Mörkö namutteli, debytantti maalasi − Hippoksen kirous ei murtunut

LIIGA / Raportti
Lehtonen iloitsi uransa ensimmäistä liigamaalia.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP ja Ilves tarjosivat varsin vauhdikkaan kiekkopläjäyksen lauantai-iltana. Ilveksen historiallinen voitto kävi melko lähellä, mutta se jäi edelleen tuonnemmas.

Ottelun suurimpia pointteja oli tunnettu tilastofakta: Ilveksen edellisestä voitosta Hippoksella oli kulunut päivälleen yhdeksän vuotta.

Isäntien puolelta mielenkiintoinen yksityiskohta oli Waltteri Lehtosen debyytti liigajoukkueen mukana. Ensipiirrot liigajäille eivät juuri paremmin olisi voineet sujua, sillä nuorukainen onnistui heti maalinteossa. Tuo osuma muodostuikin pitkälti ottelun käännekohdaksi, kun JYP nappasi voiton lukemin 3−2.

Näin Ilveksen historiallinen voitto jäi edelleen odottamaan itseään.

− Tällä hetkellä meille ei edes pompi. Emme onnistuneet puolustamaan tiiviisti läpi pelin, Sami Hirvonen tiivisti.

Myyttinen avauskymppi

Perinteinen olettamus pelistä on se, että kotijoukkue saa otteluun vahvan alun, kun taas vierailija yrittää selviytyä alusta kuivin jaloin. Jyväskylässä mentiin kuitenkin täysin päinvastoin. Vaikka avauserässä molemmat osuivat kertaalleen, olisi erätauolle voitu mennä ainakin parin maalin Ilves-johdossa.

− Tulimme peliin todella hyvin. Avauserän jälkeen olisimme ansainneet johtomaalin, kommentoi Hirvonen.

Ilveksen hyvä liike ja vauhdikas kiekon liikuttelu omassa päässä oli myrkkyä JYPille. Hurrikaaniryhmän suurimpia elinehtoja on vahva päätypelaaminen, jota ei ollut nähtävissä avauserässä. Tämä olikin yksi pointti, joka antoi Ilvekselle tahtipuikon ja pakotti JYPin mukautumaan.

Isännät olivat avauserässä muutenkin yllättävän huolimattomia. Lukuisat harhasyötöt ja hajanainen puolustuspaketti avasivat tamperelaisille hyviä paikkoja maalintekoon. Veini Vehviläinen piti kuitenkin huolen siitä, että Joonas Riekkinen jäi ainoaksi vierailijoiden maalintekijäksi.

− Erä meni meiltä täysin ohi. Nopea kuitti takasi meille mahdollisuuden nollata tilanne, Marko Virtanen tiivisti.

Hurmos katosi

Ottelun edetessä Ilveksen varma avauspelaaminen alkoi murentua. Erityisesti toisessa erässä JYP sai aikaiseksi kaivattuja hyökkäyspyörityksiä riistojen kautta. Paras vaihe osui erän puolenvälin tuntumaan, kun yhden vaihdon aikana JYP rakensi neljä maalipaikkaa, joista viimeinen tuotti ottelun käännekohdan.

Kovista otteistaan tunnettu "mörkö" Nolan Yonkman pyöritteli pitkän pätkän hyökkäysalueella, kunnes maalinedustalta löytyi Lehtonen. Hänen uransa avausmaali vei JYPin 2−1-johtoon.

− Harvoin onnistuu erätauolla tuollainen kurssin kääntäminen. Siitä kiitos joukkueelle, Virtanen mietti.

JYP sai osumasta uskomattoman määrän puhtia. Ilveksen pelaamisesta tuntui katoavan määrätietoisuus erityisesti hyökkäyspäässä. Vierailijat vain roiskivat kiekkoa kohti Veiniläistä, mutta todelliset maalipaikat loistivat poissaolollaan.

Jani Tuppuraisen vietyä illan toisellaan isännät kahden maalin johtoasemaan Ilves löysi taistelukirveensä vielä kertaalleen. Ville Meskanen toi vielä tupsukorvat maalin päähän, mutta takaa-ajo ei tahtonut lähteä kunnolla käyntiin.

Ilves onnistui luomaan pitkiä paineistusjaksoja Akatemian päätyyn, mutta maalinteko tuotti tuskaa. Näin JYP kirjasi itselleen viidennen peräkkäisen voiton.

Helpotusta luvassa?

JYPillä oli jälleen poissa kahdeksan avauskokoonpanon pelaajaa. Virtasen ottelun jälkeisistä kommenteista voisi olettaa, että helpotusta tällä saralla on luvassa.

− Onneksi seuraava peli on vasta perjantaina. Pelaajat ovat olleet jo jonkin aikaa poissa, joten saavat hyvää harjoittelua alleen, Virtanen kiitteli.

Palaajat tuovat valmennukselle varmasti päänvaivaa. Nuoret pelaajat ovat nostaneet komeasti tasoaan. Lisäksi sairastuvalta palaamiseen liittyy aina omat haasteensa.

− Kun pitkän tauon jälkeen tulee mukaan, pelaaminen voi olla vähän hakemista. Onneksi tosiaan ehtii harjoitella, Virtanen tuumi.

Juttua muokattu 20:06: Lisätty Yonkmanille kuvaus möröstä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo