Ilves ja Lukko palasivat tauolta tunnustellen

LIIGA / Raportti
Niko Peltola tuuletti kauden kolmatta maaliaan kolmannessa erässä.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilves ja Lukko kohtasivat Hakametsässä virallisen ilmoituksen mukaan 4135 katsojan silmien alla. Todellisuudessa katsojia oli huomattavasti vähemmän, mutta paikalle vaivautuneet saivat lopulta vastinetta rahoilleen kotijoukkueen kahden pisteen ansiosta.

Varsinaista viihdettä ottelu ei rehellisesti sanottuna tarjonnut kovinkaan paljon. Ottelu oli pääasiassa unettavaa keskialueen nyhjäystä, eikä maalipaikkoja tullut kummallekaan joukkueelle mainittavasti.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ottelun puolenvälin tienoilla, kun Juhani Jasu pääsi laukomaan harmittoman oloisen rannelaukauksen b-pisteen kohdalta. Ilves-vahti Jaroslav Hüblin harmiksi kiekko lipsahti kainalosta sisään ja Lukko siirtyi 1-0-johtoon.

Ilveksen tasoitus tuli kolmannessa erässä kahden miehen ylivoimalla Lauri Tukosen ja Justin Azevedon istuessa rangaistujen aitiossa. Samuli Kivimäki tarjoili Niko Peltolalle poikittaissyötön siniviivalla ja Peltolan komea lyöntilaukaus upposi Petri Vehasen selän taakse.

Ratkaisua ottelussa jouduttiin odottamaan aina voittomaalikilpailuun asti. Rankkareiden ainoan maalin iski Ilves-hyökkääjä Ville Korhonen ja näin kaksi pistettä jäi Tampereelle.

- Iso voitto meille, hyvä voitto tähän kohtaan, Ilveksen päävalmentaja Tuomas Tuokkola analysoi pelin jälkeen.

- Orastava voittoputkihan tässä on, Tuokkola naureskeli.

Ilveksen helmasyntinä on koko kauden ollut pelisysteemin totaalinen hajoaminen jossakin vaiheessa ottelua. Tänään se loisti poissaolollaan, eikä joukkue ollut hätää kärsimässä oikeastaan lainkaan ottelun aikana.

- Minun mielestäni me olimme tänään parempi joukkue. Pystyttiin hallitsemaan ja kontrolloimaan peliä ja maalipaikatkin meni aika tasan. Olen aivan helvetin tyytyväinen siihen kokonaisuuteen, mitä kentällä nähtiin, Tuokkola jatkoi.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat torstaina. Lukko matkaa Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Ilves yrittää toista kertaa tällä kaudella saada kasaan pisteitä kolmesta peräkkäisestä ottelusta, kun HPK saapuu Hakametsään tupsukorvien vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle