KalPa kesti JYPin kirin Chiodon johdolla

LIIGA / Raportti
KalPalla oli enemmän syytä riemuun.
Kuva © Teemu Soini - teemu.soini@jatkoaika.com
JYP ja KalPa tarjosivat tiukan ottelun lähestyvien pudotuspelien hengessä. JYP pisti KalPan ahtaalle vielä päätöserässä, mutta KalPa nappasi täydet pisteet 2−1-lukemin. Samalla kotijoukkue hävisi ensimmäistä kertaa tällä kaudella näiden joukkueiden välisen kohtaamisen.

JYP ja KalPa kohtasivat jo kolmannen kerran viikon sisään. Kuten kaikissa kauden aiemmissakin kohtaamisissa, molemmat joukkueet voittivat omat kotiottelunsa. Tämän faktan vuoksi JYP lähti otteluun pienoisena ennakkosuosikkina. JYP lähti otteluun hyvin maltillisilla ketjumuutoksilla, sillä ainoa muutos oli Valtteri Kemiläisen nousu seitsemänneksi puolustajaksi Henri Auvisen tilalle.

KalPa oli jälleen sotkenut ketjunsa täysin edellisestä ottelusta, jonka kuopiolaiset hävisivät 0−1-lukemin. Isoimpia muutoksia oli Jukka Voutilaisen siirtyminen takaisin laiturin paikalle. Lisäksi KalPa oli muodostanut todella taitavan ketjun, jonka muodostivat Jonne Tammela, Mikael Ruohomaa ja Kasperi Kapanen. Suurin mielenkiinto kohdistui KalPan maalin suulle, sillä Andy Chiodo pelasi ensimmäisen ottelunsa kilpinutussa.

KalPa löi epäilijöille luun kurkkuun

Avauserän alku sujui täysin KalPan hallinnassa. Kuopiolaiset olivat selvästi pirteämmällä ilmeellä liikkeellä, ja tuhosivat JYPin peliä kovalla karvauksella. Vierailijat näyttivät, että pelin hallitseminen onnistuu myös vieraskentällä, vaikka pelisapluuna olisikin samantapainen. JYP pääsi otteluun mukaan vasta erän puolessavälissä, kun aktiivinen karvauspeli alkoi purra KalPan avauspelaamiseen.

− KalPa oli alussa selvästi latautuneempi. Jäi harmittamaan, kun KalPa sai siitä sellaisen tunteen, että täällä voi voittaa, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen totesi.

JYP oli kiekon kanssa varsin huolimaton, mikä näkyi useina harhasyöttöinä ja kiekonmenetyksinä molemmilla siniviivoilla. Yksi harhasyöttö kostautui, kun Jukka Voutilainen vei vierailijat johtoon komealla vanhanaikaisella.

KalPa sai toiseen erään haluamansa alun. Kilpipaidat tuulettivat jo toista maaliaan alle kahden minuutin pelin jälkeen, kun Kasperi Kapanen tuikkasi kiekon helpohkosti Sami Rajaniemen taakse. Tämä riitti JYPin valmennukselle, joka vaihtoi maalin suulle Tuomas Tarkin. Tarkki pääsi nopeasti rytmiin kiinni napaten myös pari isoa koppia.

Maalin jälkeen JYP alkoi pelata huomattavasti nopeammin ylöspäin ja karvata vielä aggressiivisemmin. Tämä tuottikin ongelmia kuopiolaisten puolustukselle, mutta hurrikaaniryhmä ei päässyt tolppaa lähemmäksi maalintekoa.

− Kyllä meillä paikkoja oli, mutta emme tehneet maalia. Se loi luonteen tälle ottelulle, Virtanen harmitteli.

Isäntien viisikot eivät päässeet vieläkään täysin samaan rytmiin, mikä vaikeutti hyökkäysten rakentelua.

Huima loppu

KalPa luotti päätöserässä siihen, että kahden maalin johto riittää JYPiä vastaan. Kuopiolaiset tyytyivät roiskimaan kiekkoa ulos alueelta, ja antoivat avaimet JYPin käteen. JYP painoikin päälle todella kovaa, mutta ajautui hieman hätäisiin ratkaisuihin KalPan kovan paineistuksen ansiosta.

− JYP painoi päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta joukkue oli erittäin latautunut, KalPan päävalmentaja Pekka Virta iloitsi.

JYP hakkasi pitkään päätäään seinään, mutta isännät saivat kuparisensa rikki Tuomas Pihlmanin osumalla kuusi minuuttia ennen loppua. JYPillä riitti vielä paikkoja muun muassa ylivoimalla, mutta laukaukset suuntautuivat suoraan Chiodon syliin. Chiodon torjunnoilla kuopiolaiset nappasivat pisteet 2−1-lukemin.

− Meidän maalivahti oli tänään todella loistava. Joukkue halusi pelata uudelle maalivahdille hyvän pelin, Virta mainitsi.

Voitto toi kuitenkin myös murheita KalPalle. Sami Mutanen putosi kokoonpanosta kesken ottelun.

− Siinä on sen sortin pelaaja, ettei ihan vähällä jätä peliä kesken. Jonkinlainen yläraajavamma, sinne tuli jokin murtuma, Virta harmitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle