raportti
Risto Dufva palasi Jyväskylään toisen kerran kauden alun potkujen jälkeen. Tälläkin kertaa Dufvan Tappara katosi Jyväskylän parrasvaloista tappio niskassaan. Viimeksi, kun RD eksyi Jyväskylän iltaan omiaan johtamaan, JYP löi taululle lukemat 6-0, mutta tällä kertaa tappio tuli vain maalin erolla.

Lauantaina Jyväskylän pakkaseen saapui edelliskerrasta sisuuntuneempi Tappara, joka tällä kertaa antoi hyvän vastuksen JYPille kilpailussa kolmesta sarjapisteestä.

Tappara sinnitteli mukana läpi ottelun, vaikka JYP painoi usein pelin Tapparan päätyyn karvaten ja taklaten voimakkaasti. Kotijoukkue sai myös luotua laadukkaampia maalintekopaikkoja, mutta hurrikaanipaidoilla ei maalintekemisessä käynyt edes tuuri. Välillä kolisivat tolpat, mutta myös viimestelijöiden yrityksissä oli paljon petrattavaa.

Kotijoukkueen pelaaminen alivoimalla oli häkellyttävänä hyvää. Tappara ei saanut ylivoimallaan juuri mitään aikaan, vaan parhaimmat maalintekopaikat siunaantuivat JYPille. Hurrikaanipaidat hyökkäsivät ja laukoivat ahnaasti alivoimalla alivoimaspesialistit, Juha-Pekka Hytönen ja Ossi Louhivaara, etunenässä.

– Nämähän ovat vain selityksiä, mutta yksi seikka on, että meillä on sairastuvalla miehiä yhdeksän tai jotain sinne päin. Myös pelitahti on kova, eikä tässä aina kerkeä harjoittelemaan. Ei tässä auta muu kuin, että pitää yrittää ensi kerralla paremmin, Tapparan päävalmentaja Risto Dufva vastasi ylivoiman heikkoutta koskevaan kysymykseen.

– Vieraissahan tämä ongelma vain on. Kotona meillä on keskitason ylivoima. Vieraissa se vain on jostakin syystä huono, Dufva vielä lisäsi.

Kaikesta huolimatta Tappara pysyi pelissä mukana, lähinnä maalivahti Jani Niemisen torjuntojen ansiosta. Nieminen oli tamperelaisten paras pelaaja lauantaina, kun hän ehti lähes aina kiekon tielle. Hän esti lisämaalien syntymisen ja piti Tapparan mukana pelissä vaikeinakin hetkinä.

– Turha kuvitella, että me näitä pelejä vieraskaukalossa dominoidaan. Sitkeä pitää olla ja sitä kautta voi saada mahdollisuuden roikkua mukana. Tänään niin kävi. Meillä oli lopussa paikat tasoittaa peli, selvitti Risto Dufva.

– Olisimme voineet lopettaa pelin jo toisessa erässä, mutta täytyy nostaa hattua Tapparalle siitä, miten he taistelivat ja puolustivat omaa aluettaan ja omaa maaliaan. Ajoittain pääsimme hyville paikoille, mutta siellä oli vielä se yksi mies edessä, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho kertoi ottelun jälkeen.


Nuori italialainen erottui edukseen.

Italialaista särmää

Jyväskylässä nähtiin lauantaina myös särmää italialaiseen tyyliin, kun muuan Simon Kostner luisteli jäällä. Kostner sähisi ja raastoi kokonsa ja kykyjensä mukaan läpi ottelun. Hän sai paljon positiivista palautetta yleisöltä ja joukkuetovereilta.

– Simon pelasi tänään hienosti. Oli mukava pelata Simonin ja Tuomas Pihlmanin kanssa. Meillä oli paikkoja tehdä maaleja, mutta tänään ei vaan sattunut menemään sisään, kertoi JYP-hyökkääjä Miika Lahti

Lahti pelasi ensimmäistä kertaa Kostnerin kanssa samassa joukkueessa, mutta silti tiesi minkälaista pelaajaa odottaa.

– Hän on pelannut hyvin A-junioreissa, joten tiedän minkä tyyppinen pelaaja hän on, enkä ole pelannut aikaisemmin Simonin kanssa samassa joukkueessa. Vasta nyt ensimmäistä kertaa, kun hän tuli meidän kanssamme pelaamaan näihin pariin peliin. Hän on hyvä kiekollinen pelaaja ja jatkossa pelaa varmasti lisää, jos tuolla tavalla jatkaa, kuvaili Lahti ketjukaveriaan Kostneria.

Kostner pelasi uransa toisen SM-liiga-ottelun. Hän antoi vahvat tyylinäytteet valmennukselle osaamisestaan. Siinä sivussa hän kiristi jo ennestään tiukkaa kilpailutilannetta JYPin pelipaikoista.

Seuraavaksi JYP kohtaa tiistaina 10.1. vieraskaukalossa Lahden Pelicansin ja Tapparan vieraaksi saapuu samana päivänä Helsingin Jokerit.

» Lähetä palautetta toimitukselle