JYPin voiton takeena tuttu sapluuna

LIIGA, CHL / Raportti
Tuomas Tarkki ja tiivis puolustus on JYPin sapluuna tulevaisuudessakin.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Sunnuntain CHL-ottelu JYP - Kloten osoitti sen, että Marko Virtanen ei ole muuttamassa hurrikaanipaitojen pelitapaa viime kaudesta. 2-0-voitto tuli tiiviillä puolustamisella ja ylivoimapelin tehokkuudella.

Sunnuntai-iltapäivän CHL-ottelu JYP – Kloten Flyers osoitti sen, että JYP tulee nojaamaan tulevallakin kaudella tuttuun sapluunaan, tiiviiseen viisikkopeliin ja nopeisiin kääntöihin.

Kotijoukkue kairasi 2-0-voiton kahdella ylivoimamaalilla, kun Mikko Mäenpää latasi muutaman minuutin pelaamisen jälkeen siniviivalta avausmaalin, ja Eric Perrin iski näyttävän lyöntilaukauksen yläkulmaan toisessa erässä.

Kloten oli varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä kyllä aktiivinen, mutta varsinaisille maalipaikoille pääsy oli estetty. Vierailijoiden ykköskenttää johtanut Tommi Santala loi ketjukavereilleen muutamia paikkoja, mutta laukaukset tulivat maalivahti Tuomas Tarkin kannalta helpoista paikoista.

− Maalivahdin näkökulmasta tämä ottelu oli helpompi kuin perjantain ottelu Red Bullia (Salzburg) vastaan. Puolustimme paremmin ja otimme paljon vähemmän jäähyjä.

− Näin hyvin kaikki laukaukset ja koitin pitää torjuntojen jälkeiset tyylittelyt vähäisinä, nauroi useita "TV-torjuntoja" esittänyt Tarkki.

JYP vesitti vierailija Klotenin mahdollisuudet voittoon kurinalaisella puolustamisella. JYP-käskijä Marko Virtanen löysi voiton avaimet juuri puolustustamisesta ja onnistuneesta ylivoimasta.

− Peli ei tietenkään tällä hetkellä ole vielä täysin valmista, mutta puolustusalueen puolustaminen ja keskialueen miehittäminen olivat tänään hyvällä tasolla. Vastustaja sai tasakentällisin vain muutamia maalipaikkoja.

− Ylivoimapeli onnistui juuri niin kuin harjoittelimme. Nopeutimme ratkaisun hakemista, koska Kloten pelasi erittäin tiiviinä neliönä maalin edessä, tuumi omiensa otteisiin tyytyväinen Virtanen.

CHL on vakavasti otettava turnaus - ainakin pelaajien mielestä

Nollapelin pelannut Tarkki summasi alkanutta CHL-kautta positiivisin mielin:

− Nämä ovat hienoja pelejä pelaajille siinäkin mielessä, että vastustajat ovat hyvin erilaisia kuin Liigassa, ja silloin täytyy kehittää pelaamistaan vastustajan mukaiseksi.

Turnauksen urheilullista panosta ei Tarkin mukaan kannata edes miettiä.

− Ihmettelen jos jotkut pelaajat eivät ota tosissaan tätä turnausta. Meidän joukkueessa ainakin kaikki pelaavat täysillä, ja uskon näin olevan myös muissa joukkueissa.

JYP voitti viikonlopun kummatkin ottelut varsinaisella peliajalla. Kuuden pisteen turvin tuleviin vierasotteluihin on helpompi lähteä.

− Nämä viikonlopun kaksi voittoa antaa meille hyvät lähtökohdat ajateltuna tulevia pelejä Keski-Euroopassa kovaäänisten fanilaumojen edessä, pohti hyväntuulinen Tarkki.

» Lähetä palautetta toimitukselle