Siipirikkoisen petolauman hyvä startti ei riittänyt - huippulupaus ratkaisi jatkoajalla

LIIGA / Raportti
Antti Tyrväisellä oli tappiosta huolimatta hauskaa - kiitos Moision veljesten.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Perinteikkäiden seurojen ottelussa ei mustelmia ja kampituksia säästelty, kun pisteet jaettiin jatkoajalla TPSn eduksi. Ilveksen maalintekijöinä kunnostautuivat odotuksiin nähden heikomman puoleisen kauden pelanneet Antti Tyrväinen ja Joonas Riekkinen.

Hakametsän perjantai-illassa raikui kevään mittaan perin tutuksi tullut virsi. Koko ykköskenttänsä loukkaantumisesta kärsivän Ilveksen maalinteko on nihkeää, ylivoima surkeaa ja yleisömääräkin kehnonlaista.

Lähes kaikkia Liiga-joukkueita vastaan tämä olisi kohtalokasta, mutta pelaajia sekä alkuviikosta myös valmentajaa vaihtaneen TPS:n tapauksessa pistemenetyksestä voidaan silti puhua pettymyksenä.

Turkulaisten sankariksi nousi lopulta kultakypärääkin kantava Mikko Rantanen. Huippulupauksen osuma jatkoajalla toi päävalmentajaksi alkuviikosta nousseen Jarno Pikkaraisen ensimmäisen voiton TPS-ruorissa.

Ensimmäinen erä sai räjähtävän alun, sillä pelikello ei ehtinyt tikittää puoltakaan minuuttia ennen avausosumaa. Loukkaantumisesta toipunut Antti Tyrväinen päätti vastahyökkäyksen TPS-vahti Teemu Lassilan helposti yllättäneeseen rannelaukaukseen.

Tyrväinen oli maalin lisäksi esillä pitkin peliä verbaalisen kyvykkyytensä ansiosta. Suukopua käytiin niin Patrik ja Kalle Moision kuin Ilkka Pikkaraisenkin kanssa.

Ottelun avauserä oli kaikkinensa täysin tupsukorvien, sillä vierailijat eivät saaneet koko erässä ensimmäistäkään laukausta Juha Järvenpään vartioimalle maalille asti.

Turkulaisten tuskaa ei ainakaan helpottanut Joonas Riekkisen 2-0-osuma, jonka keskushyökkääjä kauhoi Toni Kallelan röyhkeän nousun jäljiltä kiekon maalin perukoille.

Ilveksen suvereenius avauserässä herätti tuntemuksia molempien päävalmentajien mielessä ottelun jälkeen.

− Startti oli meille märkä rätti kasvoille. Lassilalle meni siinä vähän helppo, mutta huippumaalivahti näytti, miten tilanne nollataan ja peli voitetaan. Olimme ekassa erässä vähän sukkasillaan, tuumasi TPS-luotsi Jarno Pikkarainen.

− Ekassa erässä olimme hyvin pelissä kiinni, ja siinä oli mahdollisuus tappaa peli pienellä terävyydellä. Sitä haettiin vielä toisessakin erässä, harmitteli tupsukorvien Tuomas Tuokkola.

Toinen erä olikin huomattavasti tasaisempi, ja hetkittäin päästä päähän aaltoillut peli toi turkulaiset tasoihin. Jos Lassilalla oli syytä katsoa avausmaalin jälkeen peiliin, ei Järvenpää ansaitse puhtaita papereita Ville-Vesa Vainiolan tasoituksesta.

Riekkiselle tarjottiin erän loppupuolella sankarin viittaa, mutta maalivahdin ohitus ei lopulta onnistunut. TPSn Joonas Sammalmaa sen sijaan näytti viimeistelylle mallia purjehtimalla vastahyökkäyksestä ohi Järvenpään.

− Hyvä voitto, pystyimme pelaamaan nousujohteisen pelin. Toiseen erään rohkaistuimme, ja nousujohteisuus oli parasta tässä illassa, iloitsi Pikkarainen.

− Kupletin juoni on enemmän se, miten TPS paransi peliään, kuin se, miten me huononsimme. Toisessa erässä olimme kolmesti kasvotusten Lassilan kanssa, mutta kun et laita kiekkoa pussiin, kaveri laittaa, kuvaili Tuokkola.

Lisäosumia ei enää varsinaisella peliajalla nähty, vaikka Ilvekselle tarjottiin vielä ottelun viimeisillä minuuteilla ottelun kolmatta ylivoimaa. Ratkaisu nähtiin viimein jatkoajan neljännellä minuutilla, kun Rantanen onnistui kaappaamaan viimeisen sarjapisteen vierailijoiden matkaan.

− En ole tyytyväinen peliin, mutta kun katsoo kokonaisuutta, täytyy vain tarttua härkää sarvista ja tehdä töitä, totesi Tuokkola.

Turkulaiset jatkavat kevätkauttaan jo lauantaina kotihallissaan Vaasan Sportia vastaan. Ilves sen sijaan pääsee viettämään pitkää viikonloppua, sillä seuraava ottelu on vasta tiistaina HIFK:n kotiluolassa Helsingissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle