Juha Metsola nollasi kasvattajaseuransa

LIIGA / Raportti
Josh Green iski ottelun lopullisesti ratkaisseen 2−0-osuman.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Ilves ja Tappara keräsivät perjantai-iltana Hakametsään peräti 6465 ihmistä huolimatta siitä, että samanaikaisesti tv:ssä Leijonat pelasivat omaa peliään olympialaisissa. Ratkaisijaksi nousi lopulta Ilves-kasvatti, joka tosin kotiyleisön harmiksi pelaa sinioranssissa peliasussa. Juha Metsola oli illan ehdoton hahmo.

Ottelu oli alusta loppuun tasainen. Molemmilla joukkueilla oli tasaiseen tahtiin jonkinlaisia maalipaikkoja, mutta sekä Juha Metsola Tapparan että Ville Kolppanen Ilveksen maalilla pitivät maaleillaan nollat aina toisen erän lopulle asti.

Voittomaali syntyi alle minuutti ennen toisen erän loppua. Ilves ei saanut Tapparan pyöritystä purettua Niko Dimitrakosin jäähyn päätyttyä. Nick Bailen pääsi antamaan komean poikittaissyötön Kristian Kuuselalle, joka ei erehtynyt takatolpalta lähes tyhjästä maalista.

Tapparan toisenkin osuman alusti Nick Bailen, tosin Ilves-puolustuksen suosiollisella avustuksella. Josh Green pääsi kävelemään puolustajien keskeltä vapaasti Kolppasen vartioiman maalin eteen ja harhautti komeasti tilanteeksi 0−2. Lisämaaleja ei ottelussa enää nähty.

− Tasainen otteluhan se oli alusta loppuun asti. Ensimmäisessä erässä oltiin parempia, ja se olikin meiltä selvästi paras erä pelillisesti, Tapparan pääkäskijä Jukka Rautakorpi kommentoi ottelun jälkeen.

− Me olimme maalipaikoissa ehkä vähän liian ennaltaluettavia, ja siksi maalinteko oli niin vaikeaa.

Rautakorpi peräänkuuluttaa kokemusta

Tappara tiedotti ennen ottelua hankkineensa riveihinsä KalPan kultakypärää viimeiset ottelut kantaneen puolustaja Marko Kauppisen. Tappara-visiitti on Kauppiselle jo uran toinen.

− Pitää olla riittävän vahva joukkue, että pärjää. Kaikennäköistä voi tapahtua. Hän on kokenut pelaaja, tuntee monet meidän pelaajat ja kemiat ovat olemassa. Sama juttu kuin Jukka Voutilaisella, tiedämme, mitä saamme, Rautakorpi kommentoi.

Liigan siirtotakaraja on lauantaina. Rautakorpi ei suostunut kertomaan, onko Tapparaan tulossa vielä uusia pelaajia.

− Jää nähtäväksi vielä, mitä yöllä tapahtuu.

Tapparan loukkaantumistilanne on Rautakorven mukaan hyvä.

− Meillä ei tällä hetkellä ole mitään loukkaantumisia.

Ilveksen loukkaantumistilanne synkkä

Käytävän toisessa päässä ilmeet olivat pelin jälkeen vakavampia ja miehet hiljaisempia. Ilveksen loukkaantumistilanne on synkkä, vaikka Dimitrakos ja pitkään poissa peleistä ollut Alexander Ruuttu palasivatkin kokoonpanoon.

− Lauantaiksi ei ole luvassa uusia nimiä sairastuvalta. Katsotaan aamulla, millainen kokoonpano saadaan kursittua kasaan, Ilves-valmentaja Sami Hirvonen kertoi.

Myös Ilveksen puolella oltiin vaitonaisia pelaajamarkkinoista.

− Ei ole mitään tietoa uusista pelaajista. Katsotaan lauantaina, mitä tapahtuu.

Ilves tiedotti aiemmin päivällä amerikkalaishyökkääjä Dimitrakosin jatkavan seurassa kauden loppuun saakka.

Pois Ilveksen riveistä ovat pudonneet hyökkääjä Ville Korhonen, jonka kausi päättyi yläraajavammaan. Myös Roope Hintz on joutunut sairastuvalle parantelemaan alle 18-vuotiaiden maajoukkueturnauksessa saamaansa yläraajavammaa.

Ilvekselle tärkeiden hyökkääjien Sami Sandellin ja Michael Keräsen palaaminen peleihin tapahtuu aikaisintaan olympiatauon jälkeen.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat vielä lauantaina ennen reilun viikon mittaiselle olympiatauolle siirtymistä. Tappara kohtaa kotiottelussa Hakametsässä TPS:n. Ilves puolestaan matkaa toistaiseksi viimeiseen runkosarjaotteluunsa Jokereiden vieraaksi Helsingin areenalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle