Tappara niukasti parempi väsyneiden joukkueiden taistossa

LIIGA / Raportti
Jussi Tapolan suojatit taistelivat toistamiseen Hakametsän herruuden itselleen.
Kuva © Jarno Hietanen
Tampereen lauantai-ilta oli kahden väsyneen joukkueen henkinen taistelu, josta Tappara selviytyi maalivahtipelin ja hienoisen onnen avulla voittajaksi.

− Emme olleet ottelun alussa yhtä valmiita pelaamaan kuin Ilves. Avauserässä tekemämme maalit eivät olleet pelin kuvaan nähden oikeudenmukaisia, mutta tuloksesta tässä kuitenkin pelataan, puntaroi Tappara-käskijä Jussi Tapola. 

− Tänään kaikki maalit olivat tietyllä tapaa erikoisia. Molemmat maalivahdit selvittivät parhaat tekopaikat ja maalit syntyivät kaikenlaisten pomppujen kautta. Ilveksen toinen maali kimposi ikävästi Teemu Aallon kautta sisään. Juha Metsolaa maalista ei voi syyttää, Tapola totesi.

Väsyneiden joukkueiden taistelu

Avauserän ensiminuuteilla Ilves oli todella pirteä ja loikin hyviä tekopaikkoja Juha Metsolan vartioimalle maalille. Tarvittava avausmaali jäi kuitenkin Tupsukorvien kannalta syntymättä.

Ottelun edetessä Tappara pääsi niskan päälle ja otti pelin hallintaansa. Tapparan vastaiskupeli oli tänään raskasjalkaiselle Ilvekselle myrkkyä. 

− Sarjaohjelma on välillä perseestä, latasi Tuomas Tuokkola saapuessaan median tentattavaksi. 

Ilves pelasi perjantaina hienon ottelun Lappeenrannassa ja matkusti sieltä lauantaiksi Tampereelle. Tappara sen sijaan pysytteli kotimaisemissa pelattuaan perjantaina Rauman Lukkoa vastaan Hakametsässä. 

− Ikävää, että sarjaohjelma sisältää tällaisia tilanteita. Toinen joukkue saa pysyä kotikaupungissa ja toinen joutuu matkustamaan pitkiä matkoja bussillla lyhyen ajan sisään. SaiPa ja KalPa sen tietävät, kysykää heiltä. Hienoa kuitenkin oli nähdä koko joukkueen taistelevan sen minkä pystyivät. 

Ilveksen kokeneen kaartin pelaajat etunenässä 800. ottelunsa Liigassa perjantaina pelannut Martti Järventie suorittivat tasaisen varmasti, mutta tehottomasti.

Tapparan uhrautuminen miellytti Tapolaa

− Helvetin hienosti jokainen pelaaja kärkijätkiä myöten blokkasivat tärkeitä laukauksia ottelun loppuhetkillä. Jukka Peltola on ollut loistava kapteeni joukkueelle niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Hän on ottanut tällä kaudella isoja harppauksia kohti liigatähteyttä. 

- Tärkeitä mustelmia otettiin ja saatiin onneksi tärkeät pisteet vaikkei pelillisesti oltukaan parhaimmillamme. Hienoa nähdä Teddy Da Costan ja Masi Marjamäen parantavan peliään koko ajan loukkaantumisten jälkeen. He ovat tärkeitä pelaajia kauden edetessä.

− Hienosti saatiin pidettyä paketti kasassa ja viimeisellä minuutilla oli riittävästi onneakin mukana, jotta saatiin isot pisteet jäämään meille, Tapola kiteytti ottelun ratkaisuhetket.

Ilves painosti ottelun viimeiset kaksi minuutti kovalla intensiteetillä, mutta Tappara-puolustus kesti ilman takaiskuja. Sami Sandell ja Vojtech Polak sahasivat muutaman kerran näyttäviin tekopaikkoihin, mutta maaliin asti kiekko ei viimeisellä minuutilla enää tietään löytänyt. 

Josh Green nähtäneen askissa ensi viikolla

− Green on kuntoutunut hyvin ja hänet saadaan toivottavasti mukaan ensi viikolla. Hän on kuitenkin iso palanen keskushyökkääjäiosastossamme.

− Peltola ei ole pelannut aikaisemmin keskushyökkääjänä, joten Greenin aloitustaitoa tullaan tarvitsemaan jatkossa. Peltolakin kuitenkin kehittyy koko ajan. 

Vapaapäivät tulevat molemmille joukkueille hyvään saumaan

Molemmat valmentajat olivat tyytyväisiä seuraavaksi koittavaan muutaman päivän taukoon. Pelaajat saavat rentoutua rankan viikonlopun jälkeen. 

Ilves matkustaa ensi tiistaina Lahteen Pelicansin vieraaksi kun taas Tappara isännöi hyvässä vireessä porskuttavaa JYPiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle