Tuomaritoiminta tukki valmentajien suut - Virtanen ratkaisijana paluuottelussaan

LIIGA / Raportti
Loukkaantumisen jälkeen paluun kaukaloon tehnyt Virtanen iski rangaistuslaukauksesta Lukolle 2-3 vierasvoiton.
Kuva © Timo Savela
Ilves ja Lukko taistelivat Hakametsän perjantai-illassa kynsin hampain pisteistä. Varsinainen peliaika ei riittänyt ratkaisun saamiseksi, joten sitä haettiin jatkoajan kautta, jossa Jesse Virtanen nousi ratkaisijaksi. Ottelun tuomaritoiminta herätti närää niin katsojien, pelaajien kuin valmentajienkin keskuudessa.

Tapahtumien puutteesta ei Ilveksen ja Lukon välistä kiivasta kamppailua voi syyttää. Ottelussa nähtiin kaksi rangaistuslaukausta, pelirangaistus, tukuittain komeita taklauksia sekä torjuntoja ja kiisteltyjä tuomariratkaisuja.

− Tarjottiin tänään värikäs ottelu katsojille. Koko peli oli tiukkaa taistelua niin kuin tässä vaiheessa runkosarjaa kuuluu ollakin. Olimme kuitenkin tarpeeksi päättäväisiä, jotta saimme mukaamme kaksi pistettä, kertaili Lukon päävalmentaja Risto Dufva illan tapahtumia.

Ottelussa nähtiin monia kiistanalaisia tilanteita, jossa tuomarit varastivat roolia itselleen. Kuitenkaan niin Dufva kuin Ilves-luotsi Kari Heikkiläkään eivät lähteneet kommentoimaan sen kummemmin ottelun tuomaritoimintaa.

- Täällä ei saa sanoa mitään. Valko-Venäjällä se oli vähän eri juttu, siellä ei tullut sakkoja, vaikka sanoi omia mielipiteitään. Säästä voidaan jutella, eihän se kivaa ole, kun pihalla on 30 senttimetriä lunta, kierteli Heikkilä kysyttäessä hänen mielipidettänsä tuomareista.

Ilves tarrasi kolmannessa erässä kiinni täyteen pistepottiin, kun koko illan hyvin uurastanut kulttipelaaja Tommi Välimaa laukoi kiekon rangaistuslaukausesta vastuttamattomasti ohi Lukko-vahti Ryan Zapolskin.

Vajaat viisi minuuttia ennen loppua lukkokippari Ville Vahalahti kuitenkin hiljensi Hakametsän yleisön sutiessa kiekon Henri Kiviahon selän taakse lähietäisyydeltä. Kiviahon ilta ei ollut tänää kevyimmästä päästä, nuorelle maalivahdille merkittiin ottelussa peräti 47 torjuntaa, joista 22 tuli päätöserässä.

Kaksijakoinen ottelun alku

Ensimmäisen erän alkupuolisko ei Hakametsän reilulle 4600 silmäparille ihmeitä tarjonnut. Erän jälkimmäisen puoliskon aikana ottelu kuitenkin heräsi henkiin.

Markku Flinckin kiemuroiden jälkeen Lukolle tuomittiin ottelun ensimmäinen rangaistus ja Ilves pääsi pyörittämään ylivoimaa. Ylivoiman aikana nähtiin erikoinen episodi, kun täysin tilanteen ulkopuolella Sheldon Brookbank napautti Eemeli Suomea lantion seuduille mailan lavallaan. Tilanteesta tuomittiin oikeutetusti pelirangaistus kanadalaispuolustajalle.

Ilves ei onnistunut hyödyntämään kahden miehen ylivoimaansa, mutta Brookbankin viisiminuuttisen aikana Ilves onnistui kuitenkin rikkomaan kuparisensa. Aleksi Mustonen ja Tapio Laakso sahasivat paikan takatolpalle hiipineelle Marcus Fageruddille, joka ei tästä erehtynyt vaan vei Ilveksen ottelussa 1-0 johtoon.

Erän edetessä Lukko alkoi saada pelistä otetta. Sekä Teemu Nurmi että Jesse Virtanen kilauttelivat ilvesmaalin rimoja kertaalleen.

Raumalaiset saivatkin ansaitun tasoituksen Laakson kärsiessä nahistelusta saatuaan jälkimmäistä kaksiminuuttista. Jesper Piitulainen pelasi kiekon viivaan Miika Koivistolle, jonka laukoman irtokiekon Turo Asplund toimitti verkon perukoille.

Maaliton ja sekava toinen erä

Molemmat joukkueet saivat kokeilla toisessa erässä ylivoimiensa toimivuutta muutamaankin otteeseen, lisämaaleja Hakametsässä ei kuitenkaan vielä tällä erää nähty.

Lukko hallitsi toisessa erässä pelitilanteita, mistä kertovat myös torjunnat: Ilveksen Kiviaholla 11 ja Lukon Zapolskilla viisi.

− Toisessa ja kolmannessa erässä olimme pelin päällä, mutta viimeistelymme ontui. Tämä peli olisi ollut niin sanotusti helppo hävitä, mutta onneksi nousimme vielä voittoon, pohti Dufva ottelun kulkua.

Kokonaisuudessaan erästä jäi melko sekava kuva. Vaarallisia maalipaikkoja ei juurikaan siunaantunut ja etenkin kotijoukkueen kiekollinen peli oli ajoittain erittäin huolimatonta.

Joukkueet kohtaavat toisensa jälleen huomenna lauantaina. Tällä kertaa Lukko isännöi tupsukorvia kotikaukalossaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo