Hurrikaani kylvi tuhoa molemmilla maaleilla

LIIGA / Raportti
JYP on onnistunut nousemaan sarjassa tasatilanteeseen.
Kuva © Hannu Rainamo, www.hannuphoto.com
SaiPa hallitsi peliä, mutta JYP teki maalit. Tehottomuudesta kärsineet jyväskyläläiset hyödynsivät omat paikkansa lauantaina tappavan tehokkaasti, ja voitto kirjattiinkin isännille 5−2-lukemin.

Ottelun alla yleisöä suuresti puhutti se, että molemmilla joukkueilla maalia vartioivat kakkosmaalivahdit. Sami Rajaniemi sekä Andreas Bernard nappasivat torjuntavuorot pelikunnottomilta Tuomas Tarkilta ja Jussi Markkaselta.

Maalivahtipeluutus kääntyi jo avauserässä selkeästi JYPin hyväksi. Rajaniemi nappasi pari laadukasta koppia ja päästi vain yhden maalin, kun taas Bernard joutui toteamaan vastustajan paremmakseen JYPin kolmessa ensimmäisessä maalipaikassa.

Kahden viimeisen erän aikana JYP takoi vielä kaksi maalia lisää SaiPan jäädessä vain yhteen, joten ottelu päättyi 5−2.

Pekka Tirkkonen oli vähäsanainen ottelun jälkeen Markkasen tilanteesta. Sekä kysymykseen tästä ottelusta että maanantain ottelusta Tirkkonen vastasi samalla lauseella.

− Markkanen ei pelannut, koska Bernard pelasi.

Marko Virtanen oli syystäkin tyytyväinen omiensa esitykseen. JYPin ongelmaksi muodostunut tehottomuus oli vain kaukainen muisto.

− Aiemmin ollaan pystytty hallitsemaan, mutta ei olla onnistuttu ratkaisemaan ottelua. Tänään onneksi toisin.

Myös Rajaniemi oli erittäin tyytyväinen päästyään pelaamaan.

− Oli mukavaa päästä pelaamaan, koska hirveästi ei ole tullut vastuuta. Lähdin vain nauttimaan ottelusta, sillä tuollaisessa mekkalassa on mahtavaa pelata.

Roolit kääntyi ympäri

Aiemmissa osaotteluissa on tutuksi kaavaksi muodostunut SaiPan maalit, jotka ovat tulleet kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lauantaina kävi toisinpäin, kun SaiPan pyörityksen keskellä JYP kävi tekaisemassa kolme maalia. Petr Hubacek teki kaksi maalia ja Ossi Louhivaara yhden, ja JYP johti erän puolivälissä jo 3−0.

SaiPan toiveita erän lopulla herätteli Dan Spang, joka pääsi tälläämään tulisen vedon yläkulmaan Jesse Mankisen upeasta esityöstä. Tämän jälkeen SaiPa nappasi otteen entistä selkeämmin ja pääsi yrittämään toista maalia muun muassa läpiajosta, mutta Rajaniemi oli kerta toisensa jälkeen vahvempi.

− Hyvä, että tuli paljon laukauksia. Ne tulivat sellaisilta paikoilta, että pitikin ottaa kiinni. Pysyin hyvin pelissä mukana, kun töitä kuitenkin riitti, Rajaniemi analysoi.

Toisen erän alussa SaiPa sortui kahteen jäähyn. JYP hyödynsi molemmat tilaisuutensa, kun varjojen mailla läpi ottelusarjan vaeltaneet Eric Perrin ja Jani Tuppurainen kasvattivat hurrikaaninuttujen johdon jo 5−1:een.

Tämän jälkeen SaiPa piti jälleen peliä hallussaan, mutta viimeinen tappamisen meininki puuttui maalipaikoissa. Pieni itseluottamuksen puute näkyi tekemisessä, kun ratkaisut viipyivät hieman liian pitkää.

Kolmas erä maanantain odottelua

Kolmannessa erässä pelaaminen jäi pelkästään ottelun loppumisen odotteluksi, eikä kumpikaan juuri enää panostanut tähän otteluun. Parhaiten tämä näkyi JYPin neljän minuutin ylivoiman aikana, kun jyväskyläläiset vain tyytyivät siirtelemään kiekkoa ilman todellista taistelutahtoa maalintekoa ajatellen.

SaiPa pyrki näennäisesti hakemaan maaleja ja yksi hyvä paikka siunaantuikin Stefano Giliatille, mutta hänen rangaistuslaukauksensa jäi vaatimattomaksi.

− En tiedä, että oliko se tilanne ihan rankkarin arvoinen. Annoin Giliatin tehdä oman ratkaisunsa, ja tällä kertaa se oli tuollainen, Rajaniemi muisteli vaisua laukausta.

SaiPalle kosmeettista lohtua toi Olavi Vauhkonen viime hetkien maalilla. Todella vaarallinen kiri jäi kuitenkin piippuun, ja SaiPa vaikuttikin ajoittain jo alistuneelta. Kaikesta huolimatta Tirkkonen oli tyytyväinen omiensa esitykseen.

− Meidän paras peli tässä sarjassa. Tultiin hyvällä latauksella, mutta JYP pääsi karkuun parilla nukahdusmaalilla.

− Näistä numeroista huolimatta meille jäi kuitenkin käteen erittäin paljon hyvää maanantain ratkaisevaa ottelua ajatellen.

» Lähetä palautetta toimitukselle