HIFK lopullinen Stadin herra!

LIIGA / Raportti
HIFK:n voitonjuhlat olivat riehakkaat.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK ja Jokerit kohtasivat talviklassikossa viimeisen kerran runkosarjassa. Lopullinen on myös HIFK:n asema Helsingin virallisena herrana. Ennen päänäytöstä käyty legendojen ottelu päättyi pyöreisiin 0-0-tasalukemiin. Ottelu antoi myös esimakua vähämaaliselle illalle, jonka viihdearvo kuitenkin kasvoi ottelun edetessä.

Ottelu lähti käyntiin vihreäpunaisissa peliasuissa pelaavan kotijoukkueen komennossa. Jokerit pelasi aktiivisesti ja oli myös HIFK:ta vahvempi fyysisessä pelissä. Punapaitainen joukkue säästeli taklauksiaa, mutta Jokerit ei jättänyt tilanteita käyttämättä, vaan ajoi miehet seinille tilanteen tullen.

Toisen erän alkuun HIFK oli selvästi paremmin latautunut, joukkue nosti karvaustaan ja oli aktiivisemmin pelissä mukana. HIFK:n aktiivisuudesta kertoo myös erän torjunnat. Ville Hussolle merkittiin vain kolme torjuntaa, loistavasti kovassa paikassa esiintyneelle Timo Niemelle peräti 14.

Toisen erän ainoan maalin iski kuitenkin Jokerit. Erän lopulla Teuvo Teräväiselle avautui paikka 2-1-hyökkäyksessä erän lopulla, Teräväinen haki omaa ratkaisua, muttei onnistunut iskemään johto-osumaa.

Hetkeä myöhemmin Jokerit osui. Steve Moses piti HIFK-puolustusta pujottelukeppinään, HIFK:n maalilla Hussokaan ei pysynyt miehen perässä, vaan Moses pääsi siirtämään suht vapaasta paikasta kiekon HIFK-maaliin.

Kolmas erä muutti kaiken

Kaksi ensimmäistä erää ei tarjonnut suurta urheilujuhlaa. Vajaan Olympiastadionin katsomon tunnelma ei kivunnut edellisvuosien tasolle, kuten ei myöskään itse ottelu.

Kolmanteen erään HIFK tuli viime aikojen otteista poiketen pelirohkeana ja täynnä voitontahtoa. Onni suosi rohkeaa, sillä HIFK teki voittoon tarvittavat kaksi maalia 51 sekunnin sisään.

Ensin Oskar Eklundin viivalaukaus yllätti Niemen. Hetkeä myöhemmin Juuso Puustinen karkasi läpiajoon ja siirsi kiekon vastustamattomasti jokerimaaliin. Jokerit painoi ottelun lopussa raivoisasti pelin HIFK-päätyyn, mutta erän loppuhetkillä tullut rangaistus väärästä vaihdosta vaikeutti isäntien loppukiriä.

Kolmannen erän lopulla Jokerit huomioi HIFK:n ja paikalliskamppailujen historian videotaululla esitetyllä insertillä sekä lakanalla, jossa luki "Aina tunteella pelissä 1963-2014".

Myös tunnelma kohosi loppua kohden. Voiton ratkettua HIFK aloitti riehakkaat voitonjuhlat ja jokaisesta pelaajasta näkyi gorillan putoaminen olkapäiltä.

Luttinen jakoi kiitosta joukkueelle ja faneille

Joukkueen kapteenina Ville Peltosta tuuranneelle Arttu Luttiselle lopullisen Stadin herruuden ratkaisu oli selvästi tärkeä.

- Olihan tämä tiedossa, ollaan tässä vähän töpeksitty. Tiedettiin jo muutamaa ottelua aikaisemmin, että voitot on suht tasan. Oli se hienoa, että tämä säästyi tähän loppuun.

- Tuntuu todella makealta jäädä historiassa voitolle. Tuossa näki vanhoja pelaajia, jotka ovat aikaisemmin olleet ottamassa näitä päänahkoja. Uskon että on heillekin tietynlainen helpotus. Nimenomaan joukkueena otettiin voitto.

Juuri kapteenin natsat lämmittivät erityisesti Luttisen mieltä.

- Kunnia olla tänä iltana HIFK-paidassa ja kapteenina tässä joukkueessa, joka ratkaisee sen voiton.

Vaikka Olympiastadionin lehtereillä oli arviolta 15 000 tyhjää istuinta, Luttinen halusi kiittää myös faneja tuesta.

- Tupa ei ollut täysi, mutta sille me emme voi mitään. Kyllä minun pitää kiittää kaikkia punaisia faneja, joita siellä oli. Kyllähän tuossa lopussa oli hieno pelata ja aisti sen, että meillä on ollut aika tuskaista tällä kaudella.

- Fanit oli meidän puolella ja halusivat tätä voittoa todella paljon. Siitä hatunnosto heille.

Olosuhteet kunnossa

Stadionin jää kesti viikolla olleen lämpimän sään loistavasti ja sopiva nollasää sopi Luttisen mukaan myös pelaajille.

- Ei päätä palellut vaihtoon tullessa, kun asteita oli varmaan plus-miinus nolla, oli kiva pelata.

- Jää oli tosi hyvässä kunnossa. Luonnonjää on vähän erilainen, kuin jäähallissa. Tuntuu nopeammalta, en tiedä näyttääkö se yhtään nopeammalta, kun sieltä kaukaa katsoo.

Ottelu oli päävalmentaja Harri Rindellin ensimmäinen tällä kaudella HIFK:ssa. Luttisen mukaan pelitapaa ei lähdetä muuttamaan taikaiskusta, vaan keskitytään parantelemaan vanhaa.

- Ei ole hirveästi ehditty. Eilen oli yhdet treenit, joissa kiinnitettiin huomioita pikkuasioihin, että ollaan samalla kartalla.

- Tässä on vielä matkaa ja aikaa pudotuspeleihin. Täytyy peli peliltä saada systeemi kasaan ja parantaa sitä koko ajan. Pientä viilausta vaan, päätti Luttinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle