Bluesin ylivoima liikaa Jokereille

LIIGA / Raportti
Sputnik Cupin avausottelu tarjosi halliin saapuneille katsojille paljon vauhtia ja rutkasti sähellystä. Pääosin sähellyksestä vastasi Jokerit, Blues oli sen verran terävämpi että tekaisi neljä ylivoimamaalia jotka takasivat voiton.

Ottelun ratkaisu jo ensimmäisessä erässä

Peli alkoi varsin vauhdikkaasti molempien joukkueiden liikkuessa hyvin, ensimmäistä viittä minuuttia hallitsi Jokerit. Teemu Laine pääsi hyvän syöttelyn seurauksena yksin läpi, mutta Laineen läpiajon päätös kuvasi hyvin koko ottelua Jokereiden osalta, Laine ei saanut aikaiseksi ensimmäistäkään harhautusta saatikka laukaisua, kiekko karkasi jo aikaisessa vaiheessa. Pian nähtiin ottelun ensimäinen jäähy, se tuli Terran Sandwithille ja Blues näin ollen ylivoimalle. Hetken pyörityksen jälkeen Cory Murphyn oivalluksen seurauksena Jan Caloun ja Markku Hurme veivaavat kiekon maaliin, jälkimmäisen ollessa viimeistelijänä. Erän loppupuolella pääsee Blues kokeilemaan ylivoimaa kahteen otteeseen ja tuloksena kaksi maalia. Ensin Murphyn hanskakäsi käy kuin kobra ja heti perään kiekko lämärillä maaliin. Seuraavassa ylivoimassa maalin edessä Hurme saa kiekon onnekkaasti itselleen ja sutii sen tyhjään maaliin.

Surffailua

Loppupelin ajan molemmat joukkueet keskittyivät lähinnä luitelemaan ympäri kaukaloa itse kiekon pelaamisen unohtuessa välillä tyystin. Ottelussa nähtiin vielä yksi maali jonka ohjasi maalinedustalta Juha Gustafsson, jälleen ylivoimalla, kuinkas muuten. Mielenkiintoinen seikka ottelussa oli että Blues teki neljästä ensimmäisestä Jokerien jäähystä jokaisesta maalin, ylivoima siis kulki vaikka muutamia tärkeitä lenkkejä siitä puuttuikin.

Kokonaisuutena Bluesin joukkue oli ottelussa selkeästi Jokereita edellä, kaikki neljä kenttää saivat tasaisesti vastuuta ja jokainen sai myös aikaiseksi vaarallisia tilanteita Kari Lehtosen vartioiman maalin suulle. Eniten edukseen erottui pienikokoinen puolustaja Cory Murphy, joka esitteli muutamia hyviä oivalluksia kiekon kanssa.

Jokerijoukkuetta ei voi kuvat kuin yhdellä sanalla, huono. Vaikka lukuisat maajoukkuedustukset ja loukkaantumiset joukketta verottivatkin niin kyllä totuuden nimissä on sanottava että kolmellakin kentällisellä pitäisi pystyä parempaan peliin. Neljän ylivoimapelin aikana ei pakkopeliä saatu kertaakaan pyörimään. Joukkueen selkeästi pirtein oli vauhdikas laituri Teemu Laine, joka oli mukan kaikissa joukkueensa hyvissä maalintekotilanteissa. Ikävä kyllä nuorukainen oli myös tuhlari numero yksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle